Gofore julkaisi inhimillistä digitalisaatiota käsittelevän kirjansa englanniksi
Odotettu englanninkielinen versio Inhimillisesti digitaalinen Suomi -kirjasta tuo inhimillisesti digitaalisen yhteiskunnan tarinoita entistä laajemman lukijakunnan saataville. Teoksen on kirjoittanut Martti Vaalahti ja englanniksi sen on kääntänyt Ian Mac Eochagáin. Teos kokoaa yhteen 12 organisaation näkökulmia siihen, mitä tarvitaan, kun muotoillaan ja rakennetaan digitaalisesti inhimillisiä, kestäviä ja turvallisia yhteiskuntia.

Kirjan tavoitteena on kannustaa suomalaisia organisaatioita säilyttämään edelläkävijän asemansa sekä jakamaan tietoa ja käytäntöjä digitalisaatiosta ympäri Eurooppaa. Samalla Gofore haluaa herättää merkityksellistä, avointa ja yhteistä ymmärrystä syventävää keskustelua kansainvälisellä tasolla siitä, mitä inhimillinen digitalisaatio on ja miten sitä käytännössä rakennetaan.
Kirjassa saavat puheenvuoron Verohallinnon Markku Heikura, DVV:n Janne Viskari, Kelan Nina Nissilä, valtiovarainministeriön Jarkko Levasma, SOK:n Hannu Krook, YLE, Business Finland, Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa, Tampereen kaupunki, TTL sekä KEHA-keskus. Goforen näkemyksistä kertovat toimitusjohtaja Mikael Nylund sekä hallituksen puheenjohtaja, yhtiön perustajiin kuuluva Timur Kärki.
Alun perin suomeksi kesällä 2024 julkaistu teos on julkaistu tätä ennen myös saksaksi lokakuussa 2024. Saatuaan lämpimän vastaanoton saksankielisessä Euroopassa, englanninkielinen versio on luonnollinen jatkumo kirjan tarinalle. Kirja julkaistaan englanniksi painettuna, e-kirjana sekä äänikirjana.
"Jokainen yhteiskunta on erilainen. Siksi myös digitalisaation rakenteet ja ratkaisut tulee muotoilla kutakin yhteiskuntaa varten yksilöllisesti. Tähän tarvitaan runsaasti avoimia ja luottamusta rakentavia keskusteluja. Myös malliesimerkit maailmalta auttavat hahmottamaan tapoja, miten digitalisaatiota voi viedä eteenpäin", sanoo Gofore Oyj:n toimitusjohtaja Mikael Nylund.
Suomen digiosaamisella vientipotentiaalia
Gofore on digitaalisen transformaation asiantuntijayritys, joka on rakentanut suomalaista digitaalista yhteiskuntaa yli 20 vuoden ajan.
Gofore järjesti englanninkieliselle kirjalleen kesäkuun alussa kirjan julkistustilaisuuden, johon osallistui kymmeniä eri maiden suurlähettiläitä sekä muita kansainvälisiä arvovieraita. Tilaisuuden avaussanat lausui Ulkoministeriön digilähettiläs Stefan Lindström, joka osallistui myös tilaisuuden paneelikeskusteluun yhdessä Mikael Nylundin ja Business Finlandin Janne Järvisen, Mission Head of Digitalization, kanssa.
Kirjan julkistustilaisuuden keskeiseksi viestiksi tiivistyi luottamus digitaalisia palveluita ja rakenteita kohtaan.
"Luottamus on monitahoinen asia digitaalisissa palveluissa. Mitä digitaalisemmaksi yhteiskunta rakentuu, sitä suurempaan rooliin myös luottamus nousee. Isossa kuvassa tämä kytkeytyy yhteiskunnalliseen resilienssiin. Tätä tarvitaan nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa ehkä enemmän kuin koskaan", Nylund toteaa.
Turvallinen, avoin ja luotettava digitalisaatio kuuluu kaikille
Moneen kertaan maailman onnellisimmaksi maaksi valitussa maassa saavutettava, avoin ja turvallinen digitalisaatio kuuluu kaikille. Inhimillisen digitalisaation osaamisessa voi olla jopa suomalaista vientipotentiaalia.
"Suomi on tunnetusti maailman edelläkävijämaita digitalisaatiossa, mm. Euroopan komission vuotuisessa digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksiä kuvaavassa DESI-vertailussa. Halusimme koota yksiin kansiin tarinoita mitä kaikkien pitäisi tietää digitalisaatiosta nyt ja matkallamme kohti tulevaisuutta. Onkin ilo ja etuoikeus tehdä maamme erilaisia digitalisaation ratkaisuja maailmalle tunnetuksi kirjan kautta", Nylund summaa.
A Humanely Digital Society -kirja kuunneltavissa nyt Spotifyssa: https://open.spotify.com/show/7rcd1Gg2iTMFL02VuStpmo?si=19c0253939ef4f87
Lisätiedot englanninkielisestä kirjasta: https://gofore.com/en/a-humanely-digital-society-book/
Kuvat
Gofore lyhyesti
Gofore on kansainvälinen digitaalisen muutoksen konsulttiyhtiö. Meillä on lähes 1 500 asiantuntijaa kaikkiaan 18 toimipisteessä Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Virossa ja Espanjassa. Teknologian ja liiketoiminnan asiantuntijamme rakentavat toimivaa, turvallista ja yhdenvertaista digitaalista yhteiskuntaa palveluineen sekä kestäviä älykkään teollisuuden ratkaisuja. Monimuotoista osaajajoukkoamme yhdistävät pioneerihenkisyys sekä halu luoda inhimillisempää ja vastuullisempaa digimaailmaa. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2024 oli 186,2 miljoonaa euroa. Gofore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Visiomme on olla merkittävin eurooppalainen digitaalisen muutoksen asiantuntijayritys. Tutustu meihin paremmin osoitteessa gofore.com.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gofore Oyj
Gofore ostaa DACH-alueelta digitalisaatioyritys Esentri AG:n22.12.2025 16:17:15 EET | Tiedote
Gofore on tänään allekirjoittanut sopimuksen saksalaisen digitaalisen muutoksen asiantuntijayritys Esentri AG:n koko osakekannan ostamisesta. Esentri on liiketoimintalähtöiseen digitaaliseen muutokseen erikoistunut, kasvava IT-konsulttiyhtiö. Sen pääasiakastoimialoja ovat rahoitus- ja vakuutuspalvelut, valmistava teollisuus ja julkishallinto. Yhtiö työllistää tällä hetkellä 110 osaajaa ja sillä on asiakkaita Saksassa, Sveitsissä ja Liechtensteinissa.
Gofore acquires DACH-based digitalisation company Esentri AG22.12.2025 16:17:15 EET | Press release
Gofore has today signed an agreement to acquire the entire share capital of the German digital transformation consulting company Esentri AG. Esentri is a growing IT consulting firm specialising in business-driven digital transformation. Its main customer sectors are finance and insurance services, manufacturing industry, and public administration. The company currently employs 110 experts and has customers in Germany, Switzerland, and Liechtenstein.
Gofore investoi tekoälypalveluihin lähtemällä perustajaosakkaaksi uuteen konsultointiyritykseen15.12.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Gofore lähtee mukaan uuteen, tekoälyn hyödyntämiseen keskittyvään konsultointiyritykseen, jonka perustaa kaksi kokenutta digitalisaatioliiketoiminnan osaajaa. Luonteeltaan AI-natiivi yritys toimii itsenäisesti ja vahvistaa Goforen roolia organisaatioiden tekoälysiirtymän tukemisessa. Gofore tulee uuteen yhtiöön enemmistöosakkaaksi.
Gofore invests in AI services by becoming a founding partner in a new consulting company15.12.2025 09:30:00 EET | Press release
Gofore is joining a new consulting company focused on AI, founded by two experienced digitalisation business leaders. Operating independently as an AI-native company, the new venture will strengthen Gofore’s role in supporting organisations in their AI transformation. Gofore will become the majority shareholder of the new company.
Goforen ja Huldin liiketoimintojen yhdistämiseen ja hallinnon päällekkäisyyksien karsimiseen liittyvät muutosneuvottelut päätökseen3.12.2025 15:30:00 EET | Tiedote
Muutosneuvottelut Huldin liiketoimintojen yhdistämiseksi Goforen organisaatioon ja hallinnon päällekkäisyyksien karsimiseksi päättyivät 1.12.2025, ja niiden lopputuloksesta tiedotettiin tänään henkilöstölle. Muutosneuvottelut alkoivat 10.11.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

