Sydänterveys ei ole vain vanhojen huoli – riskit alkavat jo nuorena
5.6.2025 06:55:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Yli puolet sydänperäisistä äkkikuolemista tapahtuu työikäisille, muistuttaa Oulun yliopiston professori Juhani Junttila. Taustalla on usein sepelvaltimotauti – sairaus, joka voi kehittyä jo nuorena ja on pitkälti ennaltaehkäistävissä.

"Yksi suurimmista harhaluuloista on, että sydänsairaudet koskevat vain ikääntyneitä. Todellisuudessa sydän- ja verisuonitaudit voivat alkaa kehittyä jo lapsuudessa", Junttila kertoo.
Nuorten keskuudessa yleistyvät tavat, kuten nikotiinipussien käyttö, anaboliset steroidit ja äärimmäiset ruokavaliot, voivat vahingoittaa sydäntä vakavasti. Nikotiinipussien korkeat nikotiinipitoisuudet kuormittavat verisuonia ja voivat aiheuttaa rytmihäiriöitä. Myös runsasrasvaiset ketogeeniset dieetit ovat aiheuttaneet sydäntapahtumia jopa nuorille hyväkuntoisille ihmisille.
"Ketoruokavalio voi sopia tietyissä tilanteissa, mutta väärin toteutettuna se voi kiihdyttää sepelvaltimotaudin kehittymistä", Junttila sanoo. Myös verenpainetauti voi jäädä piiloon vuosiksi ja kuormittaa sydäntä huomaamatta.
Junttilan mukaan yksinkertaiset toimet, kuten verenpaineen ja kolesterolin mittaaminen viimeistään 30-vuotiaana, ovat tehokkaita keinoja ehkäistä sydänsairauksia. Lisäksi tupakoinnin ja runsaan alkoholin välttäminen ovat avainasemassa.
Junttila kuvaa sydäntä talonrakennuksen kautta: sähköjärjestelmän ja putkistojen on toimittava. Jos verenkierto estyy tai sydämen sähköinen rytmi häiriintyy, seuraukset voivat olla kohtalokkaita.
"Kun sydän joutuu toimimaan jatkuvasti liian kovassa paineessa tai vähähappisissa olosuhteissa, se alkaa vaurioitua ja muodostaa sidekudosta, joka häiritsee sen sähköistä toimintaa. Siitä voi seurata hengenvaarallinen rytmihäiriö tai tukos", Junttila varoittaa.
Juhani Junttilan haastattelu on kokonaisuudessaan luettavissa Oulun yliopiston verkkosivuilta: Sydämestä huolehtiminen kannattaa aloittaa nuorena.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori, ylilääkäri Juhani Junttila, 029 448 6316, juhani.junttila@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Muokatulla hiekalla mikromuoveista talteen lähes 100%24.9.2026 07:07:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa kehitetty uusi menetelmä tehosta mikromuovien poistoa jätevesistä.
Oulun yliopiston rehtorin tehtävään 19 hakijaa22.9.2026 08:41:35 EEST | Tiedote
Hakuaika Oulun yliopiston rehtorin tehtävään päättyi 21.9.2026, ja rehtoriksi seuraavalle viisivuotiskaudelle haki 19 henkilöä.
Sahatun puun tuttu tuoksu voi olla satojen tuhansien eurojen arvoista21.9.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Monelle tuttu sahatun puun tuoksu sisältää arvokkaita kemianteollisuuden raaka-aineita. Oulun yliopiston tutkimushankkeessa tutkittiin kuusi- ja mäntysahatavaran kuivauksessa haihtuvien yhdisteiden hyödyntämistä ja kaupallista arvoa.
Ytimen avoimet ovet Oulun keskustassa Tutkijoiden yönä18.9.2026 05:53:00 EEST | Kutsu
Oulun keskustassa (Isokatu 32) avautuu Oulun yliopiston oppimis- ja kohtaamistila Ydin lokakuun lopulla 2026. Tutkijoiden yönä perjantaina 25.9.2026 pääset kurkistamaan tilaan ensimmäistä kertaa! Tilan remontti ja varustelu viimeistellään avoimien ovien jälkeen.
Tiede, taide ja teknologia esillä Oulun yliopiston Tutkijoiden yössä17.9.2026 06:28:00 EEST | Tiedote
Koko perheen tiedetapahtumaa Tutkijoiden yötä vietetään Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella ja kasvitieteellisessä puutarhassa perjantaina 25. syyskuuta. Tutkijoiden yössä tuodaan esille tutkijoita ja heidän työtään sekä tieteen merkitystä arjessamme. Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi näkyy ohjelmassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme