Sairaala-apteekin arjen sankari – Terhi Osmala varmistaa turvallisen lääkehoidon joka päivä
5.6.2025 12:09:11 EEST | Oma Häme | Artikkeli
Vaikka sairaala-apteekin työ on usein näkymätöntä, se on välttämätöntä.

Kun potilas saa tarvitsemansa lääkkeen oikeaan aikaan ja turvallisesti, taustalla on usein Terhi Osmalan ja hänen kollegoidensa tarkkaa ja osaavaa työtä.
Terhi on farmaseutti Kanta-Hämeen keskussairaalan sairaala-apteekissa ja täysin omassa elementissään, jo 25 vuoden ajan.
Vuonna 1999 vastavalmistunut farmaseutti sai yllättävän puhelun apteekkarilta – kiinnostaisiko työ sairaalassa? Sairaalamaailma oli Terhille tuolloin vieras, mutta uteliaisuus vei voiton ja tänä päivänä Terhi on yksi sairaala-apteekin vakiokalustosta.
– Täällä ollaan vieläkin, joten työ ja työpaikka ovat olleet minulle todella mieluisia, Terhi hymyilee.
Monipuolinen ja merkityksellinen arki
Terhin päivät kuluvat pääasiassa lääkkeenvalmistuksessa ja solunsalpaajavalmistuksessa. Aamupäivisin tehdään kiireelliset solunsalpaajavalmisteet, jotka lähtevät tarvittaessa myös Forssaan ja Riihimäelle.
– Valmistuksia tehdään osastojen tilausten mukaisesti ja aina kiireellisimmät ensisijalla.
Sairaala-apteekki toimii tiiviissä yhteistyössä osastojen kanssa, ja tärkeänä osana Terhin työtä on myös lääkeneuvonta muille ammattilaisille sekä lääkkeiden jakelu.
– Tämä ei ole työ, jonka oppii koulussa. Työssä oppiminen vie aikaa ja vaatii hyvän perehdytyksen, joten osaavista työntekijöistä on syytä pitää kiinni.
Terhi muistaa lähiajalla tilanteen, jossa potilaalle piti nopeasti saada elintärkeä lääke, jota ei saanut valmiina. Moniammatillinen tiimi toimi saumattomasti, tilaus lähti, raaka-aine toimitettiin taksilla, analysoitiin, valmistettiin ja toimitettiin osastolle muutamassa tunnissa.
– Kaikki tiesivät oman roolinsa ja yhteistyö toimi täydellisesti. Siitä tuli hyvä mieli.
Positiivisuutta ja puutarhaterapiaa
Vaikka arki voi olla kiireistä, Terhi kantaa ilon ja rauhallisuuden mukanaan työpaikalle.
– Olen luonteeltani positiivinen ja tykkään työstäni, se varmasti näkyy.
Työyhteisö koostuu noin 20 apteekkilaisesta sekä useista eri rooleissa toimivista kollegoista. Yhteistyö on tiivistä ja monialaisuus rikkaus. Myös kollegat kuvailevat Terhiä lämmöllä.
– Terhi on luonteeltaan erittäin mukava, iloinen, tunnollinen, ratkaisukeskeinen ja auttaa uusia perehtymään ilomielin. Hän on todellinen työnsä asiantuntija ja apteekin pisimpään palvellut henkilö!
Vapaa-aikana Terhi rentoutuu luonnossa, lenkkeillen ja kirjoja lukien. Kesäisin kasvimaa ja kukkapenkit tarjoavat mukavaa puuhaa.
– Kolmen lapsen harrastukset pitävät arjen vauhdissa, mutta teen sitä mielelläni. Erityisen palkitsevia hetkiä ovat asiakkaiden kiitokset ja onnistuneet yhteiset ponnistukset. Meillä keskustellaan ja jaetaan ilot keskenämme. Yhteistyössä onnistumisen tunne moninkertaistuu.
Terhin tavoitteena on kehittää edelleen omaa ammattitaitoaan ja pysyä mukana muutoksissa. Assi-sairaalan valmistuminen tuo mukanaan uutta automatiikkaa sairaala-apteekkiin.
– Se vaatii perehtymistä, mutta vapauttaa aikaa uudenlaiseen työhön.
Terhi näkee oman roolinsa osana laajempaa hyvinvointia.
– Vaikka sairaala-apteekin työ on usein näkymätöntä, se on välttämätöntä. Olemme taustalla varmistamassa, että hoito on turvallista ja vaikuttavaa joka päivä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suvi Hämäläinenpalvelualueylilääkäri
Puh:050 5917 162suvi.hamalainen@omahame.fiTiina MerivuoriPTH avopalveluiden tulosaluejohtaja
Puh:0406629033tiina.merivuori@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Aluehallitus hyväksyi järjestöjen valtionavustushaun painotukset Kanta-Hämeessä22.9.2026 09:52:32 EEST | Uutinen
Aluehallitus on hyväksynyt 21. syyskuuta alueelliset painopisteet ja järjestöjen hanke-ehdotusten arvioinnissa huomioitavat periaatteet sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustushakuun liittyen. Valtionavustushaun painopisteet ovat siis seuraavat: Mielen hyvinvointi, osallisuus ja yhteisöllisyys Terveelliset elintavat ja toimintakyvyn tukeminen elämänkaaren eri vaiheissa Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi Aluehallitus päätti lisäksi, että painopisteissä tulee huomioida myös ikäihmiset. Järjestöjen haku on auki 11. lokakuuta saakka Aluehallitus vahvisti järjestöjen hanke-ehdotusten hakuajaksi 22.9.–11.10.2026. Lisäksi aluehallitus valtuutti asiakkuusjohtajan päättämään hyväksyttyjen painopisteiden ja arviointiperiaatteiden perusteella hyvinvointialueen valtionavustushakemukseen valittavat osatoteuttajat sekä jättämään hyvinvointialueen hankehakemuksen ministeriölle 26.10.2026 mennessä. Hankehaku liittyy sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustukseen, jolla tu
Jopa 45 % muistisairauksista voisi olla viivästettävissä tai ehkäistävissä – arjen pienillä teoilla on merkitystä aivoterveydelle22.9.2026 08:42:17 EEST | Tiedote
Muistisairauksien riskiin voi vaikuttaa enemmän kuin moni tietää. Tutkimusten mukaan jopa lähes puolet muistisairauksien riskitekijöistä liittyy asioihin, joihin voimme itse vaikuttaa. Muistiviikolla käynnistyvä Muistaakseni huomenna -kampanja kannustaa löytämään pieniä, itselle sopivia tekoja aivoterveyden tueksi.
Oma Häme osallistuu valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen21.9.2026 15:05:47 EEST | Tiedote
Oma Häme osallistuu 29. syyskuuta –1. lokakuuta järjestettävään valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen. Lupa- ja valvontaviraston järjestämä LVV26 on laaja valtakunnallinen valmiusharjoitus, johon osallistuu yli 10 000 henkilöä jopa 500 organisaatiosta eri puolilta Suomea. Mukana on muun muassa valtionhallinnon, alueellisen ja paikallisen varautumisen, kuntien, hyvinvointialueiden, elinkeinoelämän ja järjestöjen toimijoita. Harjoituksen teemana on väestönsuojelu. Valmiusharjoitus perustuu kuvitteelliseen kansainväliseen tilanteeseen, jossa yhteiskunnan turvallisuustilanne heikkenee, kriittisen infrastruktuurin toiminta häiriintyy ja sotilaallisen voimankäytön uhka kasvaa merkittävästi. Harjoituksen edetessä osallistujaorganisaatiot harjoittelevat väestön siirtämistä maan sisällä tilanteen kehittymisen edellyttämällä tavalla. Harjoitus ei tarkoita todellisia väestönsiirtoja tai evakuointeja, eikä sen ole tarkoitus näkyä asukkaiden arjessa. Mukana työntekijöitä eri toimialoilta Oma
Mio Advance -infuusioseteissä on tilapäisiä toimitusvaikeuksia18.9.2026 16:25:30 EEST | Uutinen
Insuliinipumppua käyttävät diabeetikot saavat hoitotarvikejakelusta korvaavan tuotteen.
Vuosi yhteistä laatutyötä näkyy nyt arjen tekoina – Tähtigaalassa palkittiin turvallisuutta parantaneita toimintamalleja18.9.2026 13:14:03 EEST | Tiedote
Oma Häme käynnisti laatutyönsä vuonna 2025 parantaakseen asiakas- ja potilasturvallisuutta. Tähtigaalassa 2026 palkittiin sairaala-apteekin, suun terveydenhuollon ja psykiatrian innovatiiviset mallit. Johtajaylilääkäri Arja Tomminen ja laitehallinta-asiantuntija Kauro Mulari saivat tunnustusta panoksestaan turvallisuuden edistämisessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme