Talentia: Teknologiasääntely sosiaalihuollossa vaatii aikalisää
6.6.2025 09:18:42 EEST | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
Hallituksen lakiesitys teknologian hyödyntämisestä sosiaalihuollossa sisältää vakavia puutteita. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia suosittaa, että lainvalmistelussa otetaan aikalisä.
- Alun perin tarkoitus oli säätää teknologiasta vain ikääntyneiden ympärivuorokautisessa palveluasumisessa. Nyt mukaan on kuitenkin liitetty koko sosiaalihuolto – ilman kunnollista tietopohjaa tai vaikutusten arviointia, sanoo Talentian erityisasiantuntija Jaana Manssila.
Teknologian hyödyntäminen sosiaalihuollossa on jo arkipäivää, ja sen merkitys kasvaa tulevaisuudessa. Siksi tarvitaan selkeät ja tarkoin harkitut pelisäännöt.
Nyt lausuntokierroksella olleessa lakiluonnoksessa ei kuitenkaan ole edes määritelty, mitä teknologialla tarkoitetaan: onko esimerkiksi kyse valvontakameroista, paikannuslaitteista vai digitaalisista palveluista. Tämä vaikeuttaa sekä sääntelyn ymmärtämistä että sen soveltamista käytännössä.
– Lainsäädäntöä pitää valmistella huolella ja ajan kanssa. Näin suurta muutosta ei voi tehdä kiireessä tai ilman perusteellista käsittelyä. Teknologia ei ole yksinkertainen lisä sosiaalihuoltoon, vaan se vaikuttaa suoraan asiakkaiden oikeuksiin ja työntekijöiden vastuisiin, Manssila korostaa.
Teknologia ei saa olla syy vähentää henkilöstöä
Talentia peräänkuuluttaa sekä kotimaista että kansainvälistä tutkimustietoa ja laajaa yhteiskunnallista keskustelua teknologian käytöstä sosiaalihuollossa. Asiakkaiden ja työntekijöiden näkökulmat on otettava mukaan lainsäädäntötyöhön alusta asti.
– Teknologiasta on paljon hyötyä, mutta se ei saa koskaan korvata inhimillistä vuorovaikutusta silloin, kun asiakas tarvitsee tukea ja läsnäoloa. Palveluita ei pidä kehittää tekniikka, vaan ihminen edellä.
Talentia on huolissaan siitä, että lakiluonnoksen taustalla vaikuttaa ajatus teknologian hyödyntämisestä säästökeinona erityisesti henkilöstökuluissa. Tämä voi johtaa siihen, että asiakkaat jäävät vaille tarvitsemaansa tukea, ja luottamus sosiaalipalveluihin heikkenee.
– Asiakkaan tukemisen ja avun on aina perustuttava ammatilliseen arvioon ja asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin, Manssila painottaa.
Talentia esittää, että teknologian sääntelystä päätetään vasta sosiaalihuoltolain tulevan kokonaisuudistuksen yhteydessä. Nyt kannattaa säätää vain teknologiasta ympärivuorikautisessa palveluasumisessa, josta alun perinkin lähdettiin liikkeelle.
Valmistelun tueksi tulisi käynnistää kattava selvitys – kuten Ruotsissa on tehty – jossa arvioidaan teknologian käyttöä ja sääntelyn tarpeita sekä sen vaikutuksia asiakkaisiin, henkilöstöön ja palvelujärjestelmään.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana ManssilaErityisasiantuntija
Sosiaalihuollon ammatinharjoittaminen ja vaikuttamistoiminta ammatillisissa asioissa, erityisesti vammais- ja vanhuspalveluissa, sekä koulutuspolitiikka ja kansainvälinen yhteistyö
Tietoja julkaisijasta
Akavalainen 26 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Sosiaalialan ammattilaisia irtisanotaan, vaikka palvelujen tarve kasvaa – Talentia varoittaa seurauksista16.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueet ovat ajautuneet kuluneen vuoden aikana syvenevään yt-kierteeseen, koska valtion rahoitus ei ole vastannut alueiden todellisia kuluja. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää tilannetta vakavana ja varoittaa, että kehitys uhkaa sosiaalihuollon palvelujen oikea-aikaista saatavuutta ja laatua.
Kun auttaja tarvitsee itse apua – tutkimus sosiaalialan ammattilaisista sosiaalipalvelujen asiakkaina sai Talentian etiikkapalkinnon11.9.2026 11:02:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan ammattilaisen oma kokemus sosiaalipalvelujen asiakkaana olemisesta voi parhaimmillaan vahvistaa ammatti-identiteettiä ja lisätä ymmärrystä asiakkaiden tilanteista.
Talentia: Hallitus jatkaa sosiaalihuollon säästöjä ja siirtää sosiaalihuoltolakiin sidottua tutkimusrahoitusta muualle2.9.2026 12:26:05 EEST | Tiedote
Orpon hallitus päätti budjettiriihessä siirtää vuonna 2026 käyttämättä jääneet neljä miljoonaa euroa sosiaalityön tutkimusrahoitusta Suomen Akatemialle. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää päätöstä vääränä.
Talentia: Säästöpaineet eivät saa ratkaista teknologian käyttöä sosiaalihuollossa28.8.2026 08:52:42 EEST | Tiedote
Sosiaalihuollossa teknologian hyödyntämisen lähtökohtana on oltava asiakkaan tarve, palvelujen laatu ja asiakasturvallisuus, eivät ennalta asetetut säästötavoitteet, painottaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Talentia: Sosiaalihuolto ei kestä enää yhtäkään leikkausta24.8.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia vaatii hallitusta peruuttamaan sosiaalihuoltoon vuodelle 2027 kohdistuvan 55 miljoonan euron säästön ja vetämään sosiaalihuoltolain esityksen takaisin. Myös sote-järjestöjen 50 miljoonan euron lisäleikkaus on peruttava.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme