Uusi kuljetusalan tapahtuma KuljetusAreena kokosi alan toimijat Jyväskylään
Ensimmäistä kertaa järjestetty KuljetusAreena toi kuljetus- ja logistiikka-alan ammattilaiset yhteen messu- ja tapahtumakeskus Paviljonkiin 27.5.2025. Uusi verkostoitumistapahtuma vastasi alan toiveeseen kompaktista ja keskittyneestä foorumista, jossa korostuvat kohtaamiset, asiantuntijuus ja ajankohtaiset teemat.

Tapahtuma tarjosi kuljetusyritysten päättäjille ja asiantuntijoille ainutlaatuisen tilaisuuden verkostoitumiseen sekä laadukkaan seminaariohjelman, jossa pureuduttiin muun muassa vastuullisuuteen, digitalisaatioon ja käyttövoimien murrokseen. Tapahtumassa oli mukana näytteilleasettajina muun muassa logistiikkajärjestelmien toimittajia ja teknologiaratkaisujen tarjoajia.
KuljetusAreena sai osallistujilta erittäin myönteisen vastaanoton. Sekä kävijät että näytteilleasettajat kiittivät tapahtuman tiivistä ja asiakeskeistä otetta sekä mahdollisuutta solmia uusia yhteistyösuhteita. KuljetusAreena osoitti, että henkilökohtaiset kohtaamiset ovat edelleen korvaamaton osa liiketoiminnan kehittämistä ja alan yhteistyön vahvistamista.
Yksi tapahtumassa mukana olleista näytteilleasettajayrityksistä oli Keypoint Oy. Yrityksen toimitusjohtaja Oili Eronen piti puheenvuoron ohjelmalavalla ja näki tapahtumassa paljon potentiaalia.
”Paviljongissa ensimmäistä kertaa järjestetty KuljetusAreena oli erittäin onnistunut tapahtuma, joka kokosi yhteen logistiikan ekosysteemin laajan toimijakentän ja nosti samalla kuljetustapahtuman uudelle tasolle. Fokus oli tulevaisuudessa ja uusissa teknologioissa, joiden avulla tuetaan koko logistista ketjua vihreän siirtymän, vastuullisuuden ja kestävän kehityksen tavoitteissa”, Eronen kertoo.
”Tapahtumalla on erinomaiset mahdollisuudet kehittyä edelleen koko logistisen alan yhteiseksi kohtaamiseksi ja keskusteluareenaksi, ei ainoastaan yksittäisten yritysten esittelyfoorumiksi”, Eronen jatkaa.
Jyväskylän Messut Oy järjesti KuljetusAreenan yhteistyössä LIMOWA ry:n kanssa, joka oman verkostonsa kanssa vastasi laadukkaan seminaariohjelman tuottamisesta. Päivän aikana kuultiin puheenvuoroja merkittäviltä alan vaikuttajilta, kuten kansainvälisten asioiden neuvos Antti Paasilehdolta liikenne- ja viestintäministeriöstä, Postin ilmasto- ja luontojohtaja Anna Heinolta sekä Suomen Kaukokiito Oy:n teknologia- ja vastuullisuusjohtaja Samuli Toivoselta. Kansainvälistä näkökulmaa antoi Nikita Zaiko Lindholmen Science Parkista kertoessaan raskaan kaluston sähköistämisestä Ruotsissa.
”KuljetusAreena keräsi joukon kuljetuksen ja logistiikan ammattilaisia johtavista asemista Jyväskylään. Erityisesti laadukas ja ajankohtainen kattaus luentoja sekä tapahtuman formaatti saivat paljon kiitosta. Sosiaalinen media täyttyi tapahtuman jälkeen toiveista tapahtuman jatkolle. Kuljetusala ansaitsee arvoisensa tapahtuman, johon on helppo tulla ympäri Suomea", sanoo Janne Lausvaara LIMOWA ry:stä.
KuljetusAreena saa jatkoa ensi vuonna ja tavoitteena on vakiinnuttaa se pysyväksi tapahtumaksi kuljetus- ja logistiikka-alan ammattilaisille.
”KuljetusAreena onnistui erinomaisesti ja saimme hyvää palautetta niin näytteilleasettajilta kuin kävijöiltä. Iloksemme voimme kertoa, että tapahtumalle on luvassa jatkoa ja se järjestetään seuraavan kerran toukokuussa 2026”, sanoo myyntijohtaja Hannu Mennala Jyväskylän Messuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannu MennalaMyyntijohtajaJyväskylän Messut Oy
Puh:050 591 5428hannu.mennala@paviljonki.fiKuvat
Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
Jyväskylän Messut Oy vastaa messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin toiminnasta kokonaisuudessaan. Järjestämme suosittuja ammatti- ja kuluttajamessuja sekä muita arvostettuja tapahtumia Paviljongissa Jyväskylässä ja muualla Suomessa. Vuokraamme Paviljongin muunneltavia tiloja ja tuotamme tapahtumapalveluja muille tapahtumajärjestäjille.
Messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki on todellinen kohtaamispaikka ja yksi Suomen suurimmista tapahtumakeskuksista, jossa järjestetään satoja tapahtumia ja vierailee noin 300 000 asiakasta vuosittain.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän Messut Oy / Paviljonki
Puumessuilla vahvistettiin alan verkostoja ja esiteltiin uusia innovaatioita5.9.2025 16:32:29 EEST | Tiedote
Puumessut 2025 järjestettiin 3.-5. syyskuuta messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa, Jyväskylässä. Pohjoismaiden johtava puuteollisuuden, puusepänteollisuuden ja puuntyöstöteknologian ammattitapahtuma kokosi yhteen yli 150 näytteilleasettajaa kymmenestä eri maasta. Kolmen päivän aikana tapahtumassa vieraili 4 102 kävijää.
Puumessujen 2025 Uutuustuotekilpailun voittajaksi Signoden LEVEX -paperivanne3.9.2025 20:28:25 EEST | Tiedote
Puumessuilla 2025 järjestettiin näytteilleasettajille suunnattu Uutuustuotekilpailu, jonka tarkoituksena oli tuoda esiin ympäristön ja luonnon huomioimista edistäviä puualan uusia innovaatioita ja ratkaisuja. Voittajaksi valittiin Signoden kehittämä LEVEX-paperivanne, joka tarjoaa ympäristöystävällisen vaihtoehdon perinteisille muovivanteille.
Puualan tulevaisuus, innovaatiot ja kansainvälinen yhteistyö esillä Puumessuilla 202522.8.2025 12:39:45 EEST | Tiedote
Puumessut 2025 järjestetään messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa, Jyväskylässä 3.–5. syyskuuta. Pohjoismaiden johtava puuteollisuuden, puusepänteollisuuden ja puuntyöstöteknologian ammattitapahtuma kokoaa yhteen yli 150 näytteilleasettajaa kymmenestä eri maasta sekä runsaan ohjelmakattauksen alan ajankohtaisista teemoista. Messuilla kartoitetaan myös Pohjoismaiden ja Etelä-Amerikan metsä- ja sahateollisuuden yhteistyömahdollisuuksia.
Paviljongin tapahtumasyksy saapuu7.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin syksy täyttyy jälleen monipuolisista tapahtumista. Paviljongissa nähdään syksyn mittaan niin konsertteja, messuja, teatteria kuin muita elämyksellisiä viihde-esityksiä. Lavalle nousee muun muassa Vesterinen Yhtyeineen, J. Karjalainen, Happoradio, Jarkko Ahola, Sami Hedberg ja Ville Myllyrinne.
Jyväskylän Messut Oy:lle myönnettiin Ekokompassi-ympäristösertifikaatti9.6.2025 13:47:25 EEST | Tiedote
Messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin toimintaa on kehitetty voimakkaasti viime vuosina. Myös vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen on panostettu ja osoituksena siitä Jyväskylän Messut Oy:lle on myönnetty Suomen luonnonsuojeluliiton Ekokompassi-sertifikaatti 6.6.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme