Kuluttajilla ei selkeää käsitystä mistä sähköverkkopalvelussa maksetaan – tehomaksuun liittyy ennakkoluuloja
Energiateollisuus ry teetti keväällä 2025 kuluttajakyselyn, jossa selvitettiin kansalaisten tietoisuutta sähköverkkopalvelusta ja sen hinnoittelusta. Kyselyssä ilmeni, että vain puolet kuluttajista tiesi maksavansa verkon rakentamisen ja ylläpidon kustannuksia verkkopalvelumaksussaan ja tehomaksu on vielä valtaosalle tuntematon
Vain noin puolet suomalaisista tietää, että sähköverkkoyhtiön siirtolaskulla katetaan sähköverkon rakentamisen, ylläpidon ja vikojen korjauksen kustannuksia, ilmenee Energiateollisuus ry:n YouGovilla teettämästä kyselystä. Kyselyn aineisto on kerätty huhtikuun lopulla ja vastaajia oli 1015. Vielä harvempi tiesi, että verkkopalvelumaksulla katetaan myös sähkön kantaverkon rakentamisen ja ylläpidon kustannuksia sekä operatiivisia kuluja, kuten laskutuksen, asiakaspalvelun ja mittauksen kustannuksia.
Vastaava kuluttajakysely tehtiin myös vuonna 2019. Asiakkaiden tietoisuus oli hieman parantunut 2019 tasosta kaikissa kyselyyn sisältyneissä kustannusluokissa, mutta se ei edelleenkään ole kovin korkea.
Myös tehomaksu tunnettiin huonosti. Vain kolme prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi tuntevansa tehomaksun sisällön ja perusteet hyvin, ja joka viidennellä on vähintään jonkinlainen käsitys asiasta. Yli puolet ei ollut kuullut koko asiasta. Samaan aikaan puolet niistä vastanneista, joilla oli tehomaksusta vähintään jonkinlainen käsitys, oli kuitenkin samaa mieltä siitä, että tehomaksu tasapainottaa verkon kuormitusta.
- Vastaajat ovat oikeilla jäljillä. Kannusteet pienentää verkosta otettavaa huipputehoa edistävät verkkojen kustannustehokasta kehittämistä, Energiateollisuus ry:n sähköverkkoasiantuntija Ina Lehto kertoo.
Kaksi kolmasosaa niistä, joilla on tehomaksusta vähintään jonkinlainen käsitys, uskoo, että tehomaksusta hyötyvät vain ne, jotka voivat ajoittaa sähkönkulutustaan. Lähes yhtä moni uskoo, että tehomaksu on vain tapa laskuttaa sähkönsiirrosta enemmän. Tehomaksun käyttöönottoa kannattaa noin neljännes, vastustajia on noin puolet.
- Asiakkaille on syytä aktiivisesti kertoa mistä verkkoyhtiön laskulla maksetaan, totesi Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä esitellessään kuluttajakyselyn tuloksia Sähköverkkopäivillä keskiviikkona.
- Moni ajattelee, että tehomaksu on vain tapa laskuttaa sähkönsiirrosta enemmän. Tämä ei pidä paikkansa, Leskelä totesi. - Tehokomponentin lisääminen nykyisiin verkkopalvelumaksuihin ei vaikuta siihen paljonko verkkoyhtiöt kokonaisuudessaan laskuttavat asiakkailtaan. Yksittäisen asiakkaan verkkopalvelulaskuun muutos toki voi vaikuttaa joko laskua pienentävästi tai sitä kasvattavasti. Nykyistä enemmän tehoon perustuvat verkkopalvelumaksut parantaisivat maksujen kustannusvastaavuutta.
Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä kertoi kuluttajakyselyn tuloksista ensimmäistä kertaa Sähköverkkopäivillä 11.6.
Sähköverkkopäivät on Energiateollisuus ry:n tilaisuus, joka kokoaa sähköverkkoalan ammattilaiset Helsinkiin 10.–11.6.2025
Yhteyshenkilöt
Ina Lehtojohtava asiantuntijaEnergiaverkot
Puh:0405705589ina.lehto@energia.fiJukka Leskelätoimitusjohtaja
Puh:+358 50 593 7233jukka.leskela@energia.fiLinkit
Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että vuonna 2035 asiakas, yhteiskunta ja ympäristö saavat hiilineutraalista energiasta uutta hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry
Asiakkaiden tyytyväisyys energiayhtiöitään kohtaan kohonnut kaikilla mittareilla29.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Energiateollisuus ry:n teettämän asiakaskyselyn mukaan energiayhtiöihin ollaan tyytyväisiä, ja huomattava osa asiakkaista on valmis suosittelemaan yhtiötään myös toisille. Omaa energiayhtiötä pidetään luotettavana, toimivana ja paikallisena, joskin myös kalliina, kyselystä ilmenee.
Tuulivoima hienoisessa myötätuulessa, aurinkovoiman edessä pilviä28.11.2025 15:43:51 EET | Tiedote
Hallitus linjasi tuuli- ja aurinkovoiman rakentamisehtoja koskevista säännöistä. Jos rakennettava tuulivoima ei sijoitu maakuntakaavassa sille osoitetulle alueelle, hallitus esittää vähimmäisetäisyydeksi asutukseen vähintään 1,25 kilometriä. Säännöstä voidaan poiketa, mikäli neljä viidesosaa asuinrakennuspaikkojen omistajista sen hyväksyy. Etäisyyssääntöä ei sovelleta jo tuulivoimakäyttöön rakennettuihin alueisiin. Kunnilla säilyy oikeus päättää tuulivoiman rakentamisesta alueelleen. On positiivista, että lausuntokierroksen palaute on huomioitu lain jatkovalmistelussa. Kuitenkin myös nyt linjattu etäisyyssääntö tulisi vaikeuttamaan olemassa olevien hankkeiden toteuttamista, toteaa Energiateollisuus ry;n asiantuntija Annina Alasaari. - Tuulivoiman etäisyys asutuksesta olisi perusteltua määrittää tapauskohtaisesti kuten muillakin energiahankkeilla. Hallitus esittää myös merkittävää heikennystä aurinkovoiman rakentamiseen. Linjauksen mukaan yli 50 hehtaarin kokoisen aurinkovoimalan toteut
Markkinaoikeuden päätös sähköverkkotoiminnan valvontamenetelmistä on kielteinen sähköverkkojen kehittämiselle24.11.2025 16:05:54 EET | Tiedote
Markkinaoikeus on antanut päätöksensä koskien Energiaviraston vuosille 2024-2031 vahvistamia sähköverkkoyhtiöiden valvontamenetelmiä. Markkinaoikeus on hylännyt verkkoyhtiöiden valitukset. Lähes 70 suomalaista sähköverkkoyhtiötä valittivat Energiaviraston vahvistuspäätöksestä tammikuussa 2024.
Sähkötilastot: sähkökattilat, datakeskukset ja sähköautot kääntäneet sähkönkulutuksen kasvuun, Suomen tukkuhinta Euroopan halvin19.11.2025 15:36:21 EET | Tiedote
Sähkön kulutuksen kasvu on toteutunut samanaikaisesti, kun kuluttajien maksamat sähkölaskut ovat kolmanneksi edullisimpia ja tukkuhinta edullisin eurooppalaisessa vertailussa. Samalla sähköä on riittänyt myös vientiin. Teollisuuden kulutus on laskusuunnassa.
Energiateollisuus ry odottaa ennakoitavaa energia- ja ilmastopolitiikkaa teollisten investointien kotiuttamiseksi6.11.2025 13:45:47 EET | Tiedote
Suomalainen sähkö on hyvin vähäpäästöistä ja kuluvan vuoden aikana se on ollut Euroopan halvinta, lukuun ottamatta Ruotsin ja Norjan harvaan asuttuja pohjoisia hinta-alueita. Hyvät olosuhteet ovat houkutelleet sekä energiaa tuottavia että sitä kuluttavia investointeja. Alkavia ja mahdollisia projekteja on lisäksi pitkä jono, mikäli investointiympäristö osoittautuu vakaaksi myös jatkossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme