Nelli Orellin huippusuositun Luova kirjani -sarjan uudet tuulet: Super powers -kirja yhdessä Sessusen kanssa
10.6.2025 08:45:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote
Voimakaksikko Nelli ja Sessunen kutsuu seikkailemaan supersankarimaailmaan Luova kirjani 6 -kirjan parissa. Luova kirjani -sarjan kirjoja ja oheistuotteita on myyty tähän mennessä yli 80 tuhatta kappaletta.

Ilmestyy 31.7.
Nelli Orell ja Sara ”Sessunen” Lindeman ovat yhdistäneet voimansa Orellin supersuositun Luova kirjani -sarjan uudessa osassa.
Kaksikko opettaa supersankariteemaisessa kirjassa piirtämään sekä hyviksiä että pahiksia ja kehittämään niille omat supervoimansa. Erityisesti piirustussisällöistään tunnetut Orell ja Lindeman opettavat salat molempien omiin, ainutlaatuisiin piirustustyyleihin ja kokeilemaan kuvien piirtämistä kahdella eri tavalla. Lisäksi kirjassa opetetaan piirtämään sarjakuvaa.
Supervoimia käsittelevä kirja opettaa sen täyttäjiä myös pohtimaan omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan.
”Sara on täydellinen match tähän kirjaan. Musiikkimaailmassa toisten biiseillä fiittaaminen on tavanomaista, kirjoissa se on harvinaista. Järjestimme siksi biisileirin sijaan kirjaleirin, jolla suunnittelimme kuudetta Luovaa kirjaa yhdessä”, Orell kertoo.
Lindeman kertoo jännittäneensä suosittuun kirjasarjaan mukaan lähtemistä, mutta pitäneensä sitä samalla unelmien projektilta.
”Meidän ideamme menevät tosi hyvin yksiin, joten on ollut hyvin inspiroivaa tehdä kirjaa yhdessä”, Lindeman sanoo.
Lindeman ja Orell tutustuivat pari vuotta sitten pr-tapahtumassa, jossa puhe kääntyi molemmille tärkeään aiheeseen, piirtämiseen. Kaksikolla klikkasi heti. Sitä ennen molemmista oli tuntunut, että elämästä oli puuttunut taiteesta ja piirtämisestä kiinnostunut kaveri.
”Ja nyt se on löytynyt!”, tekijät iloitsevat.
Luova kirjani 6 – Super powers täydentää Orellin huippusuosittua piirustusopassarjaa, jonka aiempia osia ja oheistuotteita on myyty jo yhteensä yli 80 tuhatta kappaletta.
Nelli Orell on suosittu tubettaja, jota seuraa eri somekanavissa lähes 130 tuhatta ihmistä. Hänet tunnetaan positiivisesta energiastaan sekä seuraajien rakastamista piirtämisvideoista. Sara Lindeman eli Sessunen tekee animaatiovideoita kanavalleen lähemmäs 90 tuhannelle seuraajalleen.
Haastattelu- ja arvostelukappalepyynnöt sekä lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat,
Otavan Kirjasto, sarjakuvat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Lennonjohtaja Terhi Rautio pitää Suomen taivaan turvallisena – uusi kirja kertoo miten21.9.2026 11:02:20 EEST | Tiedote
Lennonjohtaja Terhi Rautio on huippuammattilainen, tarkkuuslennon Suomen mestari ja kolmen lapsen äiti. Sanna Seiko Salon kirjoittama uutuuskirja Lennonjohtaja vie lukijan keskelle ammattia, jossa keskittyminen, kylmäpäisyys ja virheetön päätöksenteko ovat elinehto.
Lastenkirjailijana kuudella vuosikymmenellä: rakastetun Tuula Kallioniemen muistelmateos kertoo, miten ala on muuttunut21.9.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Karkulaisista kuukkeliin on omaääninen muistelmateos, joka käsittelee muun muassa kotimaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta muutoksineen, mitä on olla täysipäiväinen kirjailija ja miltä tuntuu olla julkkis – vaiko sittenkin vain pelkkis.
Joonatan Tolan ylistetyn perhesarjan kolmas osa Roikkuva sotilas on tarina yksin jäämisen pelosta ja aikuisuuteen astumisen kauhusta18.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Joonatan Tolan supersuositun perhesarjan kolmannessa osassa Roikkuva sotilas poika on kasvanut perhekodissa täysi-ikäiseksi ja aloittaa itsenäisen elämän. Ei suju hyvin! Roikkuva sotilas on aseistariisuvan vilpitön kertomus ihmisestä, joka pelkää kuollakseen jäädä yksin. Tolan esikoisromaani Punainen planeetta voitti Kalevi Jäntin- ja Laurin kirja 2022 -palkinnon ja toinen romaani Hullut ihanat linnut oli arvostelumenestys.
Pauliina Lindholmin Musta kivi yhdistää Suomen suurimman meteoriitin, sortovuosien levottomuuden ja magneettisen ensirakkauden17.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Todelliseen historialliseen tapahtumaan pohjautuva romaani vie talveen 1899, jolloin meteoriitti syöksyy jäätyneeseen merenlahteen Porvoon edustalla. Taivaalta pudonnut musta kivi mullistaa nuoren renkipojan elämän ja saa tieteen, kansanuskon ja ihmisten pelot törmäämään toisiinsa.
Maryam Abuzaid-Ryun esikoisnuortenromaani näyttää uskonnon luontevana osana nuorten arkea17.9.2026 10:18:01 EEST | Tiedote
Lukiolaisten arkeen sukeltava, osin kuvitettu esikoisnuortenromaani on täynnä tyttöenergiaa ja ystävyyden ylistystä. Turkuun sijoittuva Kompastellen kuvaa vanhojen tansseihin valmistautuvia nuoria, joiden arkeen kuuluvat niin deittailu, opiskelupaineet kuin perheen ja kulttuurin asettamat odotukset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



