Tienpientareiden niittotyöt käynnistyvät pian
Tienpientareiden niittotyöt käynnistyvät kesäkuun puolessa välissä Uudenmaan ELY-keskuksen alueella osana tienpidon huoltotöitä. Niitoilla pyritään pitämään liikenteessä tarvittavat näkemäalueet kunnossa, vähentämään vesakon kasvua ja estämään heinikon taittuminen ajoradalle. Lisäksi niittotyöt edistävät ojien toimivuutta sekä pitävät liikenneympäristön siistinä ja selkeänä.

Tienpientareiden niittojen aloitusajankohta vaihtelee alueittain ja hoitourakoittain.
"Erityisesti liittymissä kasvusto saattaa aiheuttaa vaarapaikkoja, kun se muodostaa näkemäesteen. Siksi niitot ovat tärkeitä turvallisuuden kannalta. Haasteita niittotöihin liittyy erityisesti vilkkaasti liikennöidyillä teillä, joissa suuret liikennemäärät vaativat työn ajoittamista yöaikaan", toteaa ELY-keskuksen kunnossapitovastaava Henri Aaltonen.
"Niittotöitä suoritetaan ensin koneellisesti traktoria ja niittomurskainta käyttäen. Viimeistelytyöt, kuten kaiteiden alta niittäminen, suoritetaan trimmerillä", Aaltonen lisää.
Liikenneturvallisuuden varmentamiseksi on tärkeää, että autoilijat hiljentävät nopeutta ja noudattavat erityistä varovaisuutta niittotöiden lähellä.
Ely-keskus valvoo ja seuraa tienpientareiden niittotöiden laatua
Ely-keskuksen projektipäälliköt suorittavat pistokoelaadunvalvontaa tiestöllä ja seuraavat niittojen etenemistä. Lisäksi Ely-keskuksella on käytössään konsultti, joka tekee laadunvalvontakierroksia.
Tienpientareiden niittotöissä on eroja erityyppisten teiden välillä. Hoitoluokat jaetaan kolmeen pääluokkaan, ja hoidon tavoitteena on ottaa huomioon ympäristö sekä vähentää väylänpidon ja liikenteen haittavaikutuksia luonnon monimuotoisuudelle. Niittotyöt ajoitetaan ja aikataulutetaan eri kesähoitoluokkien mukaisesti.
"Niitot toteutetaan taloudellisesti ja mahdollisuudet räätälöidä tieosuuksien niittoajankohtia tienvarsikasvillisuuden lajiston kukkimisajankohtien mukaan ovat hyvin pienet. Muutamilla tieosuuksilla uhanalaisten kasvilajien säilymistä pyritään edistämään niittorajoituksella. Vuosittain toistettu niitto lisää joka tapauksessa kasvillisuuden monimuotoisuutta", Aaltonen kertoo.

Saako vieraslajeja sitten poistaa itse?
Jos asukkaan vieressä valtion mailla kasvaa esimerkiksi lupiineja, niitä ei saa itse poistaa, vaan tienalueella työskentelyyn tarvitaan viranomaisen lupa ja voimassa oleva tieturvakortti. Omatoimisesti kasvuston tuhoaminen ei ole sallittua. Jos havaitset haitallisia vieraslajeja tienpientareilla, voit ilmoittaa niistä liikenteen asiakaspalvelun kautta.
Entä saako tienvarsilta kerätä roskia?
"Tienpientareiden siivoaminen kuuluu teiden kunnossapitourakoille, mutta urakoitsijat voivat antaa tehtävän esimerkiksi urheiluseuralle tai koululaisryhmälle. Lisäksi vapaaehtoiset yksityishenkilöt järjestävät toisinaan tiestön siivoustalkoita", Aaltonen sanoo.
Uudenmaan ELY-keskus vastaa liikenneasioista Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen maakuntien alueilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
ELY-keskus, kunnossapitovastaava Henri Aaltonen, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, puh. 0295 020 934
Liikenteen asiakaspalvelu, puh. 0295 020 600 (arkisin klo 9–15)
Kuvat
Linkit
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Hämeen vesistöissä vedenkorkeudet pääasiassa lähellä normaalia – vesien lämpötilat tavallista korkeammat24.7.2025 07:12:00 EEST | Tiedote
Pitkään jatkuneet runsaat sateet kesä–heinäkuussa palauttivat matalalle laskeneet suuret järvet tavanomaisiin korkeuksiin ja kohensivat pohjavesitilannetta. Virtavedet ja pienet vesistöt nousivat runsaiden sateiden myötä korkealle ja ovat hiljalleen palautuneet tavallisiin korkeuksiin. Sateiden loputtua helle on lämmittänyt vedet tavanomaista lämpimämmiksi ja saanut sinilevän kasvamaan.
Kankaanpään risteyssillan (U-2594) korjaustyöt käynnistyvät Lahdessa viikolla 3123.7.2025 12:53:00 EEST | Tiedote
ELY-keskus korjauttaa Kankaanpään risteyssillan (U-2594) Lahdessa. Silta sijaitsee valtatien 12 ja Kankaanpäänkadun risteyksessä, Lahden kaupungin alueella. Korjaustyöt koskevat valtatien 12 molempia ajosuuntia välillä Lahti–Kouvola.
Lahden eteläisen kehätien (vt 12) Liipolan ja Patomäen tunnelit suljetaan liikenteeltä yöaikaan 28.–30.7. klo 21.00–06.0022.7.2025 13:43:00 EEST | Tiedote
Lahden eteläisen kehätien (vt 12) Liipolan ja Patomäen tunnelit suljetaan pesun ja huoltotöiden vuoksi yöajaksi 28.–30.7. klo 21.00–06.00.
Kesäkuussa joka viides Hämeen nuori oli työtön – nuorten työttömyys on pitkittynyt22.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Hämeessä oli kesäkuun lopussa 22 390 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 910 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Nuorten työttömyys on kasvanut neljänneksellä edellisvuodesta, ja joka viides nuori on työtön. Tiedot ilmenevät Hämeen ELY-keskuksen kesäkuun työllisyyskatsauksesta.
Vt 12 Tampereentie-Kastarintie suljettu alustavasti 1.8.2025 asti8.7.2025 12:21:07 EEST | Tiedote
Maantien 3173 Sairakkala-Viitaila päällystyskohteella jouduttiin sulkemaan tie liikenteeltä rakenteenparantamistyön vuoksi: päällystyskohde 1046 Mt 3173 Lahdenpohja. Tie on suljettu välillä Vt12 Tampereentie-Kastarintie alustavasti 1.8.2025 asti. Kiertotie on järjestetty Mt 14067 Kastarintie kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme