Aluehallitus päätti yhteisöllisen asumisen kilpailutuksesta ja hyväksyi omavalvontaraportin
10.6.2025 17:44:38 EEST | Oma Häme | Uutinen
Aluehallitus käsitteli myös ikäihmisten perhehoitoa ja omaishoidon tuen toimintaohjeita.

Maanantaina 9. kesäkuuta koolla ollut aluehallitus päätti käynnistää yhteisöllisen asumisen hankinnan ikäihmisten palveluissa. Oma Hämeen tavoitteena on lisätä vuosittain vähintään 50 uutta yhteisöllisen asumisen paikkaa vuoteen 2030 asti. Tällä hetkellä hyvinvointialueen omissa yksiköissä ei ole riittävästi tilaa yhteisölliseen asumiseen, minkä vuoksi hankinta tehdään.
Tarkoituksena on hankkia yhteisöllisen asumisen palveluita perustamalla toimittajarekisteri, johon hyväksytään jatkuvalla ilmoittautumismenettelyllä uusia palveluntuottajia. Tarjouspyynnöt lähetetään toimittajarekisteriin hyväksytyille palveluntuottajille. Hankinnan kokonaisarvo neljän vuoden aikana on noin 13 miljoonaa euroa. Palvelua ostetaan joustavasti vain tarpeeseen, ja valvonta toteutetaan samalla mallilla kuin alueen omissakin yksiköissä.
Lisäksi aluehallitus hyväksyi hyvinvointialueen vuoden 2024 omavalvontaraportin. Raportti kattaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut ja kuvaa muun muassa palvelujen saatavuutta, laatua, turvallisuutta ja asiakkaiden kokemuksia. Omavalvonnan tavoitteena on varmistaa, että hyvinvointialueen asukkaat saavat tarpeidensa mukaiset, laadukkaat ja turvalliset palvelut.
Ikäihmisten perhehoitoon yhtenäinen malli
Aluehallitus hyväksyi osaltaan ikäihmisten perhehoidon suunnitelman, jonka pohjalta voidaan tarjota vaikuttavaa ja tehokasta perhehoitoa koko hyvinvointialueella. Perhehoito tarjoaa ikääntyneille vaihtoehtoisen ja kodinomaisen tavan saada tarvitsemaansa hoivaa.
Ikäihmisten perhehoitoa tarjotaan Kanta-Hämeessä melko vähän, lisäksi toiminnan ja yhdenvertaisten palvelujen kehittäminen on vielä kesken. Ikäihmisten perhehoidon suunnitelman käyttöönotto vaatii vielä aluevaltuuston päätöksen. Lisäksi aluehallitus päätti Tarja Filatovin (sd.) esityksestä, että tarkemmat toimintaohjeet ja myöntämisen kriteerit tuodaan erikseen päätettäväksi aluehallitukseen talousarviokäsittelyn yhteydessä.
Lisäksi aluehallitus käsitteli omaishoidon tuen toimintaohjeen päivityksiä. Aluevaltuusto hyväksyi ohjeen toukokuussa 2024, mutta loppuvuoden aikana tuli ilmi päivitys- ja täsmennystarpeita ohjeeseen. Päivityksillä ei ole vaikutusta omaishoidon tuen myöntämisen perusteisiin, eikä merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Muutokset pohjautuvat omaishoidon kentältä kerättyyn palautteeseen.
Keskustelun aikana aluehallituksen jäsen Aapo Reima (vas.) teki Johanna Häggmanin (kesk.) kannattamana muutosesityksen, että aluehallitus hyväksyisi päivitykset toimintaohjeeseen elämäkaarilautakunnan esityksen mukaisesti. Elämänkaarilautakunta päätyi kannattamaan sitä, että sijaisomaishoitajana voi toimia lapsen tai nuoren huoltaja tai työikäisen henkilön samassa taloudessa asuva vanhempi. Lisäksi elämänkaarilautakunta esitti omaishoitajille laajempia mahdollisuuksia sovitella omien vapaiden aikaista hoitoa kuin mitä aluehallitus lopulta hyväksyi. Tosin elämänkaarilautakunnan esittämällä tavalla pidetyt vapaat eivät olisi kerryttäneet omaishoitajien lakisääteisiä vapaita.
Reiman muutosesitys kaatui äänestyksessä äänin 8–2, yksi tyhjä. Joten aluehallituksen pohjaesitys tuli hyväksytyksi, ja omaishoidon tuen toimintaohjeen päivitykset astuvat voimaan 1.7. alkaen esityslistan liitteen mukaisesti.
Sydänsairaalalle vuokratilat Assista
Hämeenlinnassa kokoontunut aluehallitus päätti lisäksi vuokrata Sydänsairaalalle tilat Assi-sairaalasta. Uusien, noin 1 400 neliömetrin tilojen tarkoituksena on varmistaa erikoissairaanhoidon palveluiden saatavuus ja tukea hyvinvointialueen omaa palvelutuotantoa. Vuokrakustannukset kattavat täysimääräisesti tilojen pääoma- ja ylläpitokustannukset. Sydänsairaalan toimijat vastaavat tiloissa tarjottavista palveluista. Sydänsairaala on sydämen hoitoon erikoistunut sairaala, jolla on tilat nykyisessäkin keskussairaalassa. Kanta-Hämeen hyvinvointialue on yksi Sydänsairaalan omistajista.
Aluehallitus päätti myös esittää 17.6. kokoontuvalle uudelle valtuustolle, että päätöksenteko jatkuu Oma Hämeessä nykyisessä muodossaan. Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että se valitsee keskuudestaan 13 jäsentä aluehallitukseen ja sen puheenjohtajiston. Lisäksi valtuuston tulee valita itselleen puheenjohtajisto sekä jäsenet ja puheenjohtajat hyvinvointialueen viiteen lautakuntaan, yksilöasioiden jaostoon sekä integraatiovaliokuntaan.
Lisäksi aluehallitus päätti perustaa kaksi uutta virkaa perhe-, sosiaali- ja vammaispalveluihin. Perhekeskuspalveluihin perustetaan vastaavan kuraattorin virka sekä lastensuojeluun uuden lähijohtajan virka.
Lapsiperheiden kotipalvelun palvelusetelisääntökirjan päivitys palautettiin uudelleen valmisteltavaksi hyvinvointialuejohtajan esityksestä. Muut asiat aluehallitus hyväksyi esityslistan mukaisesti. Seuraava kokous on 16. kesäkuuta.
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Mio Advance -infuusioseteissä on tilapäisiä toimitusvaikeuksia18.9.2026 16:25:30 EEST | Uutinen
Insuliinipumppua käyttävät diabeetikot saavat hoitotarvikejakelusta korvaavan tuotteen.
Vuosi yhteistä laatutyötä näkyy nyt arjen tekoina – Tähtigaalassa palkittiin turvallisuutta parantaneita toimintamalleja18.9.2026 13:14:03 EEST | Tiedote
Oma Häme käynnisti laatutyönsä vuonna 2025 parantaakseen asiakas- ja potilasturvallisuutta. Tähtigaalassa 2026 palkittiin sairaala-apteekin, suun terveydenhuollon ja psykiatrian innovatiiviset mallit. Johtajaylilääkäri Arja Tomminen ja laitehallinta-asiantuntija Kauro Mulari saivat tunnustusta panoksestaan turvallisuuden edistämisessä.
Yliannostus ei näytä aina siltä kuin elokuvissa18.9.2026 12:34:41 EEST | Blogi
Mitä ajattelet, kun näet tajuttomalta vaikuttavan henkilön puistossa tai rappukäytävässä?
Aluehallitus linjaa järjestöjen valtionavustushaun painotukset Kanta-Hämeessä – valtakunnallinen aikataulu on poikkeuksellisen tiukka17.9.2026 11:21:22 EEST | Tiedote
Aluehallitus käsittelee maanantaina 21. syyskuuta järjestöille avattavaa hanke-ehdotusten hakua. Aluehallitukselle esitetään haun avaamista 22. syyskuuta sekä Oma Hämeen alueellisten painopisteiden ja arviointiperiaatteiden hyväksymistä. Hankehaku liittyy sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustukseen, jolla tuetaan alueellista sote-järjestötoimintaa sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämistä. Tähän tarkoitukseen on osoitettu valtakunnallisesti vuosittain 25 miljoonaa euroa vuosille 2027–2030. Valtakunnallisen haun aikataulu on hyvinvointialueiden ja järjestöjen näkökulmasta poikkeuksellisen tiukka. STM avasi valtionavustushaun 11. syyskuuta, ja hyvinvointialueiden valmiiden hakemusten on oltava ministeriössä jo 26. lokakuuta. Noin kuuden viikon aikana hyvinvointialueiden on siis päätettävä omista painotuksistaan ja arviointiperiaatteistaan, järjestettävä alueellinen haku, arvioitava järjestöjen ehdotukset, valittava mukaan otettavat kokona
Aluehallitus perehtyi valmistelussa oleviin asioihin syysseminaarissaan17.9.2026 09:21:37 EEST | Uutinen
Aluehallitus kokoontui syyskauden seminaariinsa Tammelaan 10.–11. syyskuuta. Eerikkilän Urheiluopistolla pidetyn seminaarin tavoitteena oli vahvistaa aluehallituksen yhteistä tilannekuvaa, pohjustaa valmistelussa olevien asioiden käsittelyä sekä tukea tulevaa päätöksentekoa. Seminaarit ovat osa aluehallituksen työskentelyä. Niissä virkajohto esittelee valmistelussa olevien asioiden taustoja, vaihtoehtoja ja arvioituja vaikutuksia. Aluehallituksen jäsenet voivat perehtyä asioihin ennen varsinaista päätöksentekoa ja tuoda keskusteluun kysymyksiä ja näkökulmia, joita voidaan hyödyntää asioiden jatkovalmistelussa. – Seminaarissa syvensimme yhteistä tilannekuvaamme ja kirkastimme, mitkä kysymykset ovat tulevien päätösten kannalta olennaisia. Kun vaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista keskustellaan jo valmisteluvaiheessa, pystymme tunnistamaan myös ne asiat, joista tarvitsemme lisää tietoa päätöksenteon tueksi. Samalla virkajohto saa valmisteluun aluehallituksen näkemyksiä ja kysymyksiä, san
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme