Oulun yliopiston hallitus hyväksyi kiinteistöstrategian
10.6.2025 14:31:16 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Kiinteistöstrategia perustuu yliopiston hallituksen asettamiin tavoitteisiin, joita vasten tulevia tilaratkaisuja arvioidaan

Oulun yliopiston hallitus hyväksyi yliopiston kiinteistöstrategian kokouksessaan 10.6.2025. Kiinteistöstrategia on pitkän tähtäimen suunnitelma, jonka avulla ohjataan yliopiston käytössä olevien kiinteistöjen elinkaarta ja investointeja siten, että tilat palvelevat yliopiston ydintoimintaa – tutkimusta ja koulutusta – parhaalla mahdollisella tavalla.
Kiinteistöstrategia perustuu yliopiston hallituksen asettamiin tavoitteisiin, joita vasten tulevia tilaratkaisuja arvioidaan:
· Taloudellisesti kestävä pohja huomioi toimintaympäristön muutokset, demografiakehityksen sekä taloudellisen tilanteen kokonaisuutena.
· Toiminnallisesti kestävä pohja perustuu toimintakeskeiseen tilankäytön malliin, joka tavoittelee synergiaa ja yhteistyötä yli yksikkörajojen.
· Kiinteistöstrategia ottaa kantaa kiinteistöjen hallintamuotoon, joita voivat olla mm. vuokraus tai omaan taseeseen rakentaminen.
· Kiinteistöstrategia tukee yliopiston vetovoimaa Oulun yliopiston tulevaisuuden varmistamiseksi myös tulevina vuosikymmeninä.
· Kiinteistöstrategiassa huomioidaan ympäristö- ja luontovaikutukset sekä yliopiston sosiaalinen vastuullisuus.
Kiinteistöstrategiassa tulevien tilaratkaisujen taloudelliseksi lähtökohdaksi asetetaan, että kiinteistökustannusten suhteellinen osuus yliopiston kustannuksista on korkeintaan nykyisellä tasolla yli elinkaaren.
Yliopiston kiinteistökustannukset nousevat nykyisestä tasosta huomattavasti, mikäli olemassa olevalle kiinteistöportfoliolle ei tehdä merkittäviä muutoksia. Tämä johtuu ennen kaikkea Linnanmaan ja Kontinkankaan vanhenevaan rakennuskantaan tarvittavista peruskorjauksista rakennukset omistavan Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK) tekemän laskelman mukaisesti. Peruskorjaukset tarkoittavat tilojen kunnon palauttamista lähtötasolle, eikä sisällä niiden ominaisuuksien parantamista tai tilamuutoksia, joilla tilat saataisiin vastaamaan tulevaisuuden tarpeita.
Konseptit opiskelutiloille, työympäristöille ja laboratoriotiloille
Kiinteistöstrategiaa varten toteutettiin kevään 2025 aikana tilatarveselvitys, jonka tavoitteena oli määrittää tulevaisuuden tilojen suunnittelupohjana käytettävät tilakonseptit ja löytää tilankäytön synergioita yliopiston tiedekuntien ja yksiköiden välillä. Tavoitteena on sekä pienentää tilatarvetta kokonaisuudessaan että lisätä yhteiskäyttötilojen kautta poikkitieteellistä yhteistyötä ja kohtaamisia.
Tilatarveselvityksen toteutti yliopiston kaikkia tiedekuntia ja yksiköitä edustavan kiinteistöstrategiatyöryhmän ohjaamana ARCO Architecture Company Oy. Henkilökuntaa ja opiskelijoita osallistettiin yhteensä 28 tapaamisessa sekä kaikille yliopistolaisille avoimen kyselyn avulla, johon saatiin 1553 vastausta.
Tilatarveselvityksessä laadittiin tilakonseptit opetus- ja opiskelutiloille, työympäristöille sekä laboratoriotiloille. Kaikkien tilakonseptien perusperiaatteita ovat tilojen muunneltavuus, luokitukset julkiseen-puolijulkiseen ja yksityiseen tilaan sekä monikäyttöisyys.
Osana tilatarveselvitystä aluekehitystoimisto MDI on laatinut mallintamalla ennusteen Oulun yliopistoon hakijoiden ja opiskelijamäärien muuttumisesta vuoteen 2050 asti.
Mallinnuksen perusteella pohjoisen Suomen kohtaaman demografisen muutoksen vaikutus kohdistuu Oulun yliopistoon viiveellä ja on hillitympi kuin pelkän ikäryhmien kehityksen pohjalta voisi olettaa. Edellytyksenä tälle on, että kansallisen tavoitteen mukaisesti nykyistä suurempi osuus ikäluokasta suorittaa korkeakoulututkinnon. Koulutuspolitiikan ja rahoituksen vaikutus tulevaisuuden opiskelijamääriin on suuri. Toisaalta kansainväliset opiskelijat tuovat merkittävää liikkumavaraa opiskelijoiden määrään.
Mallinnuksen perusteella voidaan tilatarpeiden mitoitusta varten olettaa Oulun yliopiston opiskelijamäärän pysyvän melko lähellä nykyistä noin 13 600 opiskelijan tasoa. Myös henkilöstömäärän, yhteensä noin 4 000 henkilöä, voidaan siten olettaa myös pysyvän tämänhetkisellä tasolla. Mallintamiseen liittyy kuitenkin epävarmuuksia, mikä korostaa tulevaisuuden tilaratkaisujen joustavuuden ja muunneltavuuden tärkeyttä.
Vaihtoehtoiset skenaariot tilatarpeiden toteuttamiseksi
Perustuen tilatarveselvitykseen, tilakonsepteihin ja synergioihin on tunnistettu kolme vaihtoehtoista skenaariota yliopiston tulevaisuuden tilatarpeiden toteuttamiselle:
·Skenaario 1: Yksi uusi kampus Kontinkankaalle, 76 580 htm2, tilavähennys nykyiseen verrattuna -40 %
· Skenaario 2: Kaksi kampusta, yksi uusi Kontinkankaalle ja Linnanmaan kampuksen peruskorjaus- ja parannus sekä muutos tarvittavilta osin sekä uudisrakennukset, 92 442 htm2, tilavähennys nykyiseen verrattuna -28 %
· Skenaario 3: Kaksi kampusta, yksi uusi Kontinkankaalle ja yksi uusi johonkin uuteen paikkaan lähemmäksi Kontinkangasta kuin nykyinen Linnanmaan kampus, 77 869 htm2, tilavähennys nykyiseen verrattuna -39 %
Seuraavaksi skenaarioita tarkennetaan ja arvioidaan kiinteistöstrategian tavoitteita vasten. Skenaarioille lasketaan investointikustannukset, vuosikustannukset hallinta-ajan alussa ja 30 vuoden elinkaarikustannukset pääomalle. Lisäksi kahdelle hallintamuodoille, rakentaminen omaan taseeseen tai vuokraaminen, tehdään kassavirtalaskelmat ja arvioidaan vaikutukset yliopiston varallisuuden kehitykseen. Skenaarioita arvioidaan tilojen toimintakeskeisyyden, synergian sekä muunneltavuuden perusteella huomioiden ympäristö- ja luontovaikutukset sekä sosiaalinen vastuullisuus.
Lisätiedot:
Marja Jokinen
Viestintäjohtaja
Oulun yliopisto
marja.jokinen@oulu.fi
p. 050 581 0264
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena HirvonenViestintäpäällikköOulun yliopisto
Strateginen ja organisaatioviestintä, media- ja yhteiskuntasuhteet
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Yllättävä perhoslöytö – Euroopassa lähes tuntematon laji löytyi Suomesta10.7.2026 12:01:00 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen Bromarvista on löytynyt Suomelle uusi ja erittäin odottamaton perhoslaji. Kyseessä on todennäköisesti Cuprina fuscella, jota on Euroopassa tavattu aiemmin vain Itävallasta. Löytö on poikkeuksellinen, sillä laji kuuluu alaheimoon, jota ei ole aiemmin havaittu Suomessa eikä muuallakaan Pohjois-Euroopassa.
Äidin sensitiivisyys suojaa keskosta tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmilta10.7.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Äidin lämmin, nopea ja tilanteeseen sopiva reagointi lapsen tarpeisiin ehkäisee tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmia lapsen myöhemmällä iällä. Uuden tutkimuksen mukaan sensitiivinen vuorovaikutus suojaa etenkin ennenaikaisesti syntyneitä.
Ihminen muokkaa susien kehitystä – kallon muoto vaihtelee eri puolilla maailmaa7.7.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Eri puolilla maailmaa elävät sudet eivät ole rakenteeltaan samanlaisia. Uusi kansainvälinen tutkimus osoittaa, että susien kallon muoto ja koko vaihtelevat ilmaston, saaliseläinten, evoluutiotaustan sekä yhä enemmän myös ihmisen vaikutuksen mukaan.
Kaukolämmön hukkalämpöä jäteveden puhdistukseen: taloudellista hyötyä ja päästövähennyksiä uudella menetelmällä – myös datakeskuksista6.7.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Hukkalämmön ja kaukolämmön paluuveden lämpö tarjoaa lupaavia mahdollisuuksia kaupunkien puhtaan siirtymän edistämiseen. Oulun yliopiston Kavereno-tutkimushankkeen tulosten mukaan energiayhtiön vuosittainen liiketulos voi parhaimmillaan kasvaa lähes 40 prosenttia, samalla kun hiilidioksidipäästöt vähenevät noin kolmanneksen.
Ukrainalaisilla meneillään laajamittainen kielenvaihto – venäjä halutaan korvata ukrainalla2.7.2026 07:32:00 EEST | Tiedote
Venäjän hyökkäyssodan vuoksi moni ukrainalainen ei enää halua käyttää venäjän kieltä. Pakolaisten arjessa kielen merkitys korostuu, sanoo tutkija.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme