Antin talo Seurasaaressa on taas avoinna mittavan restauroinnin jälkeen
Säkyläläisen umpipihatalon, Antin talon, restaurointi on valmistumassa. Vuonna 2019 alkanut restaurointihanke on yksi Seurasaaren museorakennusten suurimmista. Antin talo on Seurasaaren ulkomuseon suurin rakennuskokonaisuus ja yksi suosituimmista vierailukohteista.

Koko pihapiirin kattanut hanke on edennyt vaiheittain vuodesta 2019 asti Museoviraston rakennuttamana. Mukana on ollut Museoviraston omien restauroinnin ja rakennuskonservoinnin asiantuntijoiden lisäksi useita yhteistyökumppaneita.
Umpipihatalon restaurointi viimeistellään syksyllä 2025 useilla aidoilla ja porteilla, joita palautetaan paikoilleen Säkylän arkistokuvien aitojen tapaan. Lopullisesti hanke päättyy vuonna 2026, mutta nyt Antin talo on jo valmis ottamaan vastaan museokävijöitä.
Nämä restauroitiin:
- talousrakennusten rungot ja perustukset sekä salaojitus
- kahvila
- talli-, navetta- ja kotarivin tuohimalkakatot
- päärakennuksen runko, julkisivut ja interiöörit
- tervahaudan alue.
Pohjaksi perusteelliset tutkimukset
Restauroinnin suunnittelun tueksi rakennuksista tehtiin laajat taustaselvitykset ja tutkimukset. Lisäksi koko kokonaisuus myös mittausdokumentoitiin ja siitä tuotettiin 3D-malli. Näiden pohjalta oli mahdollista määritellä restauroinnissa tarvittavat toimet ja laatia restaurointisuunnitelmat.
Antin talon päärakennusta on restauroitu viimeisen sadan vuoden aikana tarpeen mukaan. Se olikin jo ennen nyt päättynyttä restaurointia melko hyvässä kunnossa. Talousrakennukset sen sijaan olivat huonommassa kunnossa.
Antin pihapiirin maaperä on savista ja kantaa heikosti. Tämä oli aiheuttanut rakennusten vajoamista maahan ja näin vaurioittanut runkojen alimpia hirsiä. Siksi ainutlaatuisen umpipihatalon säilymiseksi tarvittiin tavanomaisten kunnostustöiden lisäksi mm. laajoja perustus- ja salaojitustöitä sekä alimpien hirsien korjauksia.
Suurimmassa osassa rakennuksia on perinteinen tuohimalkakatto, joita uusittiin laajasti. Kyseessä on Suomen suurin tuohimalkakattojen restaurointi.
Perinteisin menetelmin ja tarkasti dokumentoiden
Taloryhmän rakennuksissa on alkuperäisten säkyläläisten materiaalien ja rakennusosien lisäksi materiaalia Seurasaaressa museoaikana tehdyistä korjauksista. Säkylästä siirretyissä rakennuksissa on pystytty säilyttämään alkuperäisiä rakennusosia, ja näihin osiin pyrittiin olemaan kajoamatta restaurointitoimissa. Kaikki restaurointitoimet dokumentoitiin, jotta myöhemmin voidaan ajoittaa eriaikaiset toimet.
Antin talon, kuten muunkin Seurasaaren ulkomuseon rakennuskokoelman, restaurointi tapahtuu ainoastaan perinteisin menetelmin ja työvälinein. Rakennukset ovat paitsi kauniita ja näyttäviä nähtävyyksiä, myös perinteisen kansanrakentamisen tietopankki.
Tarkempi kuvaus töistä ja ajoituksesta.
Talonpoikaistalon malliesimerkki
Antin talo on talonpoikaistalo, joka perustettiin alkujaan jo vuonna 1620 Säkylään Korven kylän neljänneksi taloksi, kun aiempi Knuutin tila jaettiin. Uuden osan sai Antti, yksi Sipi Pertinpojan kolmesta pojasta. Koko Korven kylä paloi 10.7.1819, ja samalla suurin osa Antin talon rakennuksista. Palossa säästyi joitakin pihan tiiviin rakennusryhmän ulkopuolella olleita, 1700-luvun jälkipuoliskolla salvottuja rakennuksia. Talo rakennettiin uudestaan isompana ja etäämmälle tiiviistä kyläraitista Pyhäjoen varteen kesän 1820 aikana. Myöhemmin päärakennusta korjattiin ja laajennettiin salipäädyllä Säkylässä vuosina 1868–69.
Antin talo on tyypiltään umpipihatalo, jollaisia rakennettiin vain läntisessä Etelä-Suomessa. Umpipihatalossa talon rakennukset muodostavat suljetun pihan, joka jakautuu miespihaan ja karjapihaan. Nimensä mukaan ei eläimillä, hevosta lukuun ottamatta, ollut asiaa miespihalle. Pihan jakajana toimii ns. setämiehen puoli, eli rakennus, jossa asui talon isännän veli omassa taloudessaan. Satakunnassa umpipihatalot olivat tavanomaisia keskiajalta aina isoonjakoon saakka. Korven ja Pyhäjoen kylät kuuluvat Säkylän vanhimpaan asuttuun alueeseen.
Antin talo oli 1900-luvun alussa parhaiten kokonaisuutena säilynyt satakuntalainen umpipihatalo, ja sen antikvaarinen arvo ymmärrettiin jo tuolloin, sata vuotta sitten. Rakennuskokonaisuus tervahautoineen siirrettiin vuosina 1930–1931 Seurasaaren ulkomuseoon osaksi sen rakennuskokoelmaa. Kokoelman rakennukset on valittu tieteellisin perustein, eri yhteiskuntaluokat ja alueiden tyypilliset piirteet huomioiden.
Avoinna Seurasaaren ulkomuseossa
Seurasaaren ulkomuseo avasi Antin talon museokävijöille 1.6. Rakennuksiin ja pihapiiriin voi tutustua museon aukioloaikoina. Museotoiminnasta vastaa Suomen kansallismuseo, joka on osa Museovirastoa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Eronen, erikoisasiantuntija, Museovirasto, paivi.eronen@museovirasto.fi, 0295 33 6169
Kuvat




Linkit
Museovirasto Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museovirasto
Kesämökki siirretty Seurasaaren ulkomuseoon – avautuu kävijöille kesällä 20269.9.2025 15:50:41 EEST | Tiedote
Seurasaaren ulkomuseoon saadaan uusi rakennus, kesämökki. Vähä-Kiljavalta siirrettävän mökin purkaminen, siirtäminen ja uudelleen kokoaminen on vaativa projekti, jossa tarvitaan tarkkaa suunnittelua ja monenlaista ammattitaitoa.
Museovirasto avasi avustushaun maailmanperintökohteiden tutkimus- ja kehittämishankkeisiin – hae 9.10.2025 klo 15 mennessä2.9.2025 13:15:19 EEST | Tiedote
Museovirasto avasi 28.8.2025 avustushaun maailmanperintökohteiden tutkimus- ja kehittämishankkeisiin. Avustuksia haetaan uuden Haeavustuksia.fi-palvelun kautta 9.10.2025 klo 15 mennessä.
Museovirasto avasi avustushaun aineettoman kulttuuriperinnön hankkeisiin29.8.2025 08:49:14 EEST | Tiedote
Tämän vuoden avustuksilla edistetään kulttuurien välistä vuoropuhelua ja turvataan vähemmistöjen oikeutta oman kulttuuriperintönsä vaalimiseen. Hakeminen tapahtuu Haeavustuksia.fi-palvelussa. Haku päättyy 9.10.2025 klo 15.
Uusittu Pellavaöljymaalien korjauskortti päivittää perinnemaalaajan ohjeet18.8.2025 14:05:03 EEST | Tiedote
Museovirasto on julkaissut korjauskortin pellavaöljymaaleista. Se korvaa aiemman öljymaaleista kertovan kortin, jonka tiedot olivat vanhentuneet ja kaipasivat täsmennystä ja täydennystä. Uusittu korjauskortti keskittyy pellavaöljymaalien raaka-aineisiin, ominaisuuksiin ja käyttötapoihin sekä antaa reseptivinkkejä oman maalin valmistamiseen.
Museovirasto avasi avustushaun kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin – hae 23.9.2025 klo 15 mennessä12.8.2025 11:26:52 EEST | Tiedote
Museovirasto avasi 12.8.2025 avustushaun kuvataiteilijoiden vuosien 2026–2027 näyttelypalkkioiden kattamiseen. Ammatillisten museoiden lisäksi myös eräät muut näyttelynjärjestäjät voivat hakea avustusta näyttelypalkkioiden maksamiseen ammattikuvataiteilijalle. Avustuksia haetaan Haeavustuksia.fi-palvelun kautta 23.9.2025 klo 15 mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme