Sinileväseuranta käynnistynyt Kaakkois-Suomessa
9.6.2025 13:29:22 EEST | Kaakkois-Suomen ELY-keskus | Tiedote
Valtakunnallinen sinileväseuranta on käynnistynyt kesäkuun alussa. Kaakkois-Suomen rannikolla tai ulompana avomerialueella ei sinilevää ole kesäkuun alussa havaittu. Sisävesillä pintavesien lämpötila vastaa ajankohdan tavanomaisia arvoja eikä sinilevän määrissä ole havaittu edellisvuoden tapaista runsastumista. Männyn siitepölyä voi veden pinnalla olla paikoitellen runsaasti.

Suomen ympäristökeskuksen ja alueellisten ELY-keskusten yhteinen levähavainnointi käynnistyi jälleen kesäkuun alussa ja jatkuu elokuulle. Kaakkois-Suomessa on vakiohavaintopisteitä 15, minkä lisäksi Rotarit havainnoivat neljällä Kaakkois-Suomen alueen havaintopisteellä.
Pintavesien lämpötilat tavanomaisella tasolla ja levätilanne rauhallinen
Pintaveden lämpötilat Kaakkois-Suomen järvillä ovat kesäkuun alun havaintojen perusteella olleet 14–17 astetta, mikä vastaa ajankohdan keskimääräistä tilannetta viimeisen kymmenen vuoden aikajaksolla. Kaakkois-Suomen rannikollakin pintaveden lämpötila oli kesäkuun alussa 10–15 astetta. Korkeimmat lämpötilat olivat suojaisilla sisälahdilla. Viime viikon voimakkaat tuulet olivat sekoittaneet vesikerroksia ja aiheuttaneet rannikon tuntumassa viileämmän veden kumpuamista pintaan, jolloin pintalämpötila laski paikoin sisä- ja ulkosaaristossa alle 9 asteeseen.
Kaakkois-Suomen rannikon havaintopaikoilla ei vielä ole havaittu sinilevien runsastumista eikä yksittäistä havaintoa lukuun ottamatta myöskään Kaakkois-Suomen sisävesillä ole todettu sinilevää vedessä. Vakiohavaintopaikoista ainoastaan Lappeenrannan Haapajärvellä oli touko-kesäkuun vaihteessa vähäisiä määriä levää pintaveteen sekoittuneena. ELY-keskuksen tilaaman rajavesien näytteenottokierroksen yhteydessä Lappeenrannan Nuijamaanjärvessä eikä muillakaan sisävesien tämän viikon näytteenottojen yhteydessä havaittu sinilevää vedessä. Männyn siitepölyä voi paikoitellen olla runsaasti veden pinnalla.
Sinileväriskiennuste merialueelle on julkaistu
Sinileväkukintojen riski Suomen merialueella on aiempien kesien tapaan edelleen olemassa, sillä Itämeren ravinnetilanne on pysynyt sinilevien esiintymistä suosivana. Suomen ympäristökeskus (Syke) julkaisi sinileväkukintojen riskiennusteen Suomen merialueille maanantaina 9.6.2025.
Sinilevätilanteen ennustaminen sisävesille on sen sijaan paikallisten olojen ja järvityyppien moninaisuuden takia hankalaa. Tyypillisesti ensimmäiset havainnot sinilevistä on tehty Kaakkois-Suomen alueella juhannusviikolla. Paikaliset ravinneolot ja kesän sää kuitenkin vaikuttavat paljon tilanteen kehittymiseen. Tyyni ja lämmin sää edesauttaa sinilevälauttojen syntymistä.
Levätilannetta voi seurata myös satelliittikuvista
Suomen ympäristökeskuksessa seurataan satelliittiteknologian avulla ympäristön tilaa. Satelliittihavaintojen avulla kartoitetaan Itämeren pintaleväkukintoja sekä rannikkovesien ja Suomen suurimpien järvien pintalämpötilaa, sameutta, a-klorofyllipitoisuutta, näkösyvyyttä ja humuspitoisuutta. TARKKA-palvelusta voi käydä katsomassa myös levätilannetta, mikäli pilvet eivät rajoita satelliittihavainnointia.
Lähetä omat levähavaintosi Järviwikiin
Kaakkois-Suomen ajantasaiset levätilannetiedot ovat nähtävillä Järvi-meriwiki-sivustolla, jonne voi lisätä myös omia havaintoja. Havainnot voi tallentaa Järviwikiin suoraan havaintopaikalta puhelimen avulla. Havaintolähettiä voi käyttää Järviwikin tunnuksilla.
Kaakkois-Suomen alueelta tehdyt levähavainnot voi ilmoittaa Kaakkois-Suomen levälinjalle sähköpostitse osoitteeseen: levaseuranta.kaakkois-suomi(at)ely-keskus.fi. Levänäytteitä emme valitettavasti voi ottaa vastaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni Törrönen, hydrobiologi
jouni.torronen(at)ely-keskus.fi, p. 0295 029 296
Antti Haapala, hydrobiologi
antti.haapala(at)ely-keskus.fi, p. 0295 029 103
Kuvat

Linkit
- Avomerialueilla laajojen sinileväkukintojen riski yhä huomattava, Syken tiedote 9.6.2025
- Sinilevätilanne, Kaakkois-Suomi (jarviwiki.fi)
- Levätilanne (ely-keskus.fi)
- Sinilevätilanne (jarviwiki.fi)
- Karttaselain - Tarkka (syke.fi)
- Havaintolähetti (jarviwiki.fi)
- Vesi.fi - Suomen tarkinta ja ajantasaisinta vesitietoa
Tietoja julkaisijasta
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa Kaakkois-Suomessa23.12.2025 08:22:04 EET | Tiedote
Työttömien määrä Kaakkois-Suomessa kasvoi marraskuussa vuodentakaiseen verrattuna. Lomautettuja oli vähemmän kuin vuosi sitten, mutta lokakuusta lomautukset lisääntyivät. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi huomattavasti − eniten Kouvolan seudulla. Työpaikkoja oli avoinna suunnilleen saman verran kuin vuosi sitten. Palveluista vain kuntouttavan työtoiminnan ja omaehtoisen opiskelun osallistujamäärät nousivat.
Yritystoimintaa ja alueen kehittämistä rahoitettiin Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa noin 64 miljoonalla eurolla16.12.2025 10:49:17 EET | Tiedote
Tänä vuonna marraskuun loppuun mennessä Etelä-Karjalaan ja Kymenlaaksoon myönnettiin erilaisia Euroopan Unionin ja kansallisia yritys- ja hankerahoitustukia yhteensä 24 miljoonaa euroa. Lisäksi alueen elinvoimalle tärkeää valtion maantieverkkoa ylläpidettiin ja korjattiin lähes 40 miljoonalla eurolla.
Kouvolassa välillä Rantinsuonpolku – Vennantie on poistettu suoraan valtatielle 6 johtavat yksityistieliittymät28.11.2025 09:20:50 EET | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen valtatien 6 parantaminen välillä Tykkimäki-Kuivala, Kouvola -rakennusurakka on valmistunut yksityistiejärjestelyiden osalta.
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi on nimitetty Satu Mäkelä27.11.2025 14:16:27 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti 27.11.2025 kymmenelle elinvoimakeskukselle ylijohtajat ajalle 1.1.2026–31.12.2030. Valtion aluehallinnon uudistuksessa perustetaan 10 alueellista elinvoimakeskusta. Elinvoimakeskukset perustetaan nykyisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskusten) pohjalta. Uudistuksen myötä nykyiset 15 ELY-keskusta lakkaavat.
Kaakkois-Suomen maanteillä tehdään reunapaalumuutoksia25.11.2025 10:07:00 EET | Tiedote
Väylävirasto on julkaissut uuden ohjeen reunapaalujen käytöstä ja laatuvaatimuksista. Ohjeistuksen muutokset johtavat siihen, että kaikki Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueen reunapaaluosuudet käydään läpi, ja paalut joko poistetaan tai vaihdetaan. Poistettavat paalut korvataan talvi- ja pimeän ajaksi aurausviitoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme