Kreate uusii Polsun sillan Säkylässä – tilauskantaan 5,3 miljoonaa euroa
12.6.2025 08:30:00 EEST | Kreate Group Oyj | Tiedote
Puupaalujen päälle rakennettu Polsun silta Säkylässä on päässyt huonoon kuntoon ja osassa paaluja on todettu lahovaurioita. Siksi muun muassa raskaan kaluston liikkumista sillalla on rajoitettu. Nyt Kreate on allekirjoittanut sopimuksen uuden sillan rakentamisesta ja vanhan purkamisesta Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Noin 5,3 miljoonan urakkahinta kirjataan Kreaten toisen vuosineljänneksen tilauskantaan.

Köyliönjärven ylittävä vuonna 1965 valmistunut Polsun silta on tärkeä yhteys Kirkkosaareen, joka on myös valtakunnallisesti tärkeää kulttuurimaisemaa. Saarta on asutettu jo rautakaudella, ja siellä sijaitsee muun muassa Köyliön kirkko sekä vuodesta 1746 saman suvun viljelyksessä ollut Köyliön Vanhakartano.
Infrarakentaja Kreate toteuttaa uuden betonisillan noin 12 metriä nykyisen puukantisen sillan eteläpuolelle. Uuden sillan kokonaispituus on 152,8 metriä ja se perustetaan pisimmällään lähes 60-metrisillä teräsputkipaaluilla.
– Rakennamme uuden Polsun sillan 2,5 metriä leveämmäksi eli sillan hyötyleveys on 8,5 metriä. Siihen tulee kaksi ajokaista sekä 0,75 metriä leveät pientareet jalankulkijoille ja pyöräilijöille, kertoo hankkeen työmaapäällikkö Juha Valjakka Kreatelta.
Urakkaan kuuluu myös sillan tulopenkereiden vahvistaminen teräsbetonipaalutetulla pengerlaatalla ja kevennyspenkereellä. Lisäksi Kreate rakentaa tien 12689 kulkemaan uuden siltapaikan mukaisesti Kirkkosaaressa ja mantereella.
Rakentaminen alkaa heinäkuussa herkkä luonto huomioiden
Kreate aloittaa työt heinäkuussa viikolla 29 rakennuspaikan valmistelevilla töillä, kuten liikennejärjestelyillä ja johtosiirroilla.
– Valmistelevien töiden jälkeen aloitamme kiertotietä tukevien ponttiseinien rakentamisen ja ankkuroinnin sekä työsillan rakentamisen. Toteutamme myös täydentävät pohjatutkimukset sillan paalutusta varten, Valjakka sanoo.
Rakennus- ja purkutöistä aiheutuu suhteellisen lyhytaikaista ja tilapäistä häiriötä ja melua. Voimakkaasti melua aiheuttavat työvaiheet ajoitetaankin lintujen pesimäkauden ja muuttoaikojen ulkopuolelle.
– Huomioimme rakennustöissä myös lähellä sijaitsevan Natura-alueen ja seuraamme aktiivisesti rakentamisen vaikutuksia Köyliönjärven vedenlaatuun, Valjakka kertoo.
Kokonaisuudessaan urakka valmistuu viimeistään vuoden 2026 loppuun mennessä, mutta uusi silta on tarkoitus ottaa liikennekäyttöön elokuun 2026 loppuun mennessä. Tilaaja on Varsinais-Suomen ELY-keskus ja urakkasumma 5,3 miljoonaa euroa kirjataan Kreaten toisen vuosineljänneksen tilauskantaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha ValjakkaTyömaapäällikköKreate Oy
Puh:+358 400 491 590juha.valjakka@kreate.fiAntti HirvonenProjektipäällikköVarsinais-Suomen ELY-keskus
11.6.–13.6.2025 välillä siltainsinööri Ari Salo, p. +358 29 502 2830
Kirsi-Marjut DickmanViestintäpäällikköKreate Oy
Haastattelu- ja materiaalipyynnöt
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Kreate laajensi vuonna 2022 toimintaansa Ruotsiin. Konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli yli 275 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 500 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj
Kruunuvuorensilta voitti Vuoden Betonirakenne 2025 palkinnon – poikkeukselliset betoniratkaisut nostivat Suomen pisimmän sillan huippuosaamisen esiin29.1.2026 17:01:14 EET | Tiedote
Helsingin edustalle valmistuva Kruunuvuorensilta on palkittu Vuoden Betonirakenne 2025 -tunnustuksella. Suomen pisimmän ja korkeimman sillan työmaalla toteutetut betoniratkaisut ja ‑rakenteet ulottuvat vedenalaisista massiivivaluista aina 135 metriin kohoavan pylonin huipulle. Kansainvälisesti tietomallinnuksesta palkittu siltahanke nousee nyt myös betonirakentamisen huippuosaamisen näyttämöksi.
Kreate rakentaa Tampereelle matkaterminaalin ja sujuvammat junayhteydet – yhtiön historian suurimman hankkeen toisen vaiheen toteutustyöt tilauskantaan21.1.2026 09:18:19 EET | Tiedote
Kreate ja Väylävirasto ovat allekirjoittaneet 192 miljoonan euron arvoisen toteutusvaiheen sopimuksen Tampereen henkilöratapihan uudistuksesta. Hankkeessa parannetaan junaliikenteen sujuvuutta koko Suomessa, uudistetaan keskustan vaativia siltakohteita ja rakennetaan rautatieaseman yhteyteen uusi matkaterminaali. Sopimus sisältää jo käynnissä olevat työt, joten Kreate kirjaa vuoden ensimmäisen neljänneksen tilauskantaansa reilut 152 miljoonaa euroa hankkeen toisen vaiheen toteutuksesta.
Kreaten urakka käynnistää Tukholman uuden metrolinjan rakentamisen – Ruotsista tilauskantaan 8,5 miljoonaa euroa7.1.2026 13:00:21 EET | Tiedote
Kreate Sverige ja Region Stockholm solmivat vuodenvaihteessa sopimuksen Tukholman uuden metrolinjan ensimmäisen työtunnelin rakentamisesta Älvsjöön. Sopimuksen arvo on 91 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 8,5 miljoonaa euroa, ja se kirjattiin tilauskantaan vuoden 2025 lopussa. Urakan myötä Kreate Sverige sai ensimmäisen pääurakoitsijaroolinsa metrohankkeessa. Kaikkiaan yritys on ollut rakentamassa kymmentä asemaa kahdestatoista vuonna 2020 käynnistyneessä Tukholman metrolaajennuksessa.
Porvoon historiallinen silta uudistui etuajassa – Kreate rakensi puolet sillasta erikoisvalmistellulta lautalta käsin19.12.2025 13:00:33 EET | Tiedote
Porvoossa vuosisatoja palvellut siltayhteys jatkuu uudessa muodossa, kun Kreate uusi historiallisen Vanhan kaupungin sillan. Teknisesti haastava kohde yhdistää eri materiaalit ja rakentamisen lajit, ja hankkeessa tehtiin tiivistä yhteistyötä muun muassa Porvoon museon ja arkeologien kanssa. Työskenteleminen erikoisvalmisteiselta lautalta käsin nopeutti toteutusta, joten uusi silta pääsi palvelemaan kaupunkilaisia ja matkailijoita lähes puoli vuotta suunniteltua aiemmin.
Kreaten loppuvuosi jatkuu vahvana: noin 40 miljoonan euron urakka Helsinki–Riihimäki-hankkeelta tilauskantaan18.12.2025 11:42:48 EET | Tiedote
Kreate on allekirjoittanut Väyläviraston kanssa noin 40 miljoonan euron arvoisen sopimuksen Helsinki–Riihimäki-hankkeesta Järvenpään Purolan ja Tuusulan Nuppulinnan välille. Suomen vilkkaimmin liikennöidyllä rataosalla sijaitseva urakka on jatkoa kuudelle aikaisemmalle, joita Kreate on rakentanut Keravan ja Järvenpään välisellä rataosuudella. Uudessa urakassa on rata- ja sähköratatöiden lisäksi vaativia kalliolouhintoja. Kreaten Helsinki–Riihimäki-hankkeelta voitettujen urakoiden yhteisarvo nousee jo lähes 100 miljoonaan euroon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme