Jyri Lassi Veikkauksen uudeksi lakiasiainjohtajaksi
Oikeustieteen kandidaatti, varatuomari Jyri Lassi, 54, on nimitetty Veikkauksen uudeksi lakiasiainjohtajaksi ja yhtiön johtoryhmän jäseneksi. Lassi siirtyy Veikkaukselle sähköautojen latauspalveluyhtiö Virta Globalilta.

Lassi aloittaa Veikkauksella 1.9.2025. Hän korvaa Summa Defencelle siirtyvän Hanna Kyrkin, jonka viimeinen työpäivä Veikkauksella on heinäkuun lopussa.
Lassin nimitys tukee vahvasti Veikkauksen strategiaa olla tulevina vuosina moderni ja kilpailukykyinen rahapeliyhtiö, joka menestyy niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Suomessa ollaan siirtymässä osittaiseen monilupamarkkinaan vuoden 2026 aikana. Lakimuutoksen jälkeen myös muut rahapeliyhtiöt kuin Veikkaus saavat anoa Suomesta toimilupalisenssiä esimerkiksi urheiluvedonlyöntiin ja nettikasinoon.
- Jyri Lassilla on erittäin monipuolinen työkokemus vastuullisista ja haastavista juridisista tehtävistä kansainvälisesti operoivissa yrityksissä. Olen vakuuttunut, että hänen osaamisensa avulla etenemme määrätietoisesti ja hallitusti rahapelialan muuttuvassa toimintaympäristössä, sanoo Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski.
Ennen Virta Globalia Lassi on työskennellyt johtotehtävissä muun muassa Varjo Technologiesilla, PayPalilla ja Nokialla. Hän odottaa uutta haastetta innostuneena.
- Veikkaus on mielenkiintoisessa tilanteessa, kun sen monopoliasema Suomessa purkautuu. Kilpailutilanne tarjoaa yhtiölle isoja mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä entistäkin merkityksellisemmäksi jopa kansainvälisesti. On etuoikeus olla pian mukana tuolla matkalla ja päästä yhdessä yhtiön muiden työntekijöiden kanssa vaikuttamaan Veikkauksen uuteen suuntaan, Lassi toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti jatkaa kasvuaan – Jokerista löytyi neljä 6 oikein -tulosta27.12.2025 23:04:17 EET | Tiedote
Illan arvonnassa ei löytynyt yhtään täysosumaa, joten ensi lauantaina Loton potissa on 13 miljoonaa euroa.
Eurojackpotin päävoitto kiipeää 59 miljoonaan euroon - perjantaina jakoon kaksi melkein miljoonaa26.12.2025 22:35:36 EET | Tiedote
Eurojackpotin perjantain arvonnasta ei löytynyt kierroksella 52/2025 täysosumia. Ensi viikon tiistaina potissa on tarjolla noin 59 miljoonaa euroa.
Eurojackpotissa perjantaina 50 miljoonaa euroa - tässä tiistain rivi ja voitot23.12.2025 22:39:50 EET | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnasta ei löytynyt kierroksella 52/2025 täysosumia. Perjantaina potissa on tarjolla noin 50 miljoonaa euroa.
Loton potti nousee 11,5 miljoonaan euroon20.12.2025 22:40:57 EET | Tiedote
Lotossa ei lauantaina löytynyt yhtään täysosumaa, joten ensi viikolla tarjolla on jo 11,5 miljoonaa euroa. Illan suurimmat voitot matkasivat Varsinais-Suomeen ja Pohjois-Pohjanmaalle.
Kaikkien aikojen suurimman voiton yksi osuus meni Siilinjärvelle – voittaja oli pari päivää tietämätön voitostaan20.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Keskiviikkona osui Suomeen maamme kaikkien aikojen suurin Vikingloton voitto. Lähes 16,7 miljoonan euron suuruinen voitto osui helsinkiläismiehen laatimaan porukkapeliin, jonka osallistujia oli pitkin maata. Myös Siilinjärvelle osui yksi voitoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme