Hyvinvointialueen henkilökunnalle koulutusta lähisuhdeväkivallasta – tavoitteena parantaa varhaista puuttumista
11.6.2025 10:39:10 EEST | Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialue kouluttaa henkilöstöään tunnistamaan lähisuhdeväkivaltaa ja puuttumaan siihen. Tavoitteena on, että useampi työntekijä uskaltaisi esittää vaikeita kysymyksiä, jos epäily väkivallasta herää.
Tähän mennessä koulutusta on järjestetty hyvinvointialueen eteläisen alueen henkilöstölle, ja siihen on osallistunut noin 50 henkilöä. Seuraava koulutustilaisuus on suunniteltu järjestettäväksi keskisellä alueella elokuussa. Pyrkimyksenä on tavoittaa mahdollisimman monta ammattiryhmää. Myös pohjoiselle alueelle on suunniteltu koulutus.
– Toivomme, että useampi asiakas- ja potilastyötä tekevä saa varmuutta väkivallan tunnistamiseen. Toivon, että kynnys tarjota apua ja tukea sitä tarvitsevalle madaltuu, kertoo Pohjanmaan hyvinvointialueen lähisuhdeväkivaltakoordinaattori Petra Raiskinmäki.
Hän huomauttaa, että lähisuhdeväkivaltaan liittyvä koulutus on monissa sosiaali- ja terveydenhuollon peruskoulutuksissa usein vähäistä. Siksi täydentävät koulutuspanostukset työelämässä ovat erityisen tärkeitä, jotta ammattilaiset saavat tarvittavat taidot väkivallan uhrin kohtaamiseen.
– Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö kohtaa työssään usein väkivaltaa kokeneita. Siitä huolimatta onnistumme tällä hetkellä tunnistamaan vain hyvin pienen osan lähisuhdeväkivallan uhreista.
Keskiössä monialainen yhteistyö
Raiskinmäki kertoo, että hän järjestää koulutuksia, joiden sisältö on vastaavanlainen, myös muille ammattiryhmille, kuten opettajille ja muulle kouluhenkilöstölle.
Hän korostaa, että eri tahojen yhteistyö on tärkeää, mitä tulee lähisuhdeväkivallan havaitsemiseen ja ehkäisyyn. Näitä tahoja ovat muun muassa kunnat, hoitohenkilöstö, seurakunnat, poliisi ja kolmannen sektorin toimijat.
Koulutuksessa käydään läpi väkivallan eri muotoja, väkivallan riskiä lisääviä tekijöitä ja tapoja, joilla ammattilainen voi ottaa asian puheeksi asiakkaan kanssa. Osallistujille annetaan myös käytännön ohjeita siihen, miten toimia tilanteissa, joissa joku kertoo kohdanneensa väkivaltaa. Lisäksi kerrotaan, mistä voi pyytää tukea ja konsultaatiota tilanteen käsittelemiseksi. Varsinkin mahdollisuutta konsultaatioon nostetaan esille tärkeänä tukimuotona jatkossa tehtävää työtä ajatellen.
Keskiössä on erityisesti moniammatillinen yhteistyö. Pohjanmaalla on työryhmiä, joihin voidaan ottaa yhteyttä, kun epäillään väkivaltaa. Työryhmät voivat muun muassa auttaa tekemään rikosilmoituksen, ottamaan yhteyttä turvakotiin ja hakemaan lähestymiskieltoa.
Petra Raiskinmäki painottaa, että mitään näistä ei tehdä ilman asiakkaan suostumusta.
– Työryhmät antavat konkreettista apua tuomalla asiantuntemuksensa mukaan prosessiin. Tämä lisää turvallisuutta ja parantaa mahdollisuutta oikeanlaiseen apuun.
Suuri hintalappu sekä yhteiskunnalle että yksilölle
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan noin 9 prosenttia Pohjanmaan hyvinvointialueella asuvista 20–64-vuotiaista on kokenut lähisuhdeväkivaltaa.
Lähisuhdeväkivallan uhrit käyttävät terveydenhuollon palveluja huomattavasti muita enemmän. Valtioneuvoston tutkimuksesta käy selvästi ilmi, että naisten kokema fyysinen parisuhdeväkivalta lisää terveydenhuollon kustannuksia 150 miljoonalla eurolla vuodessa.
– Sen lisäksi, että lähisuhdeväkivalta maksaa uhrin terveyden, sillä on myös suuri yhteiskunnallinen hintalappu. Tekemällä ehkäisevää työtä voimme sekä tarjota apua ajoissa että vähentää hoitoon kohdistuvaa kuormitusta.
Yhteyshenkilöt
Kommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Petra Raiskinmäkisosiaaliohjaaja, lähisuhdeväkivaltakoordinaattori
Puh:050 4349730petra.raiskinmaki@ovph.fiVälkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
År 2027 blir det möjligt att ansöka om nedsättning av hälso- och sjukvårdsavgifter i Österbotten21.9.2026 12:46:42 EEST | Pressmeddelande
Under de senaste åren har klientavgifterna inom social- och hälsovården höjts avsevärt. Från och med början av år 2027 kan hälso- och sjukvårdens avgifter sänkas eller efterskänkas om kundens ekonomiska situation är särskilt ansträngd. Målet är att se till att ingen på grund av ekonomiska orsaker blir tvungen att avstå från de social- och hälsovårdstjänster som hen behöver.
Terveydenhuollon asiakasmaksuihin voi 2027 alkaen hakea huojennusta Pohjanmaalla21.9.2026 12:45:23 EEST | Tiedote
Terveydenhuollon asiakasmaksut ovat nousseet viime vuosina huomattavasti. Vuoden 2027 alusta lähtien terveydenhuollon maksua voidaan alentaa tai jättää perimättä, jos asiakkaan taloudellinen tilanne on erityisen vaikea. Tavoitteena on varmistaa, ettei kukaan joudu luopumaan tarvitsemistaan sosiaali- ja terveyspalveluista taloudellisista syistä.
Nytt verktyg för uppföljning av måendet hos klienter inom hemvården15.9.2026 08:01:00 EEST | Pressmeddelande
Inom hemvården i Österbottens välfärdsområde har man inlett ett sex månader långt försök för att testa funktionen för distansuppföljning av vitala funktioner som finns i läkemedelsautomaten. De nya funktionerna i apparaten gör det möjligt att ge förebyggande vård och allokera resurser till de klienter som behöver mest stöd.
Kotihoidon asiakkaan voinnin seurantaan uusi työkalu15.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialueen kotihoidossa on käynnistynyt puolen vuoden pilotti, jossa testataan lääkeautomaattiin ohjelmoitua elintoimintojen etäseurantaominaisuutta. Laitteen uudet ominaisuudet mahdollistavat ennakoivan hoidon ja kohdentaa resursseja asiakkaille, jotka tarvitsevat eniten tukea.
Kåppi vill bryta ungdomars brottsspiral10.9.2026 13:23:23 EEST | Pressmeddelande
Österbottens välfärdsområde söker nya sätt att ingripa i allvarlig ungdomsbrottslighet. I Kåppi-projektet erbjuds unga stöd och individuell hjälp.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme