R-kioski on Suomen suurin franchising-ketju – yli 200 yrittäjää eri puolilla maata
10.6.2025 15:49:41 EEST | R-kioski | Tiedote
Suomessa toimii satoja franchisingyrityksiä ja näihin lukeutuvat myös suuri osa R-kioskeista, joita pyörittävät yrittäjät. R-kioski on maan suurin franchising-ketju 350 myymälän yksikkömäärällä mitattuna, ja samalla hiljainen selkäranka tuhansien suomalaisten arjessa.
Keskiviikkona 11.6. vietetään kansainvälistä franchisingpäivää, ja sen yhteydessä R-kioski haluaa muistuttaa, että franchising ei ole vain liiketoimintamalli, se on paikallista työtä, palveluja ja moninaisia yrittäjätarinoita.

Yksi näistä tarinoista löytyy Mäntsälästä, jossa Tanja Rantsi toimii R-kauppiaana. Hän aloitti yrittäjänä vuonna 2013, kun R-kioskit olivat siirtymässä laajemmin franchisingtoimintaan. Taustalla oli pitkä kokemus kioskiesihenkilönä, ja franchisingyrittäjyys tuntui luontevalta seuraavalta askeleelta.
– Olin tehnyt tätä työtä jo pitkään ja tiesin, että haluan jatkaa, mutta halusin myös mahdollisuuden kehittää ja johtaa kioskia omalla tavallani. Franchising tarjosi siihen loistavan mahdollisuuden. Pääsin tekemään tuttua työtä itsenäisesti, mutta en yksin, Rantsi kertoo.
Yrittäjyys ei tarkoita yksin pusertamista.
– Tämän mallin paras puoli on se, että aina löytyy tukea. Ei tarvitse taistella tuulimyllyjä vastaan yksin. Vaikka johdan omaa kioskia, ketju seisoo takana silloin kun sitä tarvitsen, Rantsi sanoo.
Paikallista palvelua omannäköisesti
R-kioskin yli 200 yrittäjää työllistävät paikallisia työntekijöitä, kouluttavat nuoria työelämään ja pitävät huolta siitä, että asiakkaat saavat laadukasta henkilökohtaista palvelua arjen tarpeisiin.
– Asiakkaat tuntevat meidät ja me tunnemme heidät. Meillä poiketaan juttelemaan, ei pelkästään ostamaan. Se on sitä, mitä kioskilla oleminen tarkoittaa, Rantsi kiteyttää.
Franchising on yrittäjyyden muoto, jonka avulla moni pääsee aloittamaan ilman suurta alkupääomaa. Se on vakavasti otettava vaihtoehto niille, jotka haluavat ottaa vastuuta ja tehdä päätöksiä, mutta eivät halua aloittaa kaikkea tyhjästä.
– Tämä on hyvä tapa kokeilla yrittäjyyttä, matalalla kynnyksellä. Yritysmuotona franchising ansaitsisi Suomessa enemmän arvostusta, Rantsi sanoo.
R-kioskilla monet franchisingyrittäjät ovat olleet mukana jo vuosikymmeniä. Heidän työnsä näkyy joka aamu, kun kioskin ovi avautuu, mutta jää usein näkymättömäksi julkisessa keskustelussa.
Franchisingpäivän kunniaksi R-kioski nostaa yrittäjänsä valokeilaan. Ilman heitä kioskit eivät olisi auki. Eikä Suomi aivan samanlainen.
Yhteyshenkilöt
Heiju SimolaVastuullisuus- ja viestintäpäällikkö
Puh:0408431991Heiju.simola@r-kioski.fiwww.r-kioski.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta R-kioski
Sörnäisten metrokioskin Janita Hietala on R-kioskin Tähtimyyjä 202515.5.2026 14:52:49 EEST | Tiedote
Helsingin Sörnäisissä työskentelevä Janita Hietala on valittu R-kioskin Tähtimyyjä 2025 -kilpailun voittajaksi. Valtakunnallisen kilpailun finaali käytiin Tampereella Ärräpäivillä viime viikolla.
Vuoden kauppias 2025 rakentaa laatua Suomen vilkkaimmassa ihmisvirrassa11.5.2026 09:52:26 EEST | Tiedote
R-kioski on valinnut Vuoden kauppiaaksi 2025 Vikash Soodin, joka toimii R-kauppiaana Helsingin päärautatieaseman pääaulan -R-kioskilla. Tunnustus jaettiin 6.5. Tampereella järjestetyillä Ärräpäivillä.
R-kioski uudistuu merkittävästi – uudet myymälät tuovat kansainvälisesti huippusuositun konseptin ensi kertaa Suomeen6.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
R-kioski esittelee tänään täysin uudenlaisen konseptin, Ärrän, joka tuo maailmalla suursuosion saavuttaneen, ruokaan ja juomaan keskittyvän myymäläkonseptin ensimmäistä kertaa tässä laajuudessa Suomeen. Ärrä on rakennettu ruoka, laadukas, helposti mukaan otettava valikoima ja sujuva asiointi edellä. Jatkossa R-kioski Oy myös kulkee Suomessa nimellä Reitan Convenience Finland.
R-kioskin ovet aukeavat nuorille kesätyöntekijöille29.4.2026 09:23:33 EEST | Tiedote
Nuorten kiinnostus R-kioskin Tutustu työelämään ja tienaa -kesätyötä kohtaan jatkuu vahvana. Tänä keväänä hakemuksia saapui 1 753 kappaletta 30 kesätyöpaikkaan. Luvut kertovat, että nuoret haluavat tehdä töitä, kunhan heille annetaan siihen mahdollisuus.
Uusi R-kioski tuo ruokapaikan ja arjen tarvikkeet Hämeenlinnan Assi-sairaalaan9.3.2026 12:26:09 EET | Tiedote
Uusi R-kioski avattiin Hämeenlinnan Assi-sairaalaan helmikuussa 2026, tarjoten potilaille, omaisille ja henkilökunnalle nopeaa ruokaa, kahvia ja arjen tarvikkeita. Kioskin valikoima on suunniteltu sairaalaympäristöön. Avajaisia juhlitaan 16. maaliskuuta, klo 10-12.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme