Pohteen vammaispalveluissa otetaan käyttöön Itsenäistymisen tuen toimintamalli
11.6.2025 09:51:42 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella kehitetty toimintamalli tukee kehitysvammaisen tai muun tuen tarpeisen henkilön kasvua, hyvinvointia ja itsenäistymistä.

Toimintamallin tarkoituksena on suunnitelmallisesti vahvistaa ja tukea itsenäistymisen valmiuksia ja taitoja varhaislapsuudesta aikuisuuteen saakka. Tavoitteena on saada kaikki asiakkaan arjessa toimivat henkilöt osaksi tuen suunnittelua ja vahvistaa verkoston yhteistyötä. Yhdessä laadittua suunnitelmaa toteutetaan lähiverkoston kanssa asiakkaan arkiympäristössä ja olemassa olevissa palveluissa.
Toimintamallin toteuttamisen tueksi on luotu käytännönläheinen Itsenäistymisen tuen käsikirja. Käsikirja tarjoaa tietoa ja tukea perheille sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Sitä voidaan hyödyntää kaikissa palveluissa ja kodeissa. Käsikirja auttaa ymmärtämään tuen tarpeita ja hahmottamaan henkilölle itselleen tärkeät asiat. Ympäristön tarjoama oikeanlainen tuki parantaa elämänlaatua ja auttaa tuen tarpeista henkilöä omien unelmien ja omanlaisen elämän toteuttamisessa.
Toimintamallin ja käsikirjan kehittämiseen on osallistunut laaja joukko vammaispalvelujen ammattilaisia sekä kohderyhmän edustajia. Tähän asti saatu palaute on ollut hyvää. Asiakkaat ja perheet ovat kokeneet saaneensa tietoa heille ajankohtaisista asioista ja konkreettista apua taitojen harjoitteluun. Työntekijät ovat kokeneet toimintamallin vahvistaneen työn suunnitelmallisuutta ja verkoston kanssa tehtyä yhteistyötä sekä lisänneen erilaisten työkalujen, kuten kuvien käyttöä työssä.
Löydät käsikirjan Pohteen Reittis - Kohti hyvinvointia -sivustolta Osallisuus otsikon alta:
https://pohde.fi/palvelumme/reittis-kohti-hyvinvointia/osallisuus/
Tai voit ladata PDF-tiedoston suoraan tästä:
https://pohde.fi/wp-content/uploads/2025/06/Pohde_Itsenaistymisen_tuen_kasikirja_26-5-2025.pdf
Lisätietoa Suomen kestävän kasvun ohjelmasta
Itsenäistymisen tuen toimintamallia kehitetään Pohteella osana Kestävän kasvun ohjelmaa (RRP2-hanke). RRP2-hanke on osa Suomen kestävän kasvun ohjelman jatkumoa, jolla pyritään tukemaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua. Suomen kestävän kasvun ohjelman rahoitus tulee EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (NextGenerationEU).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu TuominenPalvelualuejohtaja, OYS Konsti
Puh:0505200751anu.tuominen@pohde.fiPäivi LauriVammaispalvelujen toimialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 737 8413paivi.lauri@pohde.fiTanja KoivistoPalvelualuejohtaja, Pohteen pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut
Puh:0447036243tanja.koivisto@pohde.fiKuvat
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohde tarjoaa perheasioiden sovittelua nyt koko Pohjois-Pohjanmaalla17.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on tarjonnut perheasioiden sovittelua etäyhteyksin koko Pohjois-Pohjanmaalla kesästä 2026 lähtien. Sovittelutapaamiseen voi osallistua paikan päällä Haapajärvellä, Nivalassa, Ylivieskassa ja Oulussa.
Lausuntokierros sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmasta vuosille 2027–2030 alkaa16.9.2026 15:07:55 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen asukkaat, henkilöstö ja muut sidosryhmät voivat nyt antaa palautetta Pohteen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksesta. Lausuntokierros kestää 8.10.2026 kello 14 saakka. Suunnitelmasta voi antaa nimettömän palautteen tai virallisen lausunnon Pohteen verkkosivujen kautta.
Järjestöt voivat nyt esittää ideoitaan Pohteen valtionavustushankkeeseen16.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Pohde valmistelee hakemusta sosiaali- ja terveysministeriön valtionavustuksesta, jolla tuetaan alueellista sosiaali- ja terveysjärjestötoimintaa ja järjestöjen tekemää terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyötä Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2027-2030.
Tarkista, oletko varannut ajan Kastellin vai Kontinkankaan neuvolasta16.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kontinkankaan neuvolalla on nykyään vain yksi toimipiste, kun toinen toimipiste muutettiin Kastellin neuvolaksi. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kehottaa asiakkaita tarkistamaan ennen neuvolakäyntiä, kummasta neuvolasta he ovat varanneet ajan.
Aluehallitus lähettää sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksen lausuntokierrokselle15.9.2026 12:03:46 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 15.9.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus päätti lähettää sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksen lausuntokierrokselle 16.9.–8.10.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
