”Eikä mua kiinnosta mitä muut kelaa, tuntuu ku oisit ollu siinä Forever” – vuoden 2025 virallinen Pride Anthem on Yeboyahin Forever
6.6.2025 06:00:00 EEST | Helsinki Pride -yhteisö ry | Tiedote
Yeboyahin ´Forever´ on Helsinki Priden vuoden 2025 virallinen Pride Anthem. Kappale kertoo pakahduttavasta ihastumisesta, ja siitä kun tuntuu että toinen olisi ollut lähellä aina – eli queer-ilosta parhaimmillaan.

Amare Kuukka eli Yeboyah on helsinkiläinen artisti, yhteiskunnallinen vaikuttaja ja suunnannäyttäjä, joka aloitti soolouransa vuonna 2017 Broflake -singlellä. Vuoden 2019 Elovena EP ja vuonna 2021 julkaistu debyyttialbumi Perhosefekti toivat Yeboyahille lukuisia Emma-ehdokkuuksia ja artistin vaikuttava liveshow on nähty kaikilla isoimmilla festareilla.
Yeboyah julkaisee musiikkia nykyään oman Abenayo Creative House -labelin kautta. ‘Forever’ löytyy 9. toukokuuta julkaistulta Emotional Gangsta -studioalbumilta, joka sai kriitikoilta ylistystä, mukaan lukien neljän tähden arvostelun Helsingin Sanomilta. Emotional Gangsta -albumi avaa portin Yeboyahin sisäiseen maailmaan, jossa kuusi alter egoa piirtävät esiin identiteetin monisävyisen kudelman. Jokaisella hahmolla on oma vahva visuaalinen kielensä ja musiikillinen sielunsa. ‘Forever’-kappaleen esittäjä on supersankari, fantasiahahmo ja elektronisen musiikin sanansaattaja Alex Canary.
“‘Forever’ sai alkunsa viime lokakuussa, onnistuneiden ensitreffien jälkeisessä dopamiiniryöpyssä. Treffejä seuraavana päivänä studiolle saapuessani tuottajani ihmetteli hihittelevää olemustani, ja kerroin hänelle olevani ihastunut. Olin niin pyörällä päästäni, etten pystynyt ajattelemaan mitään muuta – joten päätimme valjastaa nuo tunteet musiikiksi. Näin syntyi Forever. Kappaleen tuotannollinen inspiraatio kumpuaa elektronisesta tanssimusiikista, erityisesti Kaytranadan soundista”, kertoo Yeboyah.
Alter egojensa kautta Yeboyah kutsuu kuulijan tutkimaan omaa sisintään, löytämään voimavaroja niistäkin puolista, joita ei ole vielä uskaltanut kohdata.
“On hienoa saada tämän vuoden virallinen Pride Anthem juuri Yeboyahilta, sillä vuoden 2025 teemamme on Ylpeyttä ilman rajoja / Pride without Borders. Yeboyah on rajoja rikkova artisti, ja tienraivaaja kohti inklusiivisempaa, monimuotoisempaa ja turvallisempaa musiikkikenttää. On tärkeää ja inspiroivaa, että queer-rakkautta tehdään näkyväksi, sillä se tarjoaa samaistumispintaa heille, jotka ovat aiemmin jääneet näkymättömiin”, kertoo Helsinki Pride -yhteisön toiminnanjohtaja Annu Kemppainen.
Kappaleen tekijätiedot:
Yeboyah: Forever (2:52)
San. Amare Kuukka
Prod. Bndries, Perjantai400
Julkaisija: Abenayo
Yhteyshenkilöt
Annu KemppainenToiminnanjohtajaHelsinki Pride -yhteisö ry
Puh:0449616518annu@pride.fiAmare KuukkaYeboyah
yeboyah@gmail.comHelsinki Pride -yhteisö
Helsinki Pride -yhteisö on ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestö, joka tekee monipuolista sosiaali-, nuoriso- ja yhteisötyötä, tarjoaa koulutus- ja konsultointipalveluita sekä järjestää Helsinki Pride -viikon edistääkseen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja hyvinvointia. Helsinki Pride -viikko on Suomen suurin ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma, joka järjestetään 23.–29.6.2025 Helsingissä. Maksuton tapahtumaviikko huipentuu lauantaina 28.6. Helsinki Pride -kulkueeseen, jonne odotetaan yli 100 000 osallistujaa. Kulkue liikkuu keskustan halki Kaivopuistoon, jossa vietetään perinteistä Helsinki Priden Puistojuhlaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsinki Pride -yhteisö ry
Suomen eduskunnan sateenkaariverkosto Helsinki Pride 2026 -tapahtuman suojelijaksi22.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomen eduskunnan sateenkaariverkosto on kutsuttu vuoden 2026 Helsinki Pride -tapahtuman viralliseksi suojelijaksi. Suojelijan rooli on perinteisesti osoitettu taholle, joka tekee merkittävää työtä ihmisoikeuksien, yhdenvertaisuuden ja sateenkaariyhteisön hyvinvoinnin edistämiseksi yhteiskunnassa.
Helsinki Pride 2026 vaatii tilaa nuoruudelle – vuoden teema ”Vapaus kasvaa” puolustaa oikeutta kasvurauhaan15.6.2026 10:28:17 EEST | Tiedote
Suomen suurin ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma Helsinki Pride juhlii tänä vuonna teemalla Vapaus kasvaa. Tänään lanseerattava kampanja nostaa valokeilaan nuoret ja nuoret aikuiset. Helsinki Pride -yhteisö muistuttaa, että jokaisella on oikeus etsiä identiteettiään, ilmaista itseään ja kasvaa omaksi rakastetuksi itsekseen ilman ennakkoluulojen, normien tai yhteiskunnan asettamia rajoja.
Helsinki Pride 2026 tekee historiaa: Suomen ensimmäinen esteetön kulkuerekka ja ohjelmisto13.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Helsinki Pride 2026 haluaa asettaa uuden standardin suurtapahtumien saavutettavuudelle. Tämän vuoden kulkueessa nähdään Suomen historian ensimmäinen esteetön rekka ja tapahtuman virallinen ohjelmakalenteri koostuu ensi kertaa vain fyysisesti esteettömistä tapahtumista. Päätöksellä Helsinki Pride -yhteisö osoittaa, että esteettömyys ei ole lisäpalvelu, vaan perusedellytys yhdenvertaiselle osallistumiselle ja aidolle yhteisöllisyydelle.
Helsinki Pride -yhteisö käynnistää poikkeuksellisen pilotin - somen vihaviestit kasvattavat tukea sateenkaarinuorille19.3.2026 08:55:00 EET | Tiedote
Helsinki Pride -yhteisö käynnistää PrideBot-pilotin, jossa jokainen X-palvelussa havaittu sateenkaarinuoria loukkaava viesti kasvattaa 10 eurolla lahjoituspottia Helsinki Pride -yhteisön ympärivuotiselle nuorisotyölle.
Helsinki Pride -viikkoa vietetään 23.–29.6. – luvassa yli 200 tapahtumaa, perinteinen Helsinki Pride -kulkue ja maksuton Puistojuhla19.6.2025 14:21:00 EEST | Tiedote
Helsinki Pride -viikkoa vietetään 23.–29.6., ja tapahtuma puolustaa jälleen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia äänekkäästi ja näkyvästi. Tänä vuonna tapahtuman teema on Ylpeyttä ilman rajoja (eng. Pride without Borders).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme