Vihreiden Inka Hopsu: Ammatillisen koulutuksen haasteet tulee ottaa vakavasti — leikkausten sijaan koulutus pitää nähdä osana kasvutoimia
9.6.2025 09:58:24 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Tutkijat ovat jälleen kertoneet huolestuttavia uutisia ammatillisen koulutuksen tilasta. Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Inka Hopsu vaatii hallitusta ottamaan tutkimustiedon vakavasti ja tarttuvan toimeen.

Ammattillisen koulutuksen laatu ja haasteet ovat olleet viime aikoina esillä mediassa. Vihreiden Inka Hopsun mukaan hallituksessa ei oteta haasteita riittävällä vakavuudella. Hopsu kiinnittää erityistä huomiota yleissivistykseen.
“Sipilän kauden amisreformi tehtiin työvoiman tehokas tuottaminen edellä yleissivistävien tavoitteiden kustannuksella. Uudistuksen lisäksi tehtiin isot leikkaukset, joita tämä hallitus on jälleen jatkanut. Pitkäaikaiset opettajat kertovat ammatillisen koulutuksen romuttuneen ja opiskelijat kertovat, etteivät saa riittävää tukea, kun itsenäisen työn osuus on suuri” Hopsu toteaa.
“Sivistys on aivan yhtä tärkeää levyseppä-hitsarille tai kampaajalle kuin lukiolaiselle. Yleissivistys on ehkä arvokkainta mahdollista pääomaa vauhdilla muuttuvassa työelämässä. Esimerkiksi vaatimustason lasku äidinkielessä tai suomen tai ruotsin kielessä on karhunpalvelus myöhempää elämää ajatellen,” Hopsu jatkaa.
”Ammatillisen koulutuksen harteilla on paljon vastuita. Lukutaidon heikkeneminen näkyy jo perusopetuksessa, somen käytön lisääntyminen ja nuorten pahoinvointi näkyvät myös kaikilla oppiasteilla. Oppilaitoksissa pyritään vastaamaan näihin haasteisiin. Ammatillisessa koulutuksessa kannetaan myös ehkä koko yhteiskunnan merkittävin vastuu Suomeen tulleiden kotouttamisesta ja työelämävalmiuksista”, Hopsu korostaa.
Hallitus on sitoutunut ohjelmassaan osaamistason nostoon. Tässä ammatillisella koulutuksella on Hopsun mukaan keskeinen rooli.
”Yksi keino, jolla ammatillisen koulutuksen tilannetta voitaisiin parantaa olisi lisätä usealla tunnilla opetustuntien määrää, jota yhteen opintopisteeseen ammatillisessa koulutuksessa vaaditaan” Hopsu ehdottaa.
“Suomen pitäisi kyetä nostamaan korkeakoulutettujen määrää ensin OECD-maiden keskitasolle 50 prosenttiin ja sitten kohti kärkeä. Se ei onnistu ellei myös ammatillisesta koulutuksesta päästä jatkamaan korkeakouluihin. Tämä vaatii myös yleissivistävien aineiden laadukasta osaamista. Hallitus puhuu kasvutoimista, mutta on unohtanut koulutuksen työkalupakistaan.” Hopsu päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Inka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Kouluruokailusuositus ei toteudu eikä sitä valvota – useissa kouluissa syödään hätäisesti jo klo 10. Vihreiden Mari Holopainen vaatii opetusministeri Adlercreutzilta toimia22.9.2026 13:21:29 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Mari Holopainen (vihr.) vaatii kirjallisessa kysymyksessään hallitusta selvittämään, kuinka monessa Suomen peruskoulussa kouluruokailusuosituksen mukainen vähintään 30 minuutin ruokailuaika ei toteudu. Holopainen esittää myös, että selvitetään, kuinka suuri osuus oppilaista saa lounaan suosituksen mukaisesti klo 11-12 välisenä aikana. Hän edellyttää myös konkreettisia toimia niiden koulujen tilanteen korjaamiseksi, joissa suositus ei toteudu.
Tynkkynen vihreiden ryhmäpuheenvuorossa: pitäisikö budjettikirjan kannessa olla lastensuojelunuoren kuva?22.9.2026 11:33:01 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Hallituksen ja vihreiden välillä vallitsee perustavanlaatuinen arvoero, kuvasi vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen. Ryhmäpuheenvuorossa hän arvosteli ankarasti hallituksen talouspolitiikan linjaa – ja kysyi inhimillisyyden perään.
Virta vetoaa SDP:hen: Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt vastapainoksi Orpon hallituksen linjattomuudelle21.9.2026 19:09:30 EEST | Tiedote
Vasemmistoliitto on ilmoittanut tukevansa Vihreiden esittämää epäluottamusta puolustusministeri Antti Häkkäselle tämän Israel-vierailun vuoksi. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kutsuu nyt myös SDP:tä mukaan rintamaan.
Vihreiden Diarra hallituksen aborttimaksuista: ”Naisten oikeuksilla ei ole tälle hallitukselle mitään arvoa”21.9.2026 13:08:34 EEST | Tiedote
Hallitus on antamassa eduskunnalle esityksen terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksista. Esitys vapauttaa raskauteen liityviä toimenpidemaksuja, mutta mediatietojen mukaan omasta pyynnöstä tehtäviin abortteihin voisi liittyä noin 257 euron maksu. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra vaatii hallitusta luopumaan aborttimaksusta.
Vihreiden Hyrkkö: Talouden ennustaminen on kuin ennustaisi teelehdistä tulevaisuutta, jos ympäristökriisien vaikutuksia ei tunnisteta21.9.2026 11:08:54 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kritisoi valtiovarainministeriön ennusteita niiden kyvyttömyydestä tunnistaa ympäristökriisien väistämätön vaikutus myös talouden kehittymiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme