Junatien metrosillan uudistamishankkeen ja korvaavan liikenteen suunnittelu etenee
10.6.2025 10:31:26 EEST | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy | Tiedote
Junatien metrosilta Kalasataman ja Sörnäisten välillä uusitaan vuosina 2026–2027. Kaupunkiliikenne Oy on käynnistänyt hankkeen suunnittelun ja arvioinut toteutuksen vaatimaa aikaa, lisäksi HSL suunnittelee korvaavan liikenteen järjestelyjä. Tämänhetkisen arvion mukaan metroliikenne joudutaan katkaisemaan Kulosaaren ja Hakaniemen asemien välillä yli puoleksi vuodeksi vuonna 2027, lisäksi Kalasataman metroasema on suljettuna pidempään.

Yleissuunnittelun edetessä on tarkentunut, että sillan rakentaminen vaatii merkittäviä muutoksia myös Kalasataman metroasemalla. Tämänhetkisen arvion mukaan asema joudutaan pitämään suljettuna lisäksi noin puoli vuotta ennen ja puoli vuotta jälkeen metroliikenteen katkon. Tällöin metroliikenne kulkisi pysähtymättä Kalasataman aseman ohi. Aseman sulkemisen ajankohta tarkentuu suunnittelun edetessä.
”Aseman laiturit on rakennettu osin uusittavan sillan päälle, ja tämä vaatii laiturien purkamisen, jotta siltakansi pystytään uusimaan. Aseman sulkeminen näin pitkäksi aikaa on valitettavaa, mutta pakollista. Hankkeen jatkosuunnittelussa pyrimme löytämään keinoja, joilla aseman sulkemisaika ja koko metrokatkon pituus jäisi mahdollisimman lyhyeksi. Urakoitsijalle tullaan myös asettamaan kannusteita katkon lyhentämiseksi”, sanoo omaisuudenhallintayksikön johtaja Antti Nousiainen Kaupunkiliikenteeltä.
Itä-Helsingin ja Kalasataman joukkoliikenne turvataan korvaavan liikenteen järjestelyin
Metroliikenne on sillan uusimisen ajan kokonaan poikki alustavasti Hakaniemen ja Kulosaaren välisellä osuudella. HSL suunnittelee metroliikenteen katkon ajaksi korvaavaa bussiliikennettä Hakaniemen ja Herttoniemen välille, ja lisäksi useiden normaaliliikenteen bussien liikennettä on tarkoitus tihentää. Vaikka matka-ajat väistämättä kasvavat, kaikissa tilanteissa pyritään turvaamaan tiheät ja kattavat yhteydet. Tämänhetkisen aikatauluarvion mukaan Laajasalon ja Hakaniemen välinen Kruunusillat-raitiotieyhteys olisi tuolloin jo käytössä ja tukisi osaltaan idän suunnan liikennettä.
Korvaavan liikenteen kokonaisuuden suunnittelu on parhaillaan käynnissä HSL:ssä. Hakaniemen ja Herttoniemen välisen korvaavan linjan lisäksi suunnitelmissa on olemassa olevien yhteyksien tihentäminen muun muassa junaradan varteen. Yhteyksiä suunnitellaan vahvistettavaksi esimerkiksi Herttoniemen ja Pasilan välillä, Itäkeskuksen ja Pukinmäen välillä, Itäkeskuksen ja Malmin välillä sekä Mellunmäen, Kontulan ja Malmin välillä. Kalasataman asukkaille ja alueen palveluihin turvataan kattavat yhteydet paitsi bussilla myös raitiovaunulla. Raitiovaunut palvelevat myös Sompasaaressa, Nihdissä ja Laajasalossa matkustavia.
Raitioliikenteessä selvitetään mahdollisuutta jatkaa linjojen 12 (Yliskylä–Hakaniemi) ja 13 (Länsi-Pasila–Nihti) reittejä Rautatientorin laidalle Mikonkadulle, jolloin Kalasatamasta ja Laajasalosta olisi suora yhteys Helsingin keskustaan.
”Teemme kaikkemme yhdessä Helsingin kaupungin ja Kaupunkiliikenne Oy:n kanssa sen eteen, että liikkuminen on sujuvaa myös poikkeustilanteessa. Hyvää suunnittelua ja kovaa työtä tarvitaan, sillä tämä on HSL:n historian ylivoimaisesti suurin poikkeusjärjestely”, sanoo HSL:n Liikenne-tulosalueen johtaja Johanna Wallin.
HSL on saanut korvaavan liikenteen järjestämistä kokemusta myös tänä vuonna Vuosaaren metrokatkon aikana. Matkustajat ovat antaneet poikkeusjärjestelyjen toimivuudesta pääosin myönteistä palautetta.
Kalasataman ja Kulosaaren välinen osuus on kaikkein suosituin koko metrossa. Nyt tehtävillä töillä turvataan osaltaan sitä, että yksi koko seudun tärkeimmistä runkoyhteyksistä palvelee luotettavasti myös tulevina vuosikymmeninä.
Toteuttajakumppanin hankinta käynnissä
Kaupunkiliikenne kilpailuttaa urakkaan parhaillaan toteuttajakumppania. Valitun kumppanin kanssa tehtävässä suunnittelussa liikennekatkon kesto, ajankohta ja hankkeen kustannusarvio tulevat tarkentumaan. Urakkaan tullaan asettamaan kannusteita liikennekatkon keston ja matkustajille aiheutuvien haittojen minimoimiseksi. Hankkeen valmistelevia rakennustöitä tavoitellaan aloitettavaksi kevätkaudella 2026.
Junatien metrosillan uusimisen ja korjauksen aikataulua koordinoidaan Kaupunkiliikenteen, Helsingin kaupungin ja HSL:n kanssa. Hanketta yhteensovitetaan muiden tiedossa olevien liikenne- ja korjaushankkeiden kanssa, jotta metroliikenteen katkon vaikutukset liikenteeseen eivät kertautuisi. Suunnitelmien ja toteutuksen etenemisestä tullaan viestimään aktiivisesti alueen toimijoille ja kaupunkilaisille.
Yhteyshenkilöt
Antti NousiainenKaupunkiliikenne Oy, omaisuudenhallintayksikön johtaja
Puh:040 579 6074antti.nousiainen@kaupunkiliikenne.fiPihla KuokkanenHelsingin kaupunkiympäristön toimiala, yksikön päällikkö
Puh:040 6319757pihla.kuokkanen@hel.fiHSL, viestinnän päivystys
Puh:040 163 2818viestinta@hsl.fiMe Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Finnoon metroaseman Meritien sisäänkäynnille avautuu uusi kulkureitti 1.10.202616.9.2026 14:03:48 EEST | Tiedote
Finnoon Meritien sisäänkäynnillä avautuu uusi kulkuyhteys torstaina 1.10.2026. Sisäänkäynnin viimeistelytyöt sekä Meritien katu-urakan työt jatkuvat syyskuun loppuun saakka, minkä jälkeen metroaseman uusi kulkureitti voidaan ottaa käyttöön.
Sörnäisten rantatien suljetut kaistat Kalasatamassa palaavat käyttöön 9.9.7.9.2026 14:17:31 EEST | Tiedote
Tynnyrintekijänkadun ja Sörnäisten rantatien liikennejärjestelyt Kalasatamassa puretaan ja suljetut kaistat palaavat autoilijoiden käyttöön keskiviikkona 9.9.2026. Tynnyrintekijänkadun länsipuolen tilapäinen pyöräkaista katkaistaan noin puolivälistä Tynnyrintekijänkatua Lautatarhankadun suuntaan.
Korjaus: Liikenne palaa Malminkartanon juna-asemalle 7.9. – perusparannustyöt jatkuvat (linkit lisätty)2.9.2026 12:50:27 EEST | Tiedote
Junaliikenne palaa Malminkartanoon maanantaina 7.9. harvennetulla vuorovälillä ja vain raiteella 1 sunnuntaihin 4.10. asti. Molemmat laiturit saadaan matkustajakäyttöön 5.10. alkaen, jolloin myös liikenne palautuu normaaliksi.
Liikenne palaa Malminkartanon juna-asemalle 7.9. – perusparannustyöt jatkuvat2.9.2026 12:39:13 EEST | Tiedote
Junaliikenne palaa Malminkartanoon maanantaina 7.9. harvennetulla vuorovälillä ja vain raiteella 1 sunnuntaihin 4.10. asti. Molemmat laiturit saadaan matkustajakäyttöön 5.10. alkaen, jolloin myös liikenne palautuu normaaliksi.
Itäväylällä Kalasatamassa otetaan käyttöön kaksikaistainen liikenne keskustaan27.8.2026 14:23:53 EEST | Tiedote
Itäväylälle Kalasatamassa palaa kaksikaistainen liikenne, kun väliaikainen uusi ajokaista keskustan suuntaan otetaan käyttöön 30. - 31.8.2026 välisenä yönä. Itäväylällä on ollut kesän ajan yksi ajokaista poissa käytöstä Junatien sillan rakennustöiden vuoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme