Avoin työttömyyskassa, A-kassa

Jäsenet kiittävät A-kassan palveluiden sujuvuutta – kehitystyö jatkuu

12.6.2025 11:16:47 EEST | Avoin työttömyyskassa, A-kassa | Tiedote

Jaa

A-kassan tuoreen jäsentutkimuksen mukaan jäsenet ovat edelleen erittäin tyytyväisiä kassan palveluihin. Suositteluindeksi (NPS) pysyi erinomaisella tasolla (56), ja lähes kaksi kolmesta jäsenestä (63 %) suosittelisi A-kassaa muille. Parhaiten arvioitiin eAsioinnin helppous ja ansiopäivärahan maksamisen luotettavuus.

Kuvituskuva: Shutterstock

–    Jäsentemme kokemus palveluiden sujuvuudesta ja asiantuntevuudesta on meille tärkeä mittari. On hienoa nähdä, että olemme onnistuneet ylläpitämään vahvaa tasoa, toteaa palvelupäällikkö Elina Laine.

Kyselyyn vastasi lähes 3000 jäsentä huhti–toukokuussa 2025. Tutkimus toistettiin nyt neljättä kertaa. Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa jäsenten kokemuksia kassan palveluista ja tunnistaa kehittämistarpeita.

Palvelut toimivat sujuvasti

Tutkimuksen mukaan jäsenet arvostavat erityisesti A-kassan palveluiden vaivattomuutta ja asiantuntevuutta. Etenkin eAsiointi-palvelu ja sähköinen hakemusten käsittely saivat erinomaiset arviot. Ansiopäivärahan maksamisen nopeus ja luotettavuus nousivat myös vahvasti esiin.

Palvelukanavien arvioissa eAsiointi on edelleen käytetyin asiointitapa (96 %). eAsioinnin käyttö on lisääntynyt aiemmista tutkimuskerroista kahden prosenttiyksikön verran. Puhelinpalveluun soitto on hieman laskenut, mutta se on edelleen toiseksi käytetyin asiointikanavaksi (23 %). Suositteluindeksi (NPS) pysyi erinomaisella tasolla: 56. Peräti 63 % jäsenistä suosittelisi A-kassaa myös muille.

Selkeä viestintä saa kiitosta

A-kassan viestintää pidettiin pääosin selkeänä ja asiallisena. Erityisesti sähköpostitiedotteet ja uutiskirjeet saivat positiivista palautetta. Asiakaspalvelun ystävällisyys ja joustava viestintä mainittiin lisäksi useissa kommenteissa. Myös kotisivujen tieto löydettiin helposti ja niiden yleisilme arvioitiin hyväksi.

Nopeutta ja selkeyttä toivotaan

Vaikka kokonaiskuva on hyvin myönteinen, tutkimus toi esiin myös kehitystarpeita. Ensihakemusten käsittelyaikoihin, puhelinpalvelun saavutettavuuteen ja monimutkaisempien tilanteiden viestintään toivottiin parannuksia. Myös toimialojen erityispiirteiden parempi huomioiminen nousi esiin palautteissa.

Työllisyyspalveluissa kasvavaa potentiaalia

A-kassan työllisyyspalveluista tiedetään jo hyvin (76 % vastaajista), mutta niitä on vielä hyödynnetty melko vähän (7 %). Tämä on luonnollista, sillä tutkimus toteutettiin, kun suuri osa palveluista oli ollut käytössä vajaan kuukauden verran. Eniten kiinnostavat TyöllisyysWebinaarit ja TyöllisyysApurin palvelut. 

Tutkimuksessa nousi esiin toiveita työllisyyspalveluiden kehittämiseksi. Jäsenet toivoivat erityisesti käytännönläheisiä koulutuksia tukemaan työllistymistä (esimerkiksi työturvallisuus-, hygieniapassi- ja ensiapukoulutuksia) sekä mahdollisuuksia oppisopimuksiin ja uudelleenkouluttautumiseen.

Lisäksi moni vastaaja kaipasi suorempaa yhteyttä työmarkkinoille: konkreettisia työpaikkailmoituksia ja kohdennettua työnvälitystä omalle alalle ja alueelle.

–    Kohdennettua työnvälitystä kehitämme parhaillaan pilottikokeilussa yhteistyössä Baronan kanssa. Kannustan jäseniämme tutustumaan palveluun ja hyödyntämään sitä tilanteen mukaan, mikäli työnhaku on ajankohtaista. Myös oppisopimuskoulutukset ja uudelleenkouluttautumiset ovat tätä kautta mahdollisia. Työllisyyspalvelut ovat jatkuvasti kehittyvä osa palveluvalikoimaamme, ja keräämme jäsenpalautetta aktiivisesti kehittämistyön tueksi, tarkentaa Laine.

Jatkamme työtä jäsenkokemuksen kehittämiseksi

A-kassan tavoitteena on jatkaa palveluidensa kehittämistä jäsenten tarpeiden mukaisesti. Erityistä huomiota kiinnitetään käsittelyprosessien sujuvoittamiseen, viestinnän selkeyteen ja työllisyyspalveluiden kehittämiseen.

–    Lämmin kiitos kaikille tutkimukseen osallistuneille jäsenille. Jokainen vastaus vie meitä eteenpäin palveluiden kehittämisessä – jatkamme työtä sen eteen, että palvelumme vastaavat jäsentemme tarpeita entistäkin paremmin, kiittää Laine.

A-kassan jäsenistö edustaa laajasti eri toimialoja. Suurimmat ryhmät tulevat Teollisuusliiton, Rakennusliiton ja Auto- ja kuljetusalan Työntekijäliiton kautta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvituskuva: Shutterstock
Lataa

Linkit

Lisätietoa julkaisijasta

Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin, yleinen työttömyyskassa. A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista. Yhdessä ammattiliittojen kanssa A-kassa muodostaa jäsenilleen vankan turvan työelämän eri käänteisiin. Ammattiliitot antavat turvaa työelämään, me A-kassassa työttömyyden varalta. Valtaosa jäsenistämme kuuluu kassan lisäksi myös ammattiliittoon. 


Työttömyyskassa maksaa jäsenilleen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa. A-kassa tukee jäseniään myös työllisyyspalveluilla, jotka helpottavat työnhakua ja nopeuttavat uudelleentyöllistymistä.


Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä.


Olemme monialainen työttömyysturvan asiantuntija. Monta työtä, monta alaa – yksi työttömyyskassa!

A-kassa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avoin työttömyyskassa, A-kassa

Ansiopäivärahan saajia selvästi vähemmän kuin vuosi sitten – ensihakemusten määrä laski tammikuusta18.3.2026 07:25:00 EET | Tiedote

Helmikuussa Avoimen työttömyyskassan ansiopäivärahan saajien määrä jatkoi laskuaan viime vuodesta, mutta kuukausitasolla tilanne pysyi lähes ennallaan. Hakemuksia saapui helmikuussa selvästi vähemmän kuin vuotta aiemmin, ja erityisesti ensihakemusten määrä laski tammikuusta. Samalla lomautettujen osuus pysyi edelleen korkeana, ja vaikka saajamäärä väheni, ansiopäivärahamenot kasvoivat hieman edelliskuusta. Maaliskuun alkupuolen luvut viittaavat siihen, että saajamäärä saattaa olla kääntymässä jälleen loivaan nousuun.

Tätä työttömyyskassan etuutta ei moni huomaa hakea - etuutta jopa 800 euroa kuussa enemmän6.3.2026 07:25:00 EET | Tiedote

Suomessa välimatkat ovat pitkiä ja työkin saattaa löytyä satojen kilometrien päästä. Monelle pitkä matka voi olla kynnyskysymys uuden työn vastaanottamisessa, mutta liikkuvuusavustus on etuus, jota moni ei huomaa hakea. Avoimesta työttömyyskassasta A-kassasta haetaan jonkin verran liikkuvuusavustusta, mutta todennäköisesti etuuteen oikeutettuja voisi olla enemmänkin.

Kolmannes ansiopäivärahan saajista jo porrastuksen piirissä – enimmäisajan täyttäneiden määrä kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa27.2.2026 07:45:51 EET | Tiedote

Avoimen työttömyyskassan tilastojen mukaan sekä porrastetun ansiopäivärahan piirissä olevien että enimmäismaksuajan täyttäneiden jäsenten määrä on kasvanut selvästi. Kehitykseen vaikuttavat osaltaan porrastusjärjestelmän voimaantulo ja se, että uusi lainsäädäntö on vähitellen tullut yhä useamman jäsenen kohdalla sovellettavaksi. Lisäksi työssäoloehdon pidentyminen 6 kuukaudesta 12 kuukauteen vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti oikeus uuteen ansiopäivärahajaksoon voi täyttyä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye