Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Taksilakia muutettava yrittäjyys edellä, kyytejä oltava tarjolla kautta maan

Jaa

Taksilain tulee mahdollistaa yrittäjille erilaiset liiketoimintamallit. Liian tiukat vaatimukset hankaloittavat markkinoille pääsyä ja lisäävät byrokratiaa. Yrittäjät on myös huolissaan siitä, riittääkö takseja kysyntäpiikeissä tai maaseudulla. Suomen Yrittäjät jätti tänään lausunnon liikenne- ja viestintäministeriön luonnokseen taksilain uudistamisesta.

Suomen Yrittäjien liikenne- ja kaupunkipolitiikan asiantuntija Sini Puntanen. Kuva: Johanna Erjonsalo.
Suomen Yrittäjien liikenne- ja kaupunkipolitiikan asiantuntija Sini Puntanen. Kuva: Johanna Erjonsalo.

”Lausuntomme punainen lanka on, että alalla on oltava reilu kilpailu ja yrittäjyys alalla on mahdollistettava”, liikenne- ja kaupunkipolitiikan asiantuntija Sini Puntanen sanoo.

Puntasen mukaan luonnoksen puutteena on, että siinä ei ole huomioitu taksien saatavuusongelmia eri puolilla Suomea.

”Esitysluonnoksessa ei lainkaan käsitellä ratkaisuja taksien saatavuuden varmistamiseksi tai eri asiakasryhmien huomioimiseksi koko maassa. Perusteluja näiden teemojen poisjättämisestä ei ole esitetty”, Puntanen sanoo.

Sujuvat taksipalvelut ovat tärkeitä eri alojen yrityksille. Taksien saatavuus on kirjattu myös hallitusohjelmaan.

”Taksien saatavuus esimerkiksi tapahtumien ja muiden kysyntäpiikkien aikaan on erittäin tärkeää monille palvelualan yrityksille ja alueiden elinvoimalle. Taksipalvelut voivat olla ehto monen tapahtuman onnistumiselle”.

Tietojen luovuttaminen verottajalle tärkeää

Yrittäjät pitää edelleen erittäin tärkeänä, että jokaisesta taksimatkasta toimitetaan tiedot verottajalle taksamittarin tai sovelluksen kautta. Yrittäjät kannattaa luonnoksessa ehdotettua 21 tunnin koulutusta uusille taksinkuljettajille ja aiempaa laajempaa hyvämaineisuuden arviointia taksiluvan hakijoille. Nykyisin kuljettajille ei ole koulutusvaatimusta, vaan koesuoritus on riittävä.

Suomen Yrittäjät ehdottaa taksien tunnistamiseen, valvontaan ja hinnoitteluun ministeriön ehdottamaa maltillisempaa sääntelyä. Yrittäjät ehdottaa, että taksiauton rekisteritunnus kiinnitetään aina taksilupaan ja taksivalaisimen käyttö ilman taksilupaa sanktioidaan.

Yrittäjät torppaa tarpeettoman lisäsääntelyn, kuten luonnoksen ehdotuksen taksien omista rekisterikilvistä.

”Nämä kilvet lisäisivät byrokratiaa, kustannuksia sekä yrityksissä että viranomaistoiminnassa. Taksivalaisin on riittävä asiakkaille taksin tunnistamiseen”, Puntanen sanoo.

Yrittäjät esittää, että rauhattomat taksiasemat tulisi järjestää tehokkaammin, esimerkiksi kaupungin toimesta. Tämä mahdollistaisi sen, ettei lainsäädäntöä tarvitsisi kiristää liikaa.

“Näillä toimin pelisäännöt, valvontaedellytykset ja taksien luotettavuus paranevat. Siten kokonaisuus on kevyempi kuin hallituksen esitysluonnos ja myös osa-aikainen taksiyrittäjä ja yritys pystyisivät edelleen kehittämään liiketoimintamallejaan.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Työelämägallup: Laaja kannatus minimipalkkalaille – silti epätietoisuus kasvaa24.7.2025 08:15:00 EEST | Tiedote

Työelämägallup kertoo merkittävästä tuesta minimipalkkalaille. Vastaajista 43 prosenttia kannattaa minimipalkkalakia, kun 19 prosenttia vastustaa. Epätietoisten osuus on noussut 39 prosenttiin, mikä viittaa kasvavaan tarpeeseen selkeyttää keskustelua aiheen ympärillä. Suomessa ei ole säädetty lailla minimi- eli vähimmäispalkasta, kuten useimmissa muissa EU-maissa.

Työelämägallup: Etätyöt lisänneet työtyytyväisyyttä – puolet harkitsisi työpaikan vaihtoa, jos etätyöt evätään21.7.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

Etätyöt ovat edelleen merkittävä osa suomalaisten arkea, sillä lähes puolet (46 prosenttia) työelämässä olevista on ollut etätöissä viimeksi kuluneen vuoden aikana. Kolme neljästä (74 %) haluaisi tehdä etätöitä jatkossa, ja puolet harkitsisi työpaikan vaihtoa, jos etätyöt eivät olisi mahdollisia. ”Etätyön tuoma työtyytyväisyys ja työn mielekkyys näyttävät yhä lisääntyneen. Sen sijaan työn itsenäisyys on vähentynyt, mikä viittaa siihen, että etätyötä johdetaan aiempaa enemmän. Se on tervetullutta”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Työelämägallup: Yhä useampi suhtautuu lakkoihin kielteisesti16.7.2025 07:18:00 EEST | Tiedote

Työelämässä olevien suhtautuminen lakkoihin on muuttunut. Nyt 38 prosenttia on sitä mieltä, että Suomessa on liikaa lakkoja. Osuus on noussut huomattavasti alkuvuodesta 2023, jolloin lukema oli 22 prosenttia. Eri mieltä on puolet. ”Ihmiset ymmärtävät, että lakot aiheuttavat taloudellisia menetyksiä ja haittaavat yrityksiä sekä koko taloutta”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä arvioi.

Työelämägallup: Työ- ja perhe-elämän yhteensovitus onnistuu työpaikoilla9.7.2025 08:10:00 EEST | Tiedote

Työpaikoilla vallitsee vahva luottamuksen ilmapiiri ja mahdollisuus yhteensovittaa työ- ja perhe-elämä. Näin omasta tilanteestaan raportoi Työelämägallupissa työelämän selvä enemmistö. Erityisesti pienimmissä yrityksissä arvioidaan korkealle perhe-elämän yhteensovittaminen, tasapuolisuus ja luottamus. Hyvä työilmapiiri nousee rahapalkkaa tärkeämmäksi tekijäksi työssä viihtymiselle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye