Laura Porolan Yövilkka on järisyttävän vaikuttava esikoisromaani väkivallasta, sisaruudesta ja jäkälistä
Laura Porolan Yövilkka kysyy, miten elää pelossa.

Sonja on unettomuudesta kärsivä biologi. Hän on erikoistunut eliöihin, jotka etsivät elinpaikan kaikkein haastavimmista olosuhteista. Sonja itse on joutunut nuoruudessaan järkyttävän väkivallanteon kohteeksi ja menettänyt pikkuveljeä lukuun ottamatta koko perheensä.
Sonja vaeltaa luonnossa, joka jatkuvasti kuolee ja herää uudelleen eloon. Mutta miten herätä eloon ja löytää yhteys toisiin, kun luottamus omiin lajitovereihin on mennyt ja tuntuu, että vaara vaanii missä vain?
Herkkä romaani kuljettaa lukijan aluskasvillisuuden keskelle, huomaamattomimpiin ja pimeimpiin paikkoihin, joissa elämää on.
Laura Porola on taiteen maisteri, taidepedagogi ja museoammattilainen. Häneltä on julkaistu kaksi novellia, ja hän on toinen nuorten sarjakuvakirjan Breathe – niinku hengitä (2024) käsikirjoittajista. Porola on opiskellut Kriittisessä korkeakoulussa, ja Yövilkka on hänen esikoisromaaninsa.
Yövilkka julkaistaan 7.8.2025.
Teos julkaistaan kaikissa formaateissa. Äänikirjan lukee Mirjami Heikkinen.
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus
Musiikki & populaarikulttuuri
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Poikkeuksellinen teos valottaa Petteri Orpon johtamaa oikeistohallintoa1.10.2025 10:44:00 EEST | Tiedote
Petteri Orpo ja oikeistovallan paluu tarjoaa laajan ja ajankohtaisen katsauksen Suomen poliittiseen murrokseen vuosina 2000–2025. Toimittaja Teemu Luukan teos perustuu yli sataan haastatteluun, laajaan lähdeaineistoon ja vuosikymmenten politiikan analyysiin. Myös Petteri Orpoa on haastateltu kirjaan.
Petra Rautiaisen uusi romaani Puuntappajat tutkii naisten selviytymistä sodassa ja avaa Suomen historian kipupisteitä1.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Petra Rautiaisen kolmas romaani Puuntappajat on kouraiseva historiallinen romaani Suomen sisällissodan merkitsemistä naisista. Rautiaisen edelliset romaanit Tuhkaan piirretty maa ja Meren muisti ovat olleet arvostelumenestyksiä niin Suomessa kuin kansainvälisillä kirjallisuusmarkkinoilla.
Unohdetun talousvaikuttajan uskomaton elämäntarina1.10.2025 09:34:00 EEST | Tiedote
Lahjakas Aleks. Lampén on kiehtova elämäkerta miehestä, joka nousi lahjakkuudellaan ja sinnikkyydellään aikansa huipulle. Teos avaa ikkunan Suomen teolliseen historiaan ja sen hiljaisiin sankareihin.
Hurjan hauska joulukirja on joulukalenterikirja Mauri Kunnaksen tapaan1.10.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Joulukalenterikirja johdattaa juhlan tunnelmaan! Kirjassa on 24 pientä tarinaa ja paljon tietoa jouluisista perinteistä Mauri Kunnaksen hurjan hauskaan tyyliin.
Tilda Laaksonen tarjoilee karmivia tositarinoita rikosten maailmasta Jäljillä 4 –kirjassaan30.9.2025 09:57:22 EEST | Tiedote
True crimen suunnannäyttäjä Tilda Laaksonen selvittää järkyttävien ja mystisten murhien ja katoamisten taustoja, yksityiskohtia ja seurauksia uutuuskirjassaan Jäljillä 4. Kirjan tapauksia ei ole käsitelty Laaksosen podcastissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme