Keskuskauppakamari: Huijausviestit eivät lopu kesällä – perehdytä kesätyöntekijät ennen lomia
6.6.2025 06:55:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote
Huijausviestit ja tietojenkalastelu lisääntyy jatkuvasti, eikä kesä tuo siihen poikkeusta. Voi olla jopa päinvastoin: kun kesätyöntekijät aloittavat tehtävissään, näkevät rikolliset tahot siinä mahdollisuuden. Uusimpia huijausyrityksiä ovat niin sanotut toimitusjohtajaviestit. Keskuskauppakamarin hallinto- ja talousjohtaja Yvonne Backas muistuttaa, että kesätyöntekijät on syytä perehdyttää ja ohjeistaa hyvin myös mahdollisiin ulkopuolelta tuleviin huijausyrityksiin.

”Aina, kun yritykseen tulee uusia työntekijäitä, heidät on syytä perehdyttää huolellisesti tietoturva-asioihin ja -käytänteisiin. Kesätyöntekijät eivät ole tästä poikkeus; huijausyrityksiä voi kohdistua myös heihin vakituisen väen lomaillessa”, Backas sanoo.
Backaksen mukaan kesätyöntekijät kannattaa opastaa tietoturva-asioihin viimeistään ennen varsinaisen kesälomakauden alkua, kun vakituiset työntekijät lähtevät lomalle.
”Kannattaa opastaa, kuinka huijaustilanteissa toimia. On tärkeää, että käydään läpi, kehen otetaan yhteyttä, ja mikä on oikea tapa raportoida epäillystä tietojenkalasteluyrityksestä. Ja tietenkin myös se, kuinka toimia, jos huijari pääsee tavoitteeseensa ja yrityksen turvallisuus vaarantuu”, Backas sanoo.
Kuluneen vuoden aikana niin sanotut toimitusjohtajahuijaukset ovat olleet yleisiä. Toimitusjohtajan nimissä tulee viesti, jossa vastaanottajaa pyydetään tekemään työtehtävä tai palvelus, johon liittyy rahansiirto tai maksun hyväksyminen. Tyypillisesti pyyntöihin liittyy myös kiireen tuntu. Nämä viestit näyttävät tulevan täysin uskottavasta osoitteesta, yrityksen toimitusjohtajan tai talousjohtajan nimellä.
”Kesätyöntekijän voi olla vaikea kieltäytyä tehtävästä, joka näyttää tulevan toimitusjohtajalta ja juuri tätä tilannetta huijarit käyttävät hyväkseen. Onkin tärkeää opastaa työntekijät tarkistamaan tällaisten uskottavilta näyttävien sähköpostiosoitteiden todellinen osoite”, Backas sanoo.
Backas muistuttaa, että tietoturva on koko yrityksen ja jokaisen työntekijän vastuulla. Siksi myös vakiväki kannattaa perehdyttää mahdollisten huijausyritysten tunnistamiseen ja oman tietoturvan lisäämiseen.
”Ei nämä asiat tietenkään koske vain kesätyöntekijöitä vaan ihan kaikkia. Rikolliset tahot saattavat kuitenkin käyttää tilannetta hyväkseen juuri kesällä, kun työpaikalla on paljon kesäsijaisia”, Backas sanoo.
Yrityksen kannattaa tehdä ainakin tämä:
1. Perehdytä henkilöstö yrityksen tietoturvakäytänteisiin ja -ohjeisiin, muista myös huolehtia kesätyöntekijöiden huolellisesta perehdytyksestä.
2. Huolehdi yrityksen laiteturvallisuudesta ja esimerkiksi siitä, että laitteisiin ja ohjelmiin on viimeisimmät ohjelmistopäivitykset tehty, myös kesäaikaan.
3. Kannusta henkilöstöä kiinnittämään huomiota salasanoihin ja esimerkiksi siihen, miten luoda hyviä salasanoja ja salasanojen vaihtamisen tiheyteen. Salasanojen hallintaohjelma voi olla hyvä apu henkilöstön käyttöön.
4. Suosi palveluita, joissa monivaiheinen tunnistautuminen on mahdollistettu.
Yhteyshenkilöt
Yvonne BackasTalous- ja hallintojohtaja
Puh:050 382 1045yvonne.backas@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Yhteisöveron alentaminen mahdollistaa kasvun – ”Hyvän kierre syntyy, kun yritykset uskaltavat kasvaa”22.9.2026 09:36:46 EEST | Tiedote
Yhteisöveron alentaminen on yksi tehokkaimmista tavoista vahvistaa Suomen talouskasvua, lisätä investointeja ja parantaa kilpailukykyä kansainvälisessä kilpailussa.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työmarkkinoilta vihdoin valonpilkahduksia – ”On syytä juhlia”22.9.2026 08:52:52 EEST | Tiedote
Suomen työmarkkinoilta saatiin aamulla pitkästä aikaa myönteisempiä uutisia.
Kauppakamarien vientikysely: Kaksi kolmesta vientiyrityksestä uskoo vientinsä kasvavan – “Yritysten kansainvälistyminen ratkaisee Suomen kasvun ja menestymisen”16.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Päänvaivaa aiheuttavat kuitenkin kohonneet kustannukset sekä presidentti Trumpin hallintoon liittyvät epävarmuudet, selviää kauppakamarien vientikyselystä.
Keskuskauppakamari: Vuoden kauppakamariksi Turun kauppakamari11.9.2026 10:21:36 EEST | Tiedote
Vuoden kauppakamari ja Vuoden kauppakamarilainen palkittiin 9.–10. syyskuuta järjestetyillä kauppakamaripäivillä Oulussa.
Kauppakamarikysely: Suomalaisnuorten osaamistason lasku voi romahduttaa yritysten kasvuhaaveet – ”Pisa-syöksy ei ole vain koulun ongelma”8.9.2026 11:10:28 EEST | Tiedote
Yli 80 prosenttia kauppakamarien kyselyyn vastanneista yrityksistä näkee jo nyt kilpailukykyään haastavan eniten nuorten osaamistaso ja valmiudet. Kyselyyn vastasi lähes 900 yritystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme