Ilman ajanvarausta terveystarkastukseen itsemittauspisteellä
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde tuo kesäkuun alussa Ouluun Oulu10:n tiloihin Torikadulle itsemittauspisteen, jossa asukkaat voivat käydä mittaamassa esimerkiksi painonsa, verenpaineensa ja kehonkoostumuksensa. Mittaustulosten perusteella asiakas ohjataan tarvittaessa ammattilaisen vastaanotolle. Itsemittauspisteen käyttäjiksi toivotaan erityisesti työttömiä työnhakijoita.

Oulun keskustan Oulu10-asiointipisteellä voi kesäkuusta alkaen käydä tekemässä terveystarkastuksen itsenäisesti ja ilman ajanvarausta, kun Pohde ottaa käyttöön Medicubex Oy:n kehittämän itsemittauspisteen. Oulu10:n mittauspiste on tarkoitettu 18–65-vuotiaille Pohjois-Pohjanmaan asukkaille.
Itsemittauspisteellä asiakas voi nopeasti mitata muun muassa kehon lämpötilan, verenpaineen, hengitystaajuuden, happisaturaation, painon ja kehon koostumuksen. Mittauspisteellä voi tehdä iholta myös tyypin 2 diabetesta ja sydän- ja verisuonisairauksien riskiä ennustavia mittauksia (AGE). Mittaukset kestävät noin viisi minuuttia.
Itsemittauspisteellä asiakas täyttää myös digitaalisen terveystarkastuskyselyn, joka löytyy Omaolo-verkkopalvelusta. Omaolon digitaalisella terveystarkastuksella voi arvioida omia elintapoja ja henkistä hyvinvointia ja saada kattavan raportin terveydentilasta.
Asiakas voi tallentaa mittausten ja kyselyn tulokset itselleen Omaoloon tai lähettää ne terveydenhuollon ammattilaiselle, joka tekee arvion asiakkaan terveydentilasta. Ammattilainen voi lähettää asiakkaalle jatkohoito-ohjeita turvallisesti Omaolon kautta tai varata ajan vastaanotolle.
Työttömät työnhakijat pääsevät terveystarkastukseen aiempaa helpommin
Itsemittauspisteen käyttäjiksi toivotaan erityisesti työttömiä työnhakijoita. Tutkimusten mukaan työttömät työnhakijat käyttävät terveyspalveluja vähemmän kuin niille olisi tarvetta. Terveyspalvelujen alikäyttö heikentää terveyttä ja vaikeuttaa myös työkyvyttömyyden tunnistamista.
Itsemittauspisteen ansiosta työttömät työnhakijat ovat nyt aiempaa tasavertaisemmassa asemassa työssä käyvien kanssa, kun terveystarkastukseen pääsee helposti. Myös kuntien työllisyyspalvelujen työntekijät voivat ohjata asiakkaitaan terveystarkastukseen itsemittauspisteelle.
Kun työtön työnhakija lähettää mittaustuloksensa terveydenhuollon ammattilaiselle, häneen ollaan aina yhteydessä. Ammattilainen voi soittaa puhelimitse ja antaa palautetta tuloksista tai tarvittaessa varata myös ajan vastaanotolle työttömien terveystarkastukseen.
Työssä käyviä asiakkaita ammattilainen voi ohjata tarvittaessa elintapaohjaajan etävastaanotolle. Elintapaohjaus Pohteella on maksutonta ja yksilöllistä eli se perustuu asiakkaan tarpeisiin. Elintapaohjausta tehdään Pohteella yhteistyössä kuntien ja järjestöjen kanssa. Elintapaohjaus toteutetaan videovastaanotolla Digitaalisen sote-keskuksen kautta.
Näin asiakas pääsee tekemään mittaukset
Mittausten teko ei vaadi tunnistautumista, mutta mittaustulosten lähettäminen ammattilaiselle vaatii vahvan tunnistautumisen pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
Itsemittauspisteellä voi käydä tekemässä mittauksia Oulu10:n aukioloaikoina eli maanantaista perjantaihin kello 10–16. Itsemittauspiste on käytössä ainakin vuoden 2026 loppuun asti Oulun keskustan Oulu10-asiointipisteellä osoitteessa Torikatu 10. Asiointipisteellä on käytettävissä asiakaspäätteitä, ja tarvittaessa asiakas saa myös neuvontaa sähköiseen asiointiin.
Lisätietoa työttömien terveystarkastuksista
Työttömien terveystarkastukset (Pohde.fi)
Lisätietoa Omaolosta
Omaolo on kansallinen sosiaali-, terveyden- ja suun terveydenhuollon digitaalinen palvelu- ja asiointikanava. Omaolon tarjoamia palveluja ovat esimerkiksi oirearviot ja terveystarkastukset.
Lisätietoa Suomen kestävän kasvun ohjelmasta
Pohteella Omaolon palveluja kehitetään osana Kestävän kasvun ohjelmaa (RRP2-hanke). RRP2-hanke on osa Suomen kestävän kasvun ohjelman jatkumoa, jolla pyritään tukemaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua. Suomen kestävän kasvun ohjelman rahoitus tulee EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi HarjuPalvelualuejohtaja, vastaanotto ja infektioiden torjunta, terveyden ja sairaanhoidon palvelut, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Puh:044 703 6422paivi.harju@pohde.fiSanna SarajärviDigitaalisten palvelujen kehittämiskoordinaattori, Pohde
Puh:0406203912sanna.sarajarvi@pohde.fiKuvat
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohteen sosiaali- ja kriisipäivystys tarjoaa apua Kalajoen hukkumisiin liittyen26.7.2025 09:10:52 EEST | Tiedote
Kalajoella tapahtunut nuorten hukkumistapaus on järkyttänyt monia. Pohteen sosiaali- ja kriisipäivystys tarjoaa apua tapahtuman käsittelyyn yhteistyössä Kalajoen kaupungin ja seurakunnan kanssa.
OYSin intranetin ja extranetin palvelimilla havaittu tietomurto25.7.2025 14:38:57 EEST | Tiedote
OYSin palvelimiin on kohdistunut tietomurto. Tapaus liittyy Microsoftin 19.7. ilmoittamaan maailmanlaajuiseen haavoittuvuuteen, joka koskee SharePoint On-Premise-palvelimia. Korjaavat toimenpiteet tietosuojan vahvistamiseksi on käynnistetty. Toimenpiteet vaikuttavat esimerkiksi ajanvarausten antamiseen OYSiin.
OYS Psykiatrin syömishäiriöyksikkö kehittää hoitoa tuloksellisesti14.7.2025 15:45:32 EEST | Tiedote
OYS Psykiatrian syömishäiriöyksikö perustettiin reilu puolitoista vuotta sitten helpottamaan nuorisopsykiatrian osaston potilasruuhkaa. Avaamisen jälkeen ruuhka on helpottanut ja toimintaa on päästy kehittämään.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelujen tiedot löytyvät Pohteen verkkosivuilta11.7.2025 09:04:19 EEST | Tiedote
Hakukoneiden tarjoamien tekoälytiivistelmien tiedoissa saattaa olla virheitä. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen sosiaali- ja terveyspalvelujen ajantasaiset tiedot löytyvät Pohteen verkkosivuilta.
Aino-neuvonnan nimissä liikkuu tietojenkalasteluviestejä – älä avaa epäilyttävää linkkiä10.7.2025 14:26:27 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen ikäihmisten neuvontapalvelun eli Aino-neuvonnan nimissä liikkuu tietojenkalasteluviestejä. Aino-neuvonta ei lähetä viestejä asiakkaille. Jos saat Aino-neuvonnan nimissä lähetetyn huijausviestin, älä avaa siinä olevia linkkejä vaan poista viesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme