Käteisnostojen määrät pienenivät vuoden 2024 loppupuoliskolla kaikilla nostopaikoilla
6.6.2025 10:00:00 EEST | Suomen Pankki | Tiedote
Suomalaisten maksupalveluntarjoajien asiakkaat nostivat pankkiautomaateilla, pankkikonttoreissa ja kauppojen kassoilla euromääräisesti 6,1 % vähemmän käteistä vuoden 2024 toisella puoliskolla kuin vastaavaan aikaan edellisvuonna.

Suomalaisten maksupalveluntarjoajien asiakkaat tekivät pankkiautomaateilla, pankkikonttoreissa ja kauppojen kassoilla 28,2 miljoonaa käteisnostoa yhteensä 4,1 mrd. euron arvosta vuoden 2024 toisella puoliskolla. Vuoden 2023 toiseen puoliskoon verrattuna nostojen lukumäärä pieneni 7,8 % ja arvo laski 6,1 %.
Kauppojen kassoilla tehtiin 1,2 miljoonaa käteisnostoa 67,7 milj. euron arvosta vuoden 2024 loppupuoliskolla. Viime aikojen kasvusta poiketen nostot pienenivät edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna sekä lukumäärältään (−1,9 %) että arvoltaan (−0,5 %). Vuoden 2024 toisella puoliskolla pankkiautomaateilta nostettiin käteistä 3,6 mrd. euroa (vähennystä −5,7 % vuotta aiemmasta) ja pankkikonttoreissa 0,4 mrd. euroa (vähennystä −10,2 % vuotta aiemmasta).
Käteistä nostettiin ulkomailla sijaitsevilla pankkiautomaateilla ja kauppojen kassoilla 135,9 milj. euroa vuoden 2024 loppupuoliskolla. Ulkomailla nostetun käteisen määrä pieneni lähes 30 milj. euroa eli 18,0 % edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Vuoden 2024 toisella puoliskolla ulkomailla nostettiin eniten käteistä Virossa (18,2 milj. euroa), Espanjassa (17,3 milj. euroa) ja Thaimaassa (12,8 milj. euroa).
Uusia tietoja julkaistu
Tässä tiedotteessa käsitellyt luvut on julkaistu maksuliiketilastojen puolivuosittaisessa dashboardissa, johon lisättiin nyt myös uusia tietoja lähetetyistä tilisiirroista ja petollisista maksuista[1].
Uutena tietona lähetetyistä tilisiirroista on julkaistu esimerkiksi pikamaksujen osuus. Vuoden 2024 toisella puoliskolla tehtiin 59,8 miljoonaa pikamaksua yhteensä 72,1 mrd. euron arvosta. Pikamaksujen osuus kaikkien lähetettyjen tilisiirtojen arvosta kasvoi hieman vuoden takaisesta ja oli 3,9 % vuoden 2024 toisella puoliskolla.
Suomalaisten maksupalveluntarjoajien liikkeeseen laskemilla korteilla tehtiin petollisia korttimaksuja 92 018 kertaa vuoden 2024 toisella puoliskolla. Petollisia tilisiirtoja tehtiin 12 727 kertaa. Petollisten korttimaksujen arvo oli 7,9 milj. euroa ja tilisiirtojen 32,4 milj. euroa. Petollisten maksujen osuus kaikkien korttimaksujen arvosta oli vuoden 2024 toisella neljänneksellä 0,0205 % (0,0132 % vuotta aiemmin) ja tilisiirtojen 0,0017 % (0,0013 % vuotta aiemmin). Petollisia maksuja ja petoksista aiheutuvia tappioita käsiteltiin hiljattain myös Euro & talous -artikkelissa.

Puolivuosittaisen julkaisun yhteydessä on päivitetty myös vuotta 2024 koskevat luvut vuosittaiseen dashboardiin.
Lisätietoja antavat
- Olli Tuomikoski, puh. 09 183 2925, sähköposti: olli.tuomikoski(at)bof.fi,
- Usva Topo, puh. 09 183 2056, sähköposti: usva.topo(at)bof.fi.
Seuraava maksuliiketilastojen puolivuosittainen tiedote julkaistaan 10.12.2025 klo 10.
[1] Petolliset maksut ovat oikeudettomia maksutapahtumia. Näihin kuuluvat esimerkiksi tapahtumat, jotka ovat seurausta arkaluonteisten maksutietojen tai maksuvälineen katoamisesta, varastamisesta tai joutumisesta vääriin käsiin riippumatta siitä, oliko asia maksajan todettavissa ennen maksua ja oliko asia maksajan törkeän huolimattomuuden syytä tai toteutettu ilman maksajan suostumusta. Lisäksi luokkaan sisältyvät myös maksutapahtumat, jotka ovat seurausta siitä, että petoksen tekijä on manipuloinut maksajaa käynnistämään maksutapahtuman. Tapauksia, joissa maksunsaaja on petollinen esimerkiksi myymällä keksittyä/väärää tuotetta tai palvelua mutta joissa petos ei liity varsinaisesti maksutapahtumaan, ei sisällytetä petollisiin maksutapahtumiin.
Avainsanat
Linkit
Suomen Pankki
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Finlands Banks interimsprognos: Den positiva trenden i Finlands ekonomi fortsätter15.9.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Den ekonomiska tillväxten i Finland har tagit fart pådriven av export och investeringar, och under de närmaste åren väntas ekonomin växa i betydligt raskare takt än under de senaste åren. I takt med att ekonomin stärks börjar den ihållande höga arbetslösheten gradvis sjunka. Energipriserna driver tillfälligt upp inflationen, men omfattningen av effekterna beror i väsentlig grad på hur länge störningarna i energitillgången varar.
Suomen Pankin väliennuste: Suomen talouden hyvä vire jatkuu15.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomen talouskasvu on voimistunut viennin ja investointien vetämänä, ja kasvun arvioidaan jatkuvan lähivuosina aiempia vuosia selvästi ripeämpänä. Talouden vahvistuessa huomattavana pysynyt työttömyys alkaa vähitellen pienentyä. Energian hinnat kiihdyttävät inflaatiota väliaikaisesti, mutta niiden vaikutusten laajuus riippuu oleellisesti energian tarjontahäiriöiden kestosta.
Bank of Finland’s interim forecast: Positive track in Finland’s economy will continue15.9.2026 07:00:00 EEST | Press release
Growth in the Finnish economy has gathered pace, driven by exports and investment. Growth is projected to continue at a significantly brisker rate in the forecast period compared with earlier years. As the economy strengthens, the unemployment rate – which has remained high – will gradually start to fall. Inflation will be pushed up temporarily by energy prices, but the extent of this impact will primarily depend on the duration of energy supply disruptions.
Eurosystemets penningpolitiska beslut10.9.2026 15:18:07 EEST | Pressmeddelande
ECB-rådet beslutar om penningpolitiken i euroområdet. ECB-rådet beslutade idag att höja ECB:s tre styrräntor med 25 punkter.
EKP:n rahapoliittisia päätöksiä10.9.2026 15:18:07 EEST | Tiedote
EKP:n neuvosto päättää euroalueen rahapolitiikasta. EKP:n neuvosto päätti tänään nostaa EKP:n kaikkia kolmea ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksikköä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme