Anders Norrback: Omistusoikeutta ja oikeudenmukaisia korvauksia vahvistetaan lunastuslain uudistuksella
10.6.2025 14:50:53 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta on tänään saanut valmiiksi mietintönsä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta koskevan lain uudistuksesta. Lakimuutos merkitsee tärkeää askelta eteenpäin omaisuudensuojan vahvistamisessa ja maanomistajien oikeusturvan parantamisessa. Kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Anders Norrback (RKP) on tyytyväinen valiokunnan mietintöön.

– Tämä on lainsäädäntöä, joka asettaa oikeudenmukaisuuden ja omistusoikeuden keskiöön. Olen erittäin tyytyväinen, että nyt siirrytään sanoista tekoihin omistusoikeuden vahvistamisessa, Norrback sanoo.
Keskeisiä muutoksia ovat se, että lunastuskorvauksen perusteena käytetään jatkossa aiemman ”käyvän hinnan” sijaan todellista markkina-arvoa. Lisäksi korvaukseen lisätään 25 prosentin korotus. Myös niin sanottu arvonleikkaussääntely poistetaan, mikä aiemmin saattoi alentaa korvauksia kaavoituksesta johtuen. Samalla asunto- ja elinkeinotakuun soveltamisalaa laajennetaan.
– Lunastus tarkoittaa usein sitä, että maanomistaja joutuu luopumaan omaisuudestaan vastoin tahtoaan. Siksi on oikein ja kohtuullista, että maksettava korvaus heijastaa tätä – sekä arvon että oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, Norrback toteaa.
Lakimuutos perustuu vuosien valmistelutyöhön, asiantuntijalausuntoihin ja maanomistajien palautteeseen. Hallitusohjelman linjausten mukaisesti tavoitteena on varmistaa, että perustuslaissa turvattu täyden korvauksen vaatimus toteutuu käytännössä.
– On itsestään selvää, että korvauksen tulee perustua markkina-arvoon. Se vahvistaa sekä oikeusvarmuutta että luottamusta järjestelmään. Minulle tämä on myös selkeä arvokysymys, Norrback sanoo.
Lakimuutosten lisäksi käynnissä on erillinen selvitys, joka koskee korvaustasojen arviointia voimansiirtolinjojen lunastamisen yhteydessä. Eduskunta on valiokunnan mietinnössä todennut selvästi, että hallituksen on kiirehdittävä tämän selvityksen valmistumista. Tavoitteena on turvata oikeudenmukaiset korvaukset myös näissä usein herkästi ristiriitaisissa tilanteissa.
Yhteyshenkilöt
Anders NorrbackKansanedustaja
Puh:050 514 4385Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Heidi Eriksson utses till ny specialmedarbetare för Anna-Maja Henriksson18.9.2026 17:32:58 EEST | Pressmeddelande
PM Heidi Eriksson har utsetts till specialmedarbetare i Europaparlamentariker Anna-Maja Henrikssons stab.
Wickström: Äldre behöver en digigaranti – ingen ska lämnas ensam i digitaliseringen18.9.2026 17:17:41 EEST | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Henrik Wickström (SFP) ordnade på riksdagen ett välbesökt seminarium om äldreomsorgens framtid i Finland. Fokus låg på vilka åtgärder Finland behöver vidta för att trygga en god och trygg vardag för äldre. Bland talarna fanns äldreombudsmannen Päivi Topo, direktören för äldreomsorgen Tuula Suominen och vd:n för Folkhälsan Välfärd, Anna Litonius. Hilkka Olkinuora och Gustav Båsk medverkade i en paneldiskussion.
Mahdi: Trygg vård kräver tillräckliga resurser och långsiktiga beslut17.9.2026 16:55:14 EEST | Pressmeddelande
I dag den 17 september uppmärksammas den internationella patientsäkerhetsdagen. För SFP:s vice ordförande Ramieza Mahdi är dagen en viktig påminnelse om att patientsäkerhet inte är en enskild fråga inom vården, utan något som måste genomsyra hela vårdsystemet.
Norrback: Regeringen har försvarat jordbruket i vått och torrt16.9.2026 15:15:57 EEST | Pressmeddelande
I sitt anförande idag under interpellationsdebatten om finländska matens och landsbygdens framtid, inlämnad av Centern, betonade Anders Norrback att det krävs långsiktigt arbete, en fungerande marknad och politik som oberoende av regeringskonstellationer förstår betydelsen av inhemska matproduktioner.
Norrback: Hallitus on seissyt maatalouden rinnalla kaikissa olosuhteissa16.9.2026 15:15:57 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Anders Norrback korosti tänään keskustan jättämästä välikysymyksestä käydyssä keskustelussa, että suomalaisen ruoantuotannon ja maaseudun tulevaisuus edellyttää pitkäjänteistä työtä, toimivia markkinoita sekä politiikkaa, joka tunnistaa kotimaisen ruoantuotannon merkityksen hallituskokoonpanosta riippumatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme