Väitöstutkimus avaa uusia näkökulmia Cheekin rap-tuotannon sanoituksiin – räppäri käsittelee erottuvasti kielen ja mielen moniulotteisuutta
Rap-artisti Cheekin sanoituksista piirtyy moniulotteinen kuva kielestä ja mielestä. FM Anna Pakarisen kirjallisuustieteen väitöstutkimus osoittaa, että räppärin tuotanto käsittelee kielen ilmaisuvoimaa ja mielen voimavaroja omaleimaisella tavalla. Tutkimus tunnistaa räpissä sellaisia ilmaisukeinoja ja teemoja, joiden hyvinvointivaikutuksia voisi jatkossa tutkia myös taideterapian näkökulmasta. ”Pakarinen on löytänyt toistuvia teemoja ja yhteyksiä lähes 20 vuoden ajalta kirjoittamistani säkeistöistä – sellaisiakin, joita en itse ole tietoisesti huomannut”, kommentoi Jare Tiihonen tutkimusta.

Pakarinen tutki väitöskirjassaan rap-artisti Cheekin eli Jare Tiihosen koko tuotannon sanoitusten runousoppia eli poetiikkaa. Tiihonen on ensimmäinen suomalainen rap-artisti, jonka tuotannosta julkaistaan yksittäisen artistin koko tuotantoon keskittyvä väitöskirja.
Jyväskylän yliopistossa valmistuneen väitöstutkimuksen lähtökohtana on räpin käsittäminen poeettisesti rikkaana, tekniikkaa ja luovuutta vaativana runoutena, jonka moniulotteisuutta ei ole Cheekin tuotannon kohdalla sen valtavasta suosiosta huolimatta aikaisemmin avattu. Pakarinen yhdistää Cheekin sanoitusten ilmaisukeinot ja teemat kulttuurihyvinvoinnin ja mielenterveyden näkökulmiin.
Pakarinen toteutti tutkimuksensa analysoimalla sanoituksia ja haastattelemalla Tiihosta. Tulosten mukaan Cheekin sanoitusten keskeisimpiä ilmaisukeinoja ovat taidokkaat riimikuviot, kielikuvat, kertomuspiirteet ja monipuoliset kulttuuriset viittaukset. Lisäksi tuloksissa korostuu räpin rooli itseilmaisuna, monipuolisena tunteiden käsittelemisenä ja yksilön vuorovaikutuksena ympäristöönsä.
Tuloksista hämmästyi artisti itsekin:
”Tuntuu epätodelliselta, että joku on tutkinut ja analysoinut kirjoittamiani tekstejä näin ällistyttävällä tarkkuudella. Pakarinen on löytänyt toistuvia teemoja ja yhteyksiä lähes 20 vuoden ajalta kirjoittamistani säkeistöistä – sellaisiakin, joita en itse ole tietoisesti huomannut. Minähän olen vain kirjoittanut rehellisesti kunkin vuoden ajatuksia ja tuntemuksia, ja julkaissut niistä albumeita”, kommentoi Tiihonen tutkimusta.
Pakarinen iloitsee siitä, että löysi taidehistoriallisesti tärkeän tutkimuskohteen.
”Hiphopin tutkimusperinteessä dialogisuus ja kulttuurin toimijoiden tuottaman tiedon arvostaminen on tärkeää. Tutkimushaastattelut tarjosivat ainutlaatuisen ja taidehistoriallisestikin tärkeän mahdollisuuden tavoittaa autenttisia kokemuksia sanoitusten kirjoittamisesta”, Pakarinen kertoo.
Cheekin sanoituksissa korostuvat toimijuus, tarkoitus ja tietoisen mielen voima
Cheekin tuotannossa on useita voimavarakeskeisiä ilmaisukeinoja, joita Pakarinen kuvaa tutkimuksessaan kehittämällään resilienssin poetiikan käsitteellä.
”Tutkimuksessani resilienssi tarkoittaa vaikeissa tilanteissa sovellettavia voimavaroja. Käsitteen tavoitteena on havainnollistaa tapoja, joilla rap voi tuoda voimavaroja tekijöilleen ja yleisöilleen”, Pakarinen kuvailee.
Pakarisen mukaan Cheekin tuotannossa ominaiset ilmaisukeinot edustavat useita resilienssille keskeisiä piirteitä, kuten toimijuutta, tarkoituksen tunnetta ja tietoisen mielen taitoja. Ne kietovat vastakohtia, kuten vahvuuksia ja vaikeuksia, iloa ja surua tai terveyttä ja sairautta toisiinsa moniselitteisesti ja haastavat niiden tarkkarajaisia kategorioita.
Räpin avulla voi käsitellä mielenterveyden sosiaalisia ja kulttuurisia puolia
Pakarinen keskittyy väitöskirjassaan myös mielenterveyden teemaan ja sen käsittelemiseen kulttuurisella tasolla. Cheekin tuotannossa näkyy muutos, jossa mielenterveydestä puhutaan avoimemmin ja tabut sen ympärillä heikkenevät.
”Cheekin sanoitukset luovat tilaa autenttiselle kokemuspohjaiselle mielenterveyspuheelle, jossa nousevat esiin myös mielen sosiaaliset ja kulttuuriset puolet. Tämä tarjoaa tärkeän vastapainon ajallemme tyypilliselle diagnoosikeskeiselle keskustelulle”, Pakarinen sanoo.
Pakarinen näkee, että räpin tuotannoista voi tunnistaa ilmaisukeinoja ja teemoja, jotka mahdollistavat esimerkiksi jatkotutkimuksia räpin taideterapeuttisuudesta. Näiden pohjalta voi kehittää räppiin perustuvia vuorovaikutusmenetelmiä, joita on etenkin räpin omaehtoisen kuuntelemisen osalta sovellettu suomalaisessa mielenterveystyössä vasta vähän.
FM Anna Pakarisen väitöskirjan Resilienssin poetiikka: Cheekin rap-runouden ilmaisukeinoja ja merkityksiä tarkastustilaisuus pidetään lauantaina 14.6.2025 klo 12.00 alkaen yliopiston vanhassa juhlasalissa S212. Tilaisuus on seurattavissa myös etäyhteyden välityksellä. Vastaväittäjänä toimii dosentti Anna Helle Turun yliopistosta ja kustoksena professori Mikko Keskinen Jyväskylän yliopistosta. Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Väitöstilaisuutta voi seurata etänä tämän linkin kautta: https://r.jyu.fi/vaitos-pakarinen140625
Väitöskirja on luettavissa JYX-arkistossa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-86-0717-5
Pakarisen väitöstutkimusta tukivat Emil Aaltosen säätiö ja Jyväskylän yliopisto; Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta; Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos.
Lisätietoja: anna.m.pakarinen@jyu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reetta KalliolaViestinnän asiantuntija, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
Puh:+358504335652reetta.j.kalliola@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Hakijamäärä Jyväskylän yliopistoon nousi – luokanopettajan aikuiskoulutus ja tietojenkäsittelytiede kiinnostivat syksyn 2025 yhteishaussa12.9.2025 08:56:40 EEST | Tiedote
Syksyn yhteishaku korkeakouluihin päättyi torstaina 11.9.2025. Jyväskylän yliopistossa tänä syksynä viidessä hakukohteessa tarjolla olleisiin 115 opiskelupaikkaan pyrki 679 hakijaa, joilta kertyi hakukohdekohtaisia hakemuksia 765 kappaletta.
Maailmankaikkeuden aikajanasta pienen raakun elämään - Tutkijoiden yön ohjelmatarjonta on nyt julkaistu12.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jo kymmenettä kertaa perjantaina 26.9.2025. Tänä vuonna mukana on ensimmäistä kertaa myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk.
Perhekeskusten matalan kynnyksen verkostotyö yllättää: perheitä tuetaan innostamalla ja siltoja rakentamalla11.9.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Lapsiperheiden hyvinvointi on viimeaikaisten tutkimusten valossa polarisoitunut ja ongelmat vaikeutuneet. Kuinka perheitä tuetaan silloin, kun arki painaa? KM Kaija Rautaparta-Pennanen selvitti väitöstutkimuksessaan perheiden tukemisen monialaisia käytänteitä. Rautaparta-Pennanen tarkasteli tutkimuksessaan työtä perhekeskuksissa ja niiden verkostoissa, erityisesti matalan kynnyksen palveluissa.
Strategisen tutkimuksen rahoitusta Jyväskylän yliopistoon noin 2,4 miljoonaa euroa11.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi yhteensä 29 miljoonaa euroa talouskasvua sekä tulevaisuuden työelämää tukevaan tutkimukseen. Kymmenessä rahoitettavassa konsortiossa eli hankekokonaisuudessa tehdään pitkäjänteistä tutkimusta, jolla pyritään löytämään ratkaisuja keskeisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin.
Psykoterapian voima löytyy vuorovaikutuksesta ja oman suunnan selkiytymisestä (Lilja)10.9.2025 12:07:57 EEST | Tiedote
PsL Jaana Lilja tarkasteli väitöskirjassaan psykoterapiaa aineistolähtöisesti psykoterapiakontekstissa oman työnsä ja asiakkaidensa psykoterapiakokemusten kautta. Tutkimuksen tutkimusaineistona olivat yhden psykoterapeutin ja hänen asiakkaidensa vapaamuotoiset kirjoitelmat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme