Huolet eivät lomaile – MLL:n lasten ja nuorten oma linja 116 111 päivystää koko kesän
Lapset ja nuoret löytävät kuuntelijan ja tukea Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimesta 116 111 ja chatista myös kesäkuukausina. Juhannuksesta lähtien puhelin on avoinna joka päivä klo 17–24. Chat päivystää joka päivä klo 17–20.

Koulujen loma-aikoina yhteydenotoissa kuuluvat etenkin yksinäisyys, vaikeudet perheenjäsenten kanssa sekä koulun tarjoaman rytmin ja suojan puuttuminen. Palveluiden ja ammattilaisten lomaillessa osa nuorista jää kesäisin ilman tukea. Moni haluaa myös kertoa kuulumisiaan.
Lasten ja nuorten puhelimessa ja chatissa lapset ja nuoret voivat jutella mistä tahansa aiheesta MLL:n kouluttamien vapaaehtoisten päivystäjien kanssa - kiireettä ja luottamuksellisesti. Päivystäjien tukena on aina MLL:n ammattilainen ja tarvittaessa lasta tai nuorta autetaan myös muun avun piiriin. Palvelu on maksuton, eikä puhelu näy puhelinlaskulla. Ilta-aikaan 116 111-numerossa vastaavat ammattilaiset.
Juhannuksesta lähtien puhelin on avoinna joka päivä kello 17–24, chat klo 17–20. Lisäksi nettikirjeen voi kirjoittaa itselleen sopivana aikana.
Koulujen alkaessa palataan normaaleihin aukioloaikoihin.
Lue lisää palveluista: www.116111.fi
Lasten ja nuorten puhelimen ja Nuorten tukilinjan kesäaukioloajat:
- 20.6.–5.8. Lasten ja nuorten puhelin (116 111) ja chat (nuortennetti.fi) ovat avoinna joka päivä klo 17–20.
- Nettikirjeen voi kirjoittaa itselleen sopivana aikana osoitteessa nuortennetti.fi/kirjoita.
- Nuorten tukilinjalla numerossa 116 111 ammattilaiset päivystävät joka ilta klo 20–24.
Vanhempainpuhelin päivystää myös heinäkuussa
MLL:n Vanhempainpuhelin, chat ja nettikirjepalvelu päivystävät juhannukseen saakka normaalein aukioloin. 23.6.–9.7. Vanhempainpuhelimessa ja chatissa päivystetään ma-ke klo 10–13. Kesän aikana vanhemmuuden kysymyksiin löytyy tukea myös Vanhempainnetistä osoitteesta mll.fi/vanhemmille.
Vanhempainpuhelin 0800 922 77 on MLL:n ylläpitämä auttava puhelin vanhemmille. Yhteyttä voi ottaa myös chatissa tai nettikirjeellä. Palveluissa voi puhua mistä tahansa vanhemmuuteen liittyvästä asiasta koulutettujen päivystäjien kanssa anonyymisti, luottamuksellisesti ja maksutta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tatjana PajamäkiPäällikkö, psykoterapeuttiAuttavat palvelut
Puh:050 562 4299tatjana.pajamaki@mll.fiMannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi. MLL tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista toimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Suomen suurimpaan lastensuojelujärjestöön kuuluu 68 000 jäsentä, 528 paikallisyhdistystä, 9 piirijärjestöä ja keskusjärjestö. /www.mll.fi - http://www.mll.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Barn behöver vuxet sällskap- även på sommarlovet – Barn- och ungdomstelefonen har öppet över sommaren17.6.2025 11:43:35 EEST | Pressmeddelande
Barn- och ungdomstelefonen 0800 96116 som bedrivs av Mannerheims Barnskyddsförbund erbjuder svenskspråkigt stöd och sällskap hela sommaren. Nätbrevstjänsten är under sommaren fortsättningsvis öppen dygnet runt. Telefontjänsten är öppen som vanligt i juni och nås tre dagar i veckan under juli månad.
Barn behöver vuxet sällskap- även på sommarlovet – Barn- och ungdomstelefonen har öppet över sommaren17.6.2025 08:15:00 EEST | Pressmeddelande
Barn- och ungdomstelefonen 0800 96 116 finns fortsättningsvis till för barn och unga under sommarmånaderna. Efter midsommaren har telefonen öppet med begränsade öppettider måndag-torsdag kl. 14-17.
På mors dag belönas 36 mammor med utmärkelsetecken25.4.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Republikens president har beslutat att ge 36 mammor medalj av I klass med guldkors av Finlands Vita Ros orden. Med det värdefulla utmärkelsetecknet uppmärksammas årligen mammor som har utmärkt sig som föredömliga fostrare samt främjat familjeliv och föräldraskap. Utmärkelsetecknen delas ut vid en riksomfattande morsdagsfest, som ordnas av Mannerheims Barnskyddsförbund i samarbete med social- och hälsovårdsministeriet i Helsingfors söndagen den 11 maj 2025.
Äitienpäivänä palkitaan 36 äitiä kunniamerkein25.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Tasavallan presidentti on päättänyt antaa 36 äidille Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein. Arvokkaalla kunniamerkillä huomioidaan vuosittain äitejä, jotka ovat ansioituneet esimerkillisinä kasvattajina sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden edistäjinä. Merkit luovutetaan valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassa. Juhlan järjestää Mannerheimin Lastensuojeluliitto yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa Helsingissä sunnuntaina 11. toukokuuta.
MLL:n Lasten ja nuorten 116 111 vastaa pääsiäisenä joka ilta yöhön saakka17.4.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Kaikille lapsille ja nuorille pyhät eivät tarkoita kivaa lomaa ja katkosta arkeen. Lomallakin voi olla tarvetta jutella tai saada apua luotettavalta aikuiselta. Lasten ja nuorten puhelin 116 111 on avoinna jokaisena pääsiäisviikonlopun päivänä kello 17-20. Nuorten Tukilinja päivystää samassa numerossa koko pääsiäisen ajan klo 20-00.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme