Talouspolitiikan EU-ohjausjakson kevätpaketissa annetaan ohjausta EU:n kilpailukyvyn parantamiseksi
Vuoden 2025 talouspolitiikan EU-ohjausjakson kevätpaketissa analysoidaan EU:n keskeisiä taloudellisia ja sosiaalisia haasteita. Lisäksi siinä annetaan jäsenmaille poliittista ohjausta, jolla pyritään parantamaan kilpailukykyä, vaurautta ja häiriönsietokykyä. Paketti sisältää maakohtaisia suosituksia, ja sillä ohjataan maita näiden EU:n painopisteiden mukaisiin uudistuksiin ja investointeihin.
Maailmantilanne on tällä hetkellä erityisen epävakaa, kun kyse on kaupasta ja turvallisuudesta. Komission poliittinen ohjaus on läheisesti sidoksissa kilpailukykykompassiin, joka on komission viisivuotinen suunnitelma EU:n häiriönsietokyvyn ja maailmanlaajuisen aseman parantamiseksi. Tänään esitetty paketti on myös ensimmäinen arvio jäsenmaiden edistymisestä talouden tarkistetun ohjausjärjestelmän ja maiden finanssipoliittis-rakenteellisten suunnitelmien puitteissa. Kasvavien turvallisuushaasteiden vuoksi käyttöön otetaan ensimmäistä kertaa vakaus- ja kasvusopimuksen kansallinen poikkeuslauseke. Lausekkeen avulla on tarkoitus mahdollistaa korkeammat puolustusmenot tinkimättä julkisen talouden kestävyydestä.
Kohdennetut suositukset jäsenmaille
Maakohtaisissa suosituksissa otetaan huomioon EU:n politiikkatavoitteet ja annetaan kunkin jäsenmaan tarpeisiin räätälöityä ohjausta. Ohjausta annetaan tarvittavien toimien laajuuden ja kiireellisyyden perusteella kolmella keskeisellä alalla. Näitä ovat finanssipolitiikka, mukaan lukien uudistukset veropolitiikan ja julkisten menojen vaikuttavuuden lisäämiseksi, elpymis- ja palautumissuunnitelman ja koheesiopolitiikan ohjelmien täytäntöönpano sekä jäljellä olevat ja/tai uudet rakenteelliset haasteet. Ohjauksessa painotetaan erityisesti kilpailukykykompassia.
Suomelle esitetyt maakohtaiset suositukset koskevat finanssipolitiikan lisäksi sosiaaliturvajärjestelmän uudistusta, sote-uudistuksen täytäntöönpanoa sekä työvoiman saatavuusongelmaan puuttumista järjestämällä uudelleen- ja täydennyskoulutusta ja laajentamalla korkea-asteen koulutuksen tarjontaa. Lisäksi Suomea kehotetaan edistämään 4 prosentin TK-tavoitetta, teollisuuden ja liikenteen vähähiilistämistä sekä elpymis- ja palautumissuunnitelman ja rakennerahasto-ohjelmien täytäntöönpanoa.
Julkisen talouden kestävyyden vahvistaminen
Kevätpaketissa käsitellään makrotalouden valvonnan ensimmäistä kokonaista vuotta talouden tarkistetussa ohjausjärjestelmässä. Tämän vuoden paketissa korostetaan tarkistetun ohjausjärjestelmän joustavuutta, jotta sillä voidaan vastata odottamattomiin haasteisiin. Maaliskuussa 2025 esitetyssä ReArm Europe -suunnitelmassa (Readiness 2030) komissio ehdotti kansallisen poikkeuslausekkeen aktivointimahdollisuutta. Lausekkeen nojalla jäsenmaat voivat tilapäisesti ylittää nettomenojen enimmäiskasvuvauhdin puolustusmenojen lisäämiseksi. Komissio on tänään antanut neuvostolle suositukset aktivoida kansallinen poikkeuslauseke 16 jäsenmaan (Suomi, Belgia, Bulgaria, Kreikka, Kroatia, Latvia, Liettua, Portugali, Puola, Saksa, Slovakia, Slovenia, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro) osalta kyseisten maiden pyynnöstä.
Julkisen talouden valvonta
Komissio arvioi, miten 18 jäsenmaan keskipitkän aikavälin suunnitelmien toteutus on edistynyt.
Arvion mukaan 12 jäsenmaata (Suomi, Bulgaria, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Latvia, Liettua, Ruotsi, Slovenia, Tanska, Tšekki ja Viro) noudattavat suositeltua nettomenojen enimmäiskasvuvauhtia, kun otetaan tapauksen mukaan huomioon kansallisen poikkeuslausekkeen mukainen jousto.
Komissio myös laati Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 126 artiklan 3 kohdan nojalla raportin, jossa arvioidaan, täyttävätkö Suomi, Itävalta, Latvia ja Espanja perussopimuksen alijäämäkriteerin. Komissio ei ehdota Suomelle liiallisen alijäämän menettelyn avaamista.
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_25_1388
Yhteyshenkilöt
Ismo UlvilaTiedotuspäällikkö
Puh:050 541 1122ismo.ulvila@ec.europa.euNina HottiTiedottaja
Puh:050 384 7857nina.hotti@ec.europa.euLinkit
Euroopan komission Suomen-edustusto
Euroopan komission Suomen-edustuston tehtävänä on:
- Tiedottaa Euroopan unionin toiminnasta ja sen vaikutuksista Suomessa.
- Tarjota suomalaisille tiedotusvälineille ja suoraan kansalaisille tietoa EU:n toimista ja päätöksistä
toimia EU-komission edustajana Suomessa.
- Raportoida komissiolle tärkeistä poliittisista, taloudellisista ja yhteiskunnallisista kehityskuluista Suomessa.
Euroopan komission Suomen-edustuston kotisivu: https://finland.representation.ec.europa.eu/index_fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Euroopan komission Suomen-edustusto
Rikkomispäätökset: Komissio kehottaa Suomea korjaamaan puutteet EU:n lainsäädännön noudattamisessa17.7.2025 12:58:22 EEST | Tiedote
Euroopan komissio on julkaissut rikkomusmenettelyjä koskevan heinäkuun koosteen, joka sisältää komission oikeudelliset toimenpiteet niitä EU:n jäsenmaita vastaan, jotka eivät ole noudattaneet EU:n lainsäädännön mukaisia velvoitteitaan. Suomelle annetaan kaksi muistutusta.
Vahvemman Euroopan kunnianhimoinen budjetti 2028–203416.7.2025 20:08:10 EEST | Tiedote
Euroopan komissio esitti tänään ehdotuksensa EU:n seuraavaksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi. Kunnianhimoisen ja dynaamisen budjetin koko on lähes 2 biljoonaa euroa, mikä vastaa 1,26:ta prosenttia vuosien 2028–2034 keskimääräisestä bruttokansantulosta EU:ssa.
Oikeusvaltiokertomus 2025: oikeusvaltioperiaate on tärkeää Euroopan demokratialle, turvallisuudelle ja taloudelle8.7.2025 17:15:30 EEST | Tiedote
Komissio julkaisi tänään kuudennen oikeusvaltiokertomuksensa, jossa tarkastellaan oikeusvaltioperiaatteen kehitystä kaikissa jäsenvaltioissa. Kertomus vahvistaa jäsenvaltioiden kanssa tehtävää yhteistyötä, joka pohjautuu ennaltaehkäisevään ja vuoropuheluun perustuvaan lähestymistapaan oikeusvaltioperiaatteen vahvistamiseksi, ja on tärkeä kannustin uudistuksille.
Komissio käynnistää kvanttistrategian Euroopan kilpailukyvyn parantamiseksi2.7.2025 16:56:08 EEST | Tiedote
Euroopan komissio on tänään esitellyt kvanttistrategian, jolla edistetään häiriönsietokykyistä ja itsenäistä kvanttiekosysteemiä. Strategian avulla lisätään startup-yritysten kasvua ja muutetaan läpimurtotieteen saavutuksia markkinavalmiiksi sovelluksiksi säilyttäen samalla Euroopan tieteellinen johtoasema.
EU:n ilmastolaki: uusi tie vuoteen 20402.7.2025 14:24:35 EEST | Tiedote
Euroopan komissio ehdotti tänään EU:n ilmastolakiin muutosta, jossa asetetaan EU:n vuoden 2040 ilmastotavoitteeksi vähentää kasvihuonekaasujen nettopäästöjä 90 prosenttiin vuoden 1990 tasosta. Ehdotettu muutos tuo varmuutta investoijille ja innovoinnille, vahvistaa yritysten teollista johtoasemaa ja parantaa Euroopan energiavarmuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme