Huolellisuus vesillä ja liikenteessä tekevät turvallisen kesän – ota talteen Tapaturmapäivän turvallisuusvinkit
9.6.2025 06:15:00 EEST | Suomen Punainen Risti SPR | Tiedote
Lomareissut, veneily ja uiminen lisäävät suomalaisten liikkumista niin vesillä kuin liikenteessäkin. Samalla tapaturmat lisääntyvät. Tapaturmapäivää vietetään perjantaina 13. kesäkuuta.

Tapaturmien määrä liikenteessä ja vesillä kasvaa kesäisin merkittävästi. Turvallisuutta voi lisätä huolehtimalla, että oma ja läheisten toimintakyky on kunnossa.
Hukkumisriski kasvaa iän myötä
Suomessa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain 100–150 ihmistä, joista noin puolet kesäkuukausien aikana. Hukkumisriski kasvaa iän myötä ja on yhteydessä toimintakyvyn heikkenemiseen.
Vesillä hyvä toimintakyky vähentää esimerkiksi riskiä pudota laiturilta tai veneestä, ja toisaalta parantaa mahdollisuutta pelastautua veden varasta onnettomuuden sattuessa, kertoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton vesiturvallisuusasiantuntija Anne Hiltunen.
– Useimmat hukkumistapaukset tapahtuvat tutuissa vesistöissä, lähellä rantaa. Käyttämällä pelastusliivejä ja olemalla vesillä selvin päin suurin osa hukkumisista olisi vältettävissä. Hukkuneista valtaosa, yli 80 prosenttia, on miehiä, ja hukkumiset korostuvat erityisesti vanhemmissa ikäryhmissä. Usein toimintakyky heikkenee huomaamatta, ja tututkin puuhat vesillä muuttuvat entistä riskialttiimmiksi, Hiltunen sanoo.
Fyysistä toimintakykyä voi vahvistaa liikkumalla sekä harjoittamalla tasapainoa ja lihasvoimaa. On tärkeää olla tietoinen omista rajoista ja ottaa kaveri mukaan esimerkiksi uimaan tai venereissulle.
Arvioi ajokuntosi ennen matkaa ja aja sääntöjen mukaan
Tieliikenneonnettomuuksissa kuoli viime vuonna 177 henkilöä.
Väsymys aiheuttaa läheltä piti -tilanteiden lisäksi vakavia onnettomuuksia erityisesti kesäisin. Ne ovat tyypillisesti kohtaamisonnettomuuksia tai tieltä suistumisia. Myös rattijuopumustapausten henkilövahingot keskittyvät kesäkuukausille, ja valtaosa näissä tapauksissa menehtyneistä sekä loukkaantuneista on miehiä.
Liikenneturvan kyselyn mukaan 91 % suomalaisista autoilijoista kertoo periaatteenaan olevan, että he lähtevät vain vesiselvänä rattiin.
– Periaate on oikea. Päihtyneenä tai edes väsyneenä tai tokkuraisena ei saa lähteä liikenteeseen. Rattijuopumusraja ei kerro totuutta, sillä jo ensimmäinen alkoholiannos vaikuttaa heikentävästi ajokykyyn, Liikenneturvan suunnittelija ja ennakoivan ajon asiantuntija Toni Vuoristo painottaa.
Ennen pidemmälle matkalle lähtöä on hyvä suunnitella matkareitti ja aikataulu niin, että tauoille ja virkistymiselle on aikaa. Maltillinen nopeus ja riittävät turvavälit tekevät ajomatkasta turvallisemman ja miellyttävämmän.
– Turvavyö on ehdoton turvavaruste autossa samaan tapaan kuin pelastusliivit ovat veneessä. Turvavyö pelastaa myös alhaisissa nopeuksissa, summaa Vuoristo.
Turvallisen kesän kuusi vinkkiä:
- Noudata sääntöjä ja rajoituksia vesi- ja tieliikenteessä.
- Pue aina pelastusliivit vesille.
- Ota kaveri mukaan uimaretkelle.
- Kiinnitä turvavyö.
- Pysy selvänä ratissa ja vesillä.
- Muista maltti ja vältä kiirettä.
Tapaturmapäivä-kampanjaa vietetään 9.–15. kesäkuuta. Tapaturmapäivää vietetään aina perjantain 13. päivä ympärillä. Kampanja kannustaa miettimään, kuinka jokainen voi vähentää riskejä ja ehkäistä tapaturmia kotona, vapaa-ajalla ja töissä. Kampanjan järjestää järjestöjen, viranomaisten ja yksityisten toimijoiden muodostama Tapaturmien ehkäisyverkosto, jota koordinoi Suomen Punainen Risti.
Liikenneturvan kysely: Liikenneturva ja Verian 2024, N=860 (autoilevat vastaajat).
Lisätietoja:
Vesiturvallisuusasiantuntija Anne Hiltunen, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto, p. 010 3407 333
Suunnittelija ja ennakoivan ajon asiantuntija Toni Vuoristo, Liikenneturva, p. 020 7282 349
Terveyden edistämisen suunnittelija Saara Aakko, Suomen Punainen Risti, p. 040 480 6973
Osallistu Tapaturmapäivän webinaariin 10.6. klo 17–18
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Stöd från Finlands Röda Kors för att hjälpa civila i Iran18.3.2026 05:45:00 EET | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors ger ur sin katastroffond 300 000 euro till biståndsarbetet i Iran. Civilbefolkningens situation försvåras från dag till dag då anfallen fortsätter.
Suomen Punaiselta Ristiltä tukea siviilien auttamiseen Iranissa18.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Suomen Punainen Risti antaa katastrofirahastostaan 300 000 euroa avustustyöhön Iranissa. Siviilien tilanne vaikeutuu päivä päivältä iskujen jatkuessa.
Undersökning av Röda Korset: Majoriteten av invånarna i Finland anser att rasism försämrar säkerheten i samhället16.3.2026 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Av dem som svarade på Röda Korsets undersökning anser 86 procent att rasismen försämrar säkerheten i samhället. Majoriteten är av den åsikten att man genom att ingripa i rasism ökar tryggheten i det finländska samhället.
Punaisen Ristin tutkimus: Valtaosa Suomessa asuvista kokee rasismin heikentävän yhteiskunnan turvallisuutta16.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Punaisen Ristin teettämään tutkimukseen vastanneista 86 prosenttia kokee, että rasismi heikentää yhteiskunnan turvallisuutta. Valtaosa on sitä mieltä, että puuttumalla rasismiin lisätään turvallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa.
Fallolyckor är ett folkhälsoproblem – en stor del av fallolyckor kan förhindras11.3.2026 07:03:00 EET | Pressmeddelande
Fallolyckor är den vanligaste typen av olycksfall i Finland, och särskilt för äldre är följderna ofta allvarliga. Olycksfallsdagen, som ordnas fredagen den 13 mars, påminner om olika sätt med hjälp av vilka personer i olika åldrar kan förebygga fallolyckor.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme