Suunnitelma HSL-lähijunien turvallisuuden parantamiseksi etenee – järjestyksenvalvontaa lisätään, konduktööritehtävät päättyvät
9.6.2025 11:00:00 EEST | VR-Yhtymä Oyj | Tiedote
HSL-lähiliikenteen palvelumallin uudistuksen tavoitteena on kehittää matkustajien ja henkilöstön turvallisuutta sekä asiakkaiden matkustuskokemusta. Uudistuksessa turvallisuushenkilöstön näkyvyys lähijunissa lisääntyy merkittävästi. Muutoksen myötä HSL-lähiliikenteen konduktööritehtävät päättyvät.

Palvelumallin uudistamisen lähtökohtana on ollut lähijunaliikenteen turvallisuuden sekä matkustajien ja henkilöstön turvallisuudentunteen kehittäminen. Lähtökohtaisesti lähiliikenteessä on turvallista matkustaa, mutta asiakkaiden kokemus HSL:n junaliikenteen turvallisuudesta on heikentynyt useamman vuoden ajan. HSL:n ja VR:n yhteinen tavoite on, että junalla on jatkossakin turvallista matkustaa ja junamatkustamisen suosio säilyy ja kasvaa entisestään.
Lähiliikennekonduktööreillä ja järjestyksenvalvojilla on uhkaavissa tilanteissa erilaiset toimintavaltuudet. Lähiliikennekonduktöörit tarvitsevat jo nyt usein järjestyksenvalvojien tukea. Esimerkiksi vuonna 2024 järjestyksenvalvojien avustustehtävät lähiliikenteen konduktööreille lisääntyivät noin 45 prosenttia vuoteen 2022 verrattuna.
HSL ja VR haluavat yhdessä varmistaa, että häiriötilanteita ehkäisee ja hoitaa niihin koulutettu turvapalveluhenkilökunta, ja että järjestyksenvalvojia on HSL-lähijunissa merkittävästi nykyistä enemmän. Uudistuksen myötä HSL-lähiliikenteessä lisätään järjestyksenvalvontaa huomattavasti. Samalla uusi malli yhtenäistää juna- ja metroliikenteen palvelua ja toimintatapoja.
Järjestyksenvalvonnan lisäämisen vuoksi HSL-lähijunaliikenteessä tehtävä konduktöörityö päättyy vähintään vuoden siirtymäajan jälkeen ja johtaa enintään 130 lähiliikennekonduktöörin tehtävien päättymiseen. Lähiliikenteen konduktööreille tullaan järjestämään mahdollisuus kouluttautua järjestyksenvalvonnan tehtäviin. VR:llä on käytössä muutosturvajärjestely, joka pitää sisällään erilaista tukea henkilöstölle. Lisäksi hyödynnetään kattavasti VR:n sisäisiä työllistymismahdollisuuksia mm. kaukoliikenteen konduktööritehtäviin.
VR käynnistää järjestyksenvalvontapalveluiden kilpailutuksen mahdollisimman pian. Uuden palvelumallin käyttöönotto riippuu kilpailutuksen aikataulusta ja astuu voimaan aikaisintaan alkukesästä 2026. Siihen saakka HSL-lähiliikenne toteutetaan nykyisellä palvelumallilla.
Taustaksi:
- VR voitti keväällä 2020 HSL:n lähijunaliikenteen kilpailutuksen. Sopimus on kestoltaan 10 vuotta ja päättyy vuonna 2031.
- VR operoi lähijunaliikennettä ja vastaa kaluston kunnossapidosta.
- Lähijunakaluston omistaa erillinen kalustoyhtiö, joka luovuttaa kaluston operaattorin käyttöön. HSL vastaa liikenteen reiteistä, aikatauluista ja lipuista.
- HSL on tilannut lähijunakonduktöörityötä VR:ltä. Palvelumallin uudistuksen myötä HSL ostaa VR:ltä järjestyksenvalvontapalvelun.
Lisätietoja medialle:
VR
Anu Punola, lähiliikennejohtaja
viestinta@vr.fi, puh. 029 434 7123
HSL
Johanna Wallin, Liikenne-tulosalueen johtaja
johanna.wallin@hsl.fi, puh. 050 337 5685
Yhteyshenkilöt
Anu PunolalähiliikennejohtajaVR
Puh:029 434 7123viestinta@vr.fiJohanna WallinLiikenne-tulosalueen johtajaHSL
Puh:050 337 5685johanna.wallin@hsl.fiMe VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikennettä. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa hiilineutraalin raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2024 kyydissämme tehtiin 15,3 miljoonaa kaukoliikenteen matkaa Suomessa ja kuljetimme rautateitse 23,2 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 294,7 miljoonaa euroa ja työllistimme yli 8 400 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj
VR kasvattaa opiskelija- ja eläkeläisalennuksia hiljaisemmilla junavuoroilla17.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
VR uudistaa eläkeläisten ja opiskelijoiden alennuksia kaukoliikenteessä. Jatkossa hiljaisemmilla junavuoroilla on mahdollisuus matkustaa entistä edullisemmin. Tavoitteena on tarjota asiakkaille enemmän edullisia matkustusvaihtoehtoja ja vahvistaa junamatkustamisen suosiota.
VR toteuttaa ensimmäisen kaluston modernisointiprojektinsa Ruotsissa – ensimmäinen Norske Togille modernisoitu juna valmis7.9.2026 13:12:44 EEST | Tiedote
Raidekaluston kunnossapitäjä ja vaunuvalmistaja VR FleetCare on käynnistänyt norjalaiselle raidekalustoyhtiö Norske Togille modernisointiprojektin, joka kattaa yhteensä 34 Class 72 -sähkömoottorijunaa. Sopimus on osoitus VR FleetCaren vahvasta asemasta raidekaluston kunnossapidon asiantuntijana Pohjoismaissa.
VR ja Puolustusvoimat syventävät yhteistyötä Suomen huoltovarmuuden vahvistamiseksi3.9.2026 15:18:31 EEST | Tiedote
Rautatiekuljetukset ovat keskeinen osa sotilaallista liikkuvuutta. VR ja Puolustusvoimat ovat allekirjoittaneet kumppanuussopimuksen, joka vahvistaa Suomen huoltovarmuuden kannalta keskeisiä rautatieliikenteen kyvykkyyksiä sekä tukee Puolustusvoimien sotilaallista liikkuvuutta.
VR:n vihreä väri sai tavaramerkkisuojan Suomessa26.8.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Vihreä on nyt VR:n vihreä, kun VR:n tunnusomainen vihreä väri on rekisteröity väritavaramerkiksi Suomessa matkustajajunaliikenteessä. Rekisteröinti on merkittävä tunnustus pitkäjänteiselle brändityölle: suomalaiset yhdistävät vihreän poikkeuksellisen vahvasti juuri VR:ään, ja nyt yksi yhtiön tunnetuimmista tunnuksista on myös virallisesti suojattu.
VR laskee Helsinki–Riihimäki-lippujen hintoja lähiliikenteessä – kertalippu jatkossa 10,80 euroa3.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
VR alentaa 3.8.2026 alkaen lähiliikenteen kerta- ja sarjalippujen hintoja Helsinki-Riihimäki-yhteysvälillä. Tavoitteena on tehdä junasta entistä houkuttelevampi vaihtoehto arjen työ-, opiskelu- ja vapaa-ajan matkoille. Aikuisen kertalipun hinta laskee 12,40 eurosta 10,80 euroon, eli lähes 13 prosenttia. Uudet hinnat tulevat voimaan kaikissa VR:n myyntikanavissa 3.8. ”Helsingin ja Riihimäen välinen rataosuus on yksi Suomen vilkkaimmista. Alennamme lippujen hintoja, jotta juna olisi tällä välillä entistä houkuttelevampi ja kilpailukykyisempi vaihtoehto muihin kulkumuotoihin verrattuna”, sanoo VR:n lähiliikennejohtaja Anu Punola. Hinnat laskevat sekä kertalipuissa että sarjalipuissa. Alennetut hinnat ovat saatavilla VR Matkalla -sovelluksessa, VR:n verkkokaupassa sekä muissa myyntikanavissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme