Suomi on täynnä toinen toistaan paikallisempia juomakulttuureita ja Kuppikuntia. Hanko Suomen roseepääkaupunki, Kärsämäki Pohjolan pikku-Italia.
10.6.2025 07:15:00 EEST | Alko Oy | Tiedote
Alko analysoi Suomen viinimieltymykset ja löysi kiinnostavia Kuppikuntia – data kertoo, mitä viinejä kullakin alueella nautitaan eniten Suomessa.
EDIT: TIEDOTTEESEEN LISÄTTY LIITTEET

Alko on koostanut eri puolilta Suomea kiinnostavaa dataa siitä, mitä viinejä eri alueilla suositaan ja millaisia erityisiä viinitrendejä kunnista löytyy. Suomi on Kuppikuntien maa, täynnä toinen toistaan paikallisempia juomakulttuureita: yhtäällä maistuu punaviini, toisaalla ranskalainen rosee. Yhteistä näillä suomalaisten omilla viinialueilla on se, että kaikkialla arvostetaan laadukkaita juomia – sekä asiantuntevaa palvelua niiden valitsemiseen. Paikalliset mieltymykset näkyvät myös Alkon myymälän valikoimissa, joita räätälöidään asiakastarpeiden mukaan.
”Vaikka mieltymyksiä on tutkailtu pilke silmäkulmassa, perustuu fakta ihan meidän oikeaan myyntidataamme. Toisessa kunnassa kuohuu, toisessa virtaa raikas valkoviini. Yksi pitää roseesta, toinen Bordeaux’sta. Miltä kuulostaa Hanko Suomen roseepääkaupunkina, Kauniainen kuplivana kuohuviinikeskittymänä tai Utsjoki punaviinien Kuppikuntana?”, herättelee kiinnostusta tuoteviestintäpäällikkö Matti Syrjä.
”Kotiseutuylpeys on vahva voima − oman kotipaikan ominaisuudet ja omituisuudet puhututtavat aina ja niitä on mukava vertailla.”
Suomi on valkoviinimaa, monen kunnan suosikkimaana porskuttaa Saksa
Suomi on selkeästi valkoviinimaa, jossa lähes kaikkialla suositaan valkoviiniä punaviiniä enemmän. Erot viinimieltymyksissä eivät ole suuria, mutta kuitenkin tunnistettavia.
Syrjän mukaan noin viidesosa Suomen Kuppikunnista suosii punaviiniä valkoviinin sijaan. Nämä alueet löytyvät pääsääntöisesti länsi- ja etelärannikolta sekä Pohjois-Suomesta. Valkoviiniä taas suositaan vahvimmin erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Esimerkiksi Enontekiöllä punaviinin osuus myydyistä litroista on 62 prosenttia ja Pietarsaaressa 57 prosenttia. Vaalassa ja Pyhäjärvellä taas punaviinin osuus on vain 38 prosenttia.
”Alueelliset erot eivät rajoitu pelkästään puna- ja valkoviinien suosioon – datasta löytyy myös kutkuttavia havaintoja luomu- ja natuviineistä sekä eri maiden tai viinialueiden erityisistä mieltymyksistä tietyissä kunnissa”, kertoo Syrjä.
Kun tarkastellaan kaikkia viinityyppejä, valmistusmaista Chile on perinteisesti ollut suomalaisten suosikki. Pääkaupunkiseudulla, isommissa kaupungeissa sekä pohjoisen matkailukaupungeissa Italia on kuitenkin jo kiilannut Chilen ohi. Valkoviinissä Saksa on monen kunnan suosikkimaa. Kuohuviineissä ehdoton ykkösmaa on Italia ja roseessa suositaan pääasiassa ranskalaista sekä espanjalaista.
Suomen Kuppikunnat: yksi suosii roseeta, toinen natuviiniä
Kuppikunnat ja viinisuuntaukset
- Hanko on roseeviinien kuppikunta. Jopa 18 % kesällä myydyistä viineistä on roseeta.
- Kauniaisissa kilistellään eniten samppanjoita.
- Utsjoki on Suomen punkkupääkaupunki – 63 % myydyistä viineistä on punaisia.
- Vaala on Suomen valkkaripääkaupunki – täällä suositaan valkoviiniä enemmän kuin missään muualla.
- Tampere on taskukuppikunta – asiakkaat suosivat pikkupulloja.
- Maarianhamina on Suomen luomupääkaupunki, jossa suositaan luomuviinejä eniten koko Suomessa.
- Turku on kuohuviinin Kuppikunta, jossa kuohuviinejä nautitaan suhteellisesti enemmän kuin valtaosassa maata.
- Enontekiöllä nautitaan suhteellisesti eniten natuviinejä Suomessa.
- Poria ja Raumaa yhdistää hyvä viini ja rakkaus valkoviiniin.
Näin suomalaisten kupit kallistuvat maailmalle
- Helsingissä suositaan englantilaisia viinejä enemmän kuin muualla Suomessa.
- Jyväskylä, Keski-Suomen Berliini, tässä valkkarikuppikunnassa luotetaan saksalaiseen.
- Laihialla juodaan suhteellisesti eniten itävaltalaisia punaviinejä Suomessa.
- Kuopiossa kilistellään etenkin italialaisilla kuohareilla.
- Ylivieskassa dominoivat Saksan Moselin alueen viinit.Kärsämäki on pohjolan pikku-Italia, jossa italialaisia viinejä nautitaan eniten koko Suomessa.
- Janakkalassa luotetaan eniten eteläafrikkalaisiin valkoviineihin.
- Ylitorniossa maistuvat erityisesti ranskalaiset punaviinit.
- Ilomantsi on Suomen Ateena, jossa juodaan eniten kreikkalaisia valkoviinejä.
Kaikki kuppikunnat löytyvät osoitteesta kuppikunnat.alko.fi, jossa voi tutustua eri alueiden viinimieltymyksiin kartalla.
Myyntidatasta
Alko lähestyy paikallisuutta valikoimansa kautta ja on hakenut myyntidatastaan kiinnostavia paikallisia nostoja. Data perustuu Alkon vuoden 2024 litramyynteihin. Kuppikunnan erityispiirteet perustuvat paikallisten Alkojen suhteutettuun myyntidataan. Muu kuukausittain päivittyvä myyntidata on löydettävissä Alkon verkkosivuilta https://www.alko.fi/alko-oy/uutishuone/myyntitilastot/myynti
Yhteyshenkilöt
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi
Liitteet
Linkit
- Alkon verkkosivut
- Tutustu Alkoon #alkotänään-sivustolla
- Tutustu Suomen Kuppikuntiin suosituimpien viinityyppien tai vaikka viinialueiden ja valmistusmaiden kautta. Haun kautta löydät lisätietoa oman Kuppikuntasi juomakulttuurista ja erityispiirteistä. (Lähde: Alkon myyntidata 2024)
- Alkon myyntitilastot
Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva yli 11 000 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 369 myymälää, yli 100 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuonna 2024 Alkon liikevaihto oli 1,1 miljardia euroa ja asiakaskäyntejä reilut 47 miljoonaa.
Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Seinäjoen Nurmon Alko muuttaa uuteen liiketilaan – keväisiä juomia myymälä täynnä21.4.2026 09:39:18 EEST | Tiedote
Seinäjoen Nurmon Prisman Alkon myymälä muuttaa uuteen liiketilaan samassa kiinteistössä. Kevään juhlakausi ja lähestyvä kesäsesonki näkyvät myymälässä kuplivien, raikkaiden ja värikkäiden juomien runsautena.
Levin Alko muuttaa huhtikuussa20.4.2026 07:45:16 EEST | Tiedote
Kittilän Levin Alkon myymälä muuttaa uuden S-marketin yhteyteen. Myymälä on avoinna nykyisessä sijainnissa tiistaihin 21.4. saakka ja avataan uudessa sijainnissa torstaina 23.4.
Helsingin Munkkivuoren Alkon myymälä suljetaan ostoskeskuksen remontin vuoksi16.4.2026 07:25:00 EEST | Tiedote
Helsingin Munkkivuoren Alko suljetaan ostoskeskuksen peruskorjauksen alta ja palvelut keskitetään muihin alueen myymälöihin.
Uutta Alkon valikoimassa: suolaiset naposteltavat myyntiin huhtikuussa15.4.2026 07:17:00 EEST | Tiedote
Huhtikuusta puolivälistä alkaen on Alkon 30 myymälästä mahdollisuus ostaa pientä suolaista. Tuotekategoria tarjoaa asiakkaille helpon tavan yhdistää laadukas juoma ja siihen sopiva pieni suolainen, joka voi mukavasti kruunata juomahetken.
Asiakkaille yhä vastuullisemmin tuotettuja juomia – Alko tavoittelee juomien ilmastovaikutuksien vähentämistä14.4.2026 07:43:00 EEST | Tiedote
Alkon tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet on hyväksytty. Alkon asiakkaille tämä tarkoittaa yhä vastuullisemmin tuotettuja juomia, kevyempiä pakkauksia ja vähäpäästöisempiä kuljetuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme