Helsingin tarkastuslautakunta: Lisääntyviin sään ääri-ilmiöihin ei ole varauduttu riittävästi
10.6.2025 10:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Helsingin tarkastuslautakunta on antanut useita suosituksia vuoden 2024 arviointikertomuksessaan. Tarkastuslautakunta on kaupunginvaltuuston alainen toimielin, jonka tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista.

Sateiden, tulvien ja kuumuusjaksojen aiheuttamista haitoista on jo kokemusta pääkaupunkiseudulla. Riskit ovat suurimmat kantakaupungissa, jossa on tiivistä, vanhaa kaupunkirakennetta ja kriittistä infrastruktuuria. Tulevaisuuden varautuminen edellyttää paikoin merkittäviäkin muutoksia muun muassa maankäytön suunnittelussa ja rakentamisessa. On myös päätettävä, mikä on hyväksyttävä riskitaso, johon varaudutaan.
Tarkastuslautakunta suosittelee, että varautumistyötä tehdään koordinoidusti ja korjausinvestointeja käynnistetään riskialueilla hulevesien hallitsemiseksi ja lämpösaarekeilmiön ehkäisemiseksi.
Kaupunki vaiheistaa omia katutyöremonttejaan ja arvioi niiden haittoja
Tarkastuslautakunta on antanut arviointikertomuksessa suosituksia myös katutöihin. Ongelmaksi nähdään se, että yksityisten urakoitsijoiden toimintaan ei kyetä puuttumaan riittävän tehokkaasti nykyisessä lainsäädännössä.
Tarkastuslautakunta suosittelee jatkamaan edunvalvontatyötä, jotta kunnossapitolain muutos vastaa Helsingin tarpeisiin. Kaivutöistä 70 prosenttia on jonkun muun kuin kaupungin suorittamia. Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että työmailla tunnetaan vaadittava ohjeistus ja noudatetaan sitä.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tietomurto nosti esille puutteita tietoturvassa
Keväällä 2024 ilmi tullut tietomurto osoitti, että kaupungilla on puutteita tietoturvakontrolleissa, tietoturvan ylläpidon vastuissa ja tiedon säilyttämiseen liittyvissä käytännöissä. Tarkastuslautakunta suosittelee, että johtaminen ja toimijoiden vastuut määriteltäisiin selkeästi ja digitaalisesta kehitysvelasta johtuvat puutteet korjataan.
Myös kaupungin tilintarkastaja kiinnittää asiaan huomiota tilintarkastuskertomuksessa ja esittää, että viidelle kaupungin viranhaltijalle ei myönnetä vastuuvapautta, koska Keskusrikospoliisin esitutkinta mahdollisesta tietosuojarikoksesta kaupungin toiminnassa on kesken.
Asunnottomuutta on onnistuttu vähentämään Helsingissä kestävällä tavalla
Asunnottomien määrä on puolittunut viimeisten kuuden vuoden aikana, mutta vuonna 2024 yksin elävien asunnottomien määrä lähti kasvuun ensimmäisen kerran vuoden 2012 jälkeen. Asuntoneuvontapalveluja on kehitetty, ja ne nähdään merkittävänä häätöjen ehkäisyssä. Kaupungilla on toimiva asunnottomien palveluprosessi ja etsivästä työstä on hyviä kokemuksia.
Tarkastuslautakunta näkee tärkeänä, että asumisneuvonta on jatkossakin riittävää kaupungin kasvavaan asiakasmäärään nähden. Hätämajoitusta on kehitettävä siten, että päihteetön ja naisille tarkoitettu asuminen on erillään ja tarjolla on peseytymis- ja pyykinpesumahdollisuuksia.
Kouluissa ja lastensuojelussa tehdään yhteistyötä, jos huoli lapsesta herää
Tarkastuslautakunta kiinnittää arviointikertomuksessa huomiota myös koulujen ja lastensuojelun yhteistyöhön. Koulussa lapsen ongelmat huomaa yleensä lapsen oma opettaja. Herännyt huoli otetaan puheeksi lapsen ja vanhempien kanssa ja perheelle tarjotaan koulun tukitoimia. Jos päädytään huoli- tai lastensuojeluilmoitukseen, yhteistyö ja tiedonvaihto lastensuojelun kanssa toteutuvat pääosin kaupungin ohjeistusten mukaisesti. Ohjeistukset eivät kuitenkaan ole kaikilta osin selkeitä ja yhdenmukaisia. Tietojenvaihto ei myöskään toimi aina toivotusti.
Tarkastuslautakunta suosittelee, että lastensuojelu tiedottaisi tilanteen etenemisestä ilmoituksen tehnyttä tahoa huomioiden salassapito ja välttämätön tiedontarve, kouluissa yhteistyöohjeet olisivat löydettävissä ja että yhteinen ohjeistus olisi yhdenmukaista.
Arviointikertomus valtuuston käsittelyyn 18.6.
Tarkastuslautakunta on kaupunginvaltuuston alainen toimielin, jonka tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista. Edellä mainittuihin aiheisiin sekä muihin tarkastuslautakunnan vuoden 2024 arviointikertomuksessa käsittelemiin aiheisiin voi tutustua Internet-sivustolla arviointikertomus.fi.
Kaupunginvaltuusto käsittelee arviointikertomusta kokouksessaan 18.6.2025. Samassa yhteydessä käsiteltävänä ovat kaupunginhallituksen ja toimialalautakuntien lausunnot arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista sekä tilintarkastajan tilintarkastuskertomus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nuutti Hyttinen, tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, 0400 246 182, nuutti.hyttinen@gmail.gom
Timo Terävä, tarkastusjohtaja, 050 435 7547, timo.terava@hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Pormestari Sazonov tapasi New Yorkin pormestari Zohran Mamdanin22.9.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
Helsingin pormestari Daniel Sazonov osallistui 19.–21. syyskuuta New Yorkissa järjestettyyn globaaliin Urban20 (U20) -pormestarikokoukseen New Yorkin pormestari Zohran Mamdanin kutsusta. Vierailun aikana Sazonov tapasi pormestari Mamdanin sekä muita kansainvälisten suurkaupunkien johtajia keskustellakseen kaupunkien kasvusta, kansainvälistymisestä, asuntopolitiikasta, ilmastotyöstä ja kaupunkienvälisestä yhteistyöstä.
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto käsitteli tilannekatsauksia21.9.2026 18:25:33 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui maanantai-iltana vuoden 2026 seitsemänteen kokoukseensa. Kokouksessa elinkeinojaosto kuuli tilannekatsaukset kaupungin toimitilatonttitarjontaan ja yritysten asiointipalveluihin kaupunkiympäristön toimialalla sekä elinkeino-osaston yritysten perustamista ja kasvua tukeviin palveluihin.
Helsingin kaupunginhallituksen päätökset 21.9.21.9.2026 17:25:09 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus kokoontui 21. syyskuuta. Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan muun muassa valtuutettujen aloitteita.
Lapinlahden peruskorjauksen valmistelu jatkuu17.9.2026 16:15:03 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus keskusteli aamukoulussaan 17. syyskuuta Lapinlahden entisen sairaalan peruskorjauksen valmistelusta.
Omorganisering av Seure Henkilöstöpalvelut Oy:s ägarstruktur framskrider till beslut17.9.2026 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stadsstyrelse behandlar den 21 september ett förslag om en omorganisering av Seure Henkilöstöpalvelut Oy:s (Seure) ägarstruktur så att den motsvarar den ändring av upphandlingslagen som trätt i kraft sommaren 2026. I och med ändringen i ägarstrukturen skulle Helsingfors, Esbo och Vanda städer sälja en del av sina aktier i Seure till andra nuvarande aktieägare och Päijänne-Tavastlands välfärdsområde så att alla ovannämnda instansers ägarandel av Seure i fortsättningen vore minst 10 procent.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme