Suolistomikrobeista voidaan löytää apu haimasyövän tunnistamiseen ja hoitoon
5.6.2025 06:30:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Haimasyöpä on vaikea ja vakava sairaus sekä merkittävä haaste syöpälääketieteessä, sillä sen diagnosointi on hankalaa ja hoitomahdollisuuksia on vähän. Uusi kansainvälinen yhteistyötutkimus osoittaa, että haimasyövän toteaminen varhaisessa vaiheessa voi tulevaisuudessa olla mahdollista suolistomikrobeista. Suolistomikrobit voivat tarjota myös ratkaisuja hoitojen kehittämiseen.

Tutkijat HUS:ista, Helsingin yliopistosta, Jyväskylän yliopistosta sekä Iranista ovat yhdessä tehneet uusia havaintoja haimasyöpään liittyvistä suolistomikrobeista. Tutkimuksessa analysoitiin suomalaisten ja iranilaisten haimasyöpäpotilaiden sekä terveiden verrokkien suolistossa eläviä mikrobeja. Yhteensä tutkimukseen osallistui yli 180 henkilöä. Tutkimus on osa Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Heidelinde Sammallahden väitöskirjaprojektia.
Haimasyöpää sairastavilta henkilöiltä löydettiin samoja haimasyöpään liittyviä suolistomikrobeja riippumatta maantieteellisestä sijainnista ja etnisestä taustasta.
Haimasyöpäpotilaiden suolistomikrobistossa oli merkittävästi enemmän fakultatiivisia patogeeneja eli taudinaiheuttajia sekä merkittävästi vähemmän hyödyllisiä bakteereja kuin terveillä verrokeilla.
Erityisesti Clostridia-luokkaan kuuluvat hyödylliset bakteerit, kuten voihappoa tuottavat Lachnospiraceae, Butyricicoccaceae ja Ruminococcaceae, olivat vähentyneet.
Haimasyövän taudinaiheuttajabakteereja ovat esimerkiksi Enterobacteriaceae, Enterococcaceae ja Fusobacteriaceae. Näiden määrät haimasyöpäpotilaiden suolistomikrobistossa olivat korkeat.
Satu Pekkala, Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan yliopiston lehtori, kiteyttää tutkimusryhmän yhteisen kannan tutkimustuloksista:
“Löydökset hyödyllisistä klostrideista ovat mielenkiintoisia, koska aiemmin on osoitettu, että tavalliset Clostridiales-kannat välittävät tehokkaasti syövänvastaisia immuunireaktioita kiinteitä kasvaimia vastaan.”
Tutkijat korostavatkin, että tulevien tutkimusten kannattaisi selvittää, voisiko näistä olla uuden sukupolven probiooteiksi eli eläviksi mikrobivalmisteiksi, joita voitaisiin yhdistää perinteisiin kemoterapialääkkeisiin. Tämä voisi tarjota kohdennetumman ja tehokkaamman lähestymistavan haimasyövän hallintaan, tutkijat sanovat ja painottavat lisätutkimusten tarvetta nyt tehtyjen löydösten vahvistamiseksi erilaisissa väestöissä.
Tutkijat kehittivät myös mikrobistoon perustuvan tilastollisen mallin, jonka avulla voitaisiin pystyä ennustaman haimasyöpää. Se on hyvä ensiaskel sille, että haimasyövän aikainen tunnistaminen mahdollistuisi tulevaisuudessa.
Alkuperäinen julkaisu:
Sammallahti H (Helsingin yliopisto, HUS), Rezasoltani S (RWTH Aachen University Hospital), Pekkala S (Jyväskylän yliopisto), Kokkola A (HUS), Asadzadeh Agdaei H (Shahid Beheshti University of Medical Sciences), Azizmohhammad Looha M (Shahid Beheshti University of Medical Sciences) , Ghanbari R (Shariati Hospital, Tehran University of Medical Sciences), Zamani F (Iran University of Medical Sciences), Sadeghi A (Shahid Beheshti University of Medical Sciences), Sarhadi VK (HUS), Tiirola M (JYU, BiopSense Oy), Puolakkainen P (HUS), Knuutila S (Helsingin yliopisto). Fecal profiling reveals a common microbial signature for pancreatic cancer in Finnish and Iranian cohorts. Gut Pathog. 2025 Apr 16;17(1):24. doi: 10.1186/s13099-025-00698-0.
Lisätietoja:
Satu Pekkala, Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto
satu.p.pekkala@jyu.fi, 0453582898.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katri LehtovaaraViestinnän asiantuntija, Liikuntatieteellinen tiedekunta
Puh:+358504750815katri.lehtovaara@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Herätä uteliaisuutesi Tutkijoiden yössä – Ohjelmatarjontaa yhdeksällä paikkakunnalla ympäri Suomen!21.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö on vuosittain järjestettävä tiedetapahtuma, jossa tutkijat ympäri Eurooppaa avaavat ovensa kaikenikäisille tiedonjanoisille. Tänä vuonna tutkijat avaavat ovensa laboratorioiden uumeniin Jyväskylässä, Oulussa, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Joensuussa, Porissa, Sodankylässä ja Tampereella perjantaina 25.9.
Kirjailija Sofi Oksanen Martti J. Kari -muistoluennon puhujaksi21.9.2026 12:00:21 EEST | Tiedote
Martti J. Kari -muistoluento 10.12.2026 klo 15.00-16.30 Jyväskylän yliopiston juhlasali
Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseen tarvitaan yhteinen tieteellinen perusta17.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkijaryhmä on julkaissut kokoavan katsauksen, joka tarjoaa tieteeseen perustuvat kriteerit Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseksi. Julkaisu on tarkoitettu valtakuntien rajat ylittäväksi tueksi päättäjille ja viranomaisille, jotka toteuttavat EU:n komission vaatimusta tunnistaa ja suojella jäljellä olevat vanhat ja luonnontilaiset metsät.
Korkea painoindeksi nuoruudessa voi kiihdyttää biologista vanhenemista17.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkimus osoitti, että korkea painoindeksi nuoruudessa voi olla yhteydessä kiihtyneeseen biologiseen vanhenemiseen aikuisuudessa. Tulokset viittaavat siihen, että erityisesti nuoret, joilla on korkea painoindeksi vanhenevat biologisesti muita nopeammin.
Aikuiset oppivat vieraan kielen puheäänteitä nopeasti – yhdessä oppiminen voi vauhdittaa oppimista15.9.2026 09:03:14 EEST | Tiedote
Aikuiset voivat oppia vieraan kielen uusia puheäänteitä huomattavasti nopeammin kuin aiemmin on ajateltu. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa suomenkieliset aikuiset oppivat havaitsemaan mandariinikiinan sävelkulkuja jo neljän tunnin harjoittelun jälkeen. Tulokset viittaavat myös siihen, että toisen oppijan läsnäolo voi tukea oppimista erityisesti sen alkuvaiheessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme