Työperusteisiin oleskelulupiin muutoksia – työttömyyteen suoja-aika ja työnantajille uusi ilmoitusvelvollisuus
Työperusteista oleskelulupaa koskevat lakimuutokset tulevat voimaan 11.6.2025. Jatkossa työperusteisella oleskeluluvalla Suomessa työskentelevällä on kolme tai kuusi kuukautta aikaa löytää uusi työ, jos työsuhde päättyy ennenaikaisesti. Lakimuutoksen tavoitteena on sitoa työperusteinen oleskelulupa vahvemmin työhön ja parantaa luvan valvontaa.
Työperusteisella oleskeluluvalla työskentelevillä on pääasiassa kolme kuukauden suoja-aika etsiä uusi työpaikka. Poikkeuksena kolmen kuukauden työttömyyssäännöstä ovat esimerkiksi erityisasiantuntijat ja yli kaksi vuotta Suomessa työperusteisella oleskeluluvalla olleet. Heillä on kuusi kuukautta aikaa löytää uusi työ.
Oleskeluluvan tulee olla voimassa myös työttömyyden aikana. Lupa voidaan peruuttaa, jos työntekijä ei löydä uutta työtä suoja-ajan loppuun mennessä eikä hänellä ole muuta perustetta oleskella Suomessa. Jos asiakkaalla on jokin muu peruste oleskella Suomessa, hän voi hakea uutta oleskelulupaa sen perusteella. Työsuhteen päättyminen on aiemminkin mahdollistanut oleskeluluvan peruuttamisen, koska luvan edellytykset eivät silloin enää täyty.
– Maahanmuuttovirastossa on ollut jo huhtikuusta 2023 alkaen käytäntö, että oleskelulupaa ei työttömyyden takia peruuteta kolmen kuukauden suoja-ajan sisällä. Aiemmin laissa ei kuitenkaan ole säännelty, kuinka kauan asiakkaan on täytynyt olla työtön, jotta lupa peruutetaan, kertoo prosessinomistaja Asta Kassinen.
Työnantajien pitää jatkossa ilmoittaa työsuhteen ennenaikaisesta päättymisestä ja työnteko-oikeus laajentuu
Lakimuutosten myötä työperusteisten oleskelulupien valvontaa lisätään. Työnantajien tulee jatkossa ilmoittaa Maahanmuuttovirastolle, jos työntekijän työsuhde päättyy ennenaikaisesti ja hänellä on työperusteinen oleskelulupa. Aiemmin työnantajien on täytynyt ilmoittaa Maahanmuuttovirastolle ainoastaan työntekijän palkkaamisesta. Jos työnantaja ei ilmoita työsuhteen päättymisestä, seurauksena voi olla sanktioita. Sanktioiden määräämisestä vastaa poliisi.
– Työnantajan on tehtävä 14 päivän sisällä ilmoitus työsuhteen päättymisestä Enter Finland -palvelussa. Tämä muutos tehostaa työperusteisten lupien valvontaa ja nopeuttaa sellaisten henkilöiden maastapoistamista, joiden lupaehdot eivät enää täyty, sanoo Kassinen.
Muutokset laajentavat myös työperusteisen oleskeluluvan saaneiden työnteko-oikeutta. Jatkossa he voivat työttömäksi jäätyään hakea töitä sellaisilta aloilta, jotka on säädetty kesäkuussa annetussa valtioneuvoston asetuksessa valtakunnallisiksi työvoimapula-aloiksi. Näitä ovat esimerkiksi lähihoitajat, sairaanhoitajat ja metallien jalostuksen prosessinhoitajat. Asetusta päivittävät jatkossa säännöllisesti työ- ja elinkeinoministeriö, KEHA-keskus ja ELY-keskukset, jotta alojen listaus vastaisi aina Suomen ajankohtaista työvoimapulatilannetta. Aiemmin työperusteisella oleskeluluvalla on voinut tehdä töitä vain niillä aloilla, joiden perusteella lupa on myönnetty.
Työn aloittaminen työvoimapula-alalla ei vaadi uuden oleskeluluvan hakemista, jos lupa on yhä voimassa.
– Nämä lakimuutokset selkeyttävät lupien ehtoja ja valvontaa, koska jatkossa työntekijällä on varmasti kolme tai kuusi kuukautta aikaa etsiä uusi työ, jos hänen lupansa on sen ajan voimassa. Oleskeluoikeutta ei siis pidennetä työnhaun takia, jos luvan voimassaolo päättyy aiemmin. Asiakkaan pitää hakea uutta oleskelulupaa, jos hän saa työpaikan muulta kuin työvoimapula-alalta ja aiempi lupa on myönnetty eri alalle, kertoo Kassinen.
Lisätietoja
- työnantajien ilmoitusvelvollisuus, valvonta ja luvan peruuttaminen: prosessinomistaja Asta Kassinen, etunimi.sukunimi@migri.fi, puh. 0295 433 812
- työntekijän oleskelulupa (TTOL): prosessinomistaja Tuuli Huhtilainen, etunimi.sukunimi@migri.fi, puh. 0295 433 436
- erityisasiantuntijat ja muut työperusteiset oleskeluluvat: prosessinomistaja Raisa Palomäki, etunimi.sukunimi@migri.fi, puh. 0295 434 152
- Työ- ja elinkeinoministeriön, KEHA-keskuksen ja ELY-keskusten tuottama listaus työvoimapula-aloista: Työvoimabarometri
- Verkkosivu: Työntekijän oleskelulupa
- Verkkosivu: Erityisasiantuntijan oleskelulupa
- Verkkosivu: Oleskeluluvat työnteon perusteella
- Verkkosivu: Työnantajan rooli ja velvollisuudet
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa päätöksenteko-organisaatio ja ylläpitää vastaanottojärjestelmää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maahanmuuttovirasto
Työperusteisten oleskelulupahakemusten määrä laskenut – yhä useampi jää tutkinnon suorittamisen jälkeen Suomeen4.7.2025 10:00:21 EEST | Tiedote
Maahanmuuton toimintaympäristössä on tapahtunut monia muutoksia viimeisen vuoden aikana, jotka ovat vaikuttaneet työperusteisten oleskelulupahakemusten määriin ja käsittelyaikoihin.
Kesän marjasesonki: Luonnonmarjanpoimijat hakevat ensimmäistä kertaa kausityölain mukaisia lupia2.7.2025 09:30:04 EEST | Tiedote
Suomen marja- ja vihannesviljelmillä sekä maatiloilla työskentelee joka kesä tuhansia ulkomaalaisia työntekijöitä. Suomeen on perinteisesti tullut kausityöntekijöitä erityisesti Ukrainasta.
Syyrialaisilla mahdollisuus saada tukea paluumuuttoon1.7.2025 10:00:03 EEST | Tiedote
Osa Euroopassa olevista syyrialaisista on palannut tai harkitsee paluuta Syyriaan joulukuussa 2024 tapahtuneen vallanvaihdoksen jälkeen. Tämän kiinnostuksen kasvun vuoksi Maahanmuuttovirasto, poliisi ja hyvinvointialueet ovat valmistelleet syyrialaisten paluumuuton tukemista.
Turvapaikanhakijoiden määrä laskussa, työperusteisiin oleskelulupiin odotetaan nousua ensi vuonna – Maahanmuuttovirasto päivitti arviot tulevaisuuden hakemusmääristä25.6.2025 10:00:04 EEST | Tiedote
Maahanmuuttovirasto on päivittänyt arvionsa vuosien 2025 ja 2026 hakemusmääristä kesäkuussa 2025.
Legislative amendments and new requirements for family reunification16.6.2025 10:01:31 EEST | Press release
The provisions of the Aliens Act on residence permits issued on the basis of family reunification will change on 16 June 2025. These changes concern minimum age of spouses, financial resources of a minor's family member, definition of when a child is considered a minor, and the period of residence requirement for family reunification.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme