Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag

Sale Kantvik uudistuu

9.6.2025 14:56:16 EEST | Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag | Tiedote

Jaa

Sale Kantvikissa Kirkkonummella alkaa uudistustyöt kesäkuussa. Syksyn aikana myymälään tehdään laaja uudistus, jossa myymälän ulkonäkö muutetaan vastaamaan uusinta Sale-konseptia. Sisätiloissa tehdään myös muita muutoksia, esimerkiksi pullonpalautus siirretään myymälään sisälle, mikä mahdollistaa kassa-alueen laajentamisen. Uudistuksen myötä myymälään tulee myös paistopiste.

Työt aloitetaan jo tällä viikolla ja kesän aikana tehdään sähkötöitä ja ulkoseinien maalausta. Tavoitteena on, että myymälä on auki koko uudistuksen ajan.

– Odotamme uudistusta todella innolla, ja olemme iloisia siitä, että pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin uudistuksen jälkeen, toimipaikkapäällikkö Anton Nyholm toteaa. Pyrimme siihen, että työt vaikuttavat asiakkaidemme arkeen mahdollisimman vähän, ja nyt tulevana lauantainakin 14.6. vietämme kyläkauppapäivää tavalliseen tapaan.

Kyläkauppapäivänä Sale Kantvikin pihassa järjestetään ohjelmaa klo 14-16, ja luvassa on mm. grillimakkaraa ja poniratsastusta ja muuta ohjelmaa lapsille.

Yhteyshenkilöt

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag

Varuboden-Osla stöder brandsäkerhet för barn och unga1.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande

Handelslaget Varuboden-Oslas förvaltningsråd har donerat 50 000 euro till en ny satsning om säkerhet vid batteribränder, som genomförs i samarbete mellan Nylands Räddningsförbund (UPL) och Finlands Svenska Brand- och Räddningsförbund (FSBR). I satsningen ingår VR-glasögon som erbjuder en virtuell upplevelse där ungdomarna får bekanta sig med hur en batteribrand kan uppstå och hur situationen kan hanteras på ett säkert sätt. Kampanjen tar också upp hur bränder kan förebyggas och hur man agerar om en olycka inträffar.

Varuboden-Osla tukee lasten ja nuorten paloturvallisuutta1.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Varuboden-Oslan hallintoneuvosto on lahjoittanut 50 000 euroa uuteen hankkeeseen akkupaloturvallisuudesta, joka toteutetaan yhteistyönä Uudenmaan Pelastusliiton (UPL) ja Finlands Svenska Brand- och räddningsförbund järjestön (FSBR) välillä. Hankkeeseen kuuluvat VR-lasit, joiden tarjoaman virtuaalisen kokemuksen avulla nuoret tutustuvat siihen, miten akkupalo voi syttyä ja miten tilanteessa toimitaan turvallisesti. Kampanjassa huomioidaan myös, miten tulipaloja voidaan ehkäistä ja miten toimitaan onnettomuuden sattuessa.

Varuboden-Osla investerar starkt i framtiden – redan över tio miljoner euro till utveckling av servicenätverket under början av året19.8.2026 16:00:00 EEST | Pressmeddelande

År 2026 är ett exceptionellt investeringsår i handelslaget Varuboden-Osla. Under början av året användes mer än tio miljoner euro till investeringar, jämfört med 4,9 miljoner euro motsvarande period i fjol. Investeringarna syns i nya och förnyade verksamhetsställen, ett utbyggt laddningsnätverk och tjänster som gör kundernas vardag smidigare.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye