Saara Hyrkkö: Hallituksen velkahuoli unohtui, kun vähäosaisten laarit oli koluttu
11.6.2025 13:32:10 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää.
Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö syytti hallitusta luovuttamisesta ja moitti erityisesti koulutusleikkauksia, yhteisöveron alentamista ja parlamentaarisen yhteistyön puuttumista puolustusmenoista päätettäessä.

Hyrkkö piti Vihreiden ryhmäpuheenvuoron eduskunnan keskustelussa koskien julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2026-2029.
– Hallitus väittää vahvistavansa taloutta, mutta yhteisöveron laskeminen syö pohjan näiltä puheilta. Rahoittaakseen mittavia veroalennuksia hallitus jatkaa epäreilua leikkauspolitiikkaa. Leikkaukset koulutuksesta, kehitysyhteistyöstä ja sote-järjestöiltä saattavat tuoda säästöjä hetkellisesti, mutta ne tulevat kalliiksi myöhemmin. Kaikki me tunnemme sanonnan housuun pissaamisesta pakkasella, sanoi Hyrkkö.
Hyrkkö kiteytti puheessa Vihreiden lääkkeet talouden vahvistamiseen: koulutus, maahanmuutto, vihreä siirtymä sekä talouden uudistaminen ja tuottavuuden parantaminen.
– Vahvaa taloutta ei ole ilman vahvaa osaamista ja väestökehityksen kääntäminen on yksi hyvinvointivaltion kohtalonkysymyksistä. Emme tyytyisi alkutuottajan tai raaka-aineviejän rooliin, vaan tähtäisimme siihen, että meiltä lähtee maailmalle korkean jalostusarvon tuotteita, Hyrkkö linjasi.
Hyrkön mukaan hallitus mokasi puolustusmenojen kasvuun liittyvässä valmistelussa.
– Sen sijaan, että hallitus olisi käynnistänyt jo vaikkapa vuoden alussa selkeän parlamentaarisen prosessin Suomen puolustusmenoista ja Nato-kannoista sopimiseksi, hallitus töräytti oman kantansa ulos – kappas vain – juuri ennen vaaleja, ihmetteli Hyrkkö.
– Euroopan heikentyneen turvallisuustilanteen takia puolustusmenojen kasvattamista itsessään voidaan pitää perusteltuna, kunhan se tapahtuu tarvelähtöisesti. Puolustusmenojen noususta ei kuitenkaan saa tulla keppihevosta uusille leikkauksille sosiaaliturvasta, koulutuksesta tai sosiaali- ja terveyspalveluista. Se olisi kohtalokasta kokonaisturvallisuudelle, Hyrkkö linjasi.
Hyrkkö osoitti puheessa useita ristiriitoja hallituksen puheiden ja tekojen välillä.
– Kun puheet ja teot ovat ristiriidassa keskenään, teot puhuvat tuhat kertaa voimakkaammin. Tämän hallituksen teot kertovat, että elinvoimaista luontoa ja elinkelpoista planeettaa tärkeämpää on turvata veroetuja varakkaille – ja että velkaantumisen taittaminen oli kiinnostavaa niin kauan, kun sen varjolla pystyi leikkaamaan heiltä, joilla on jo valmiiksi vähän, Hyrkkö päätti puheensa.
Yhteyshenkilöt
Saara HyrkköVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:+358 9 432 3021Puh:040 719 7604saara.hyrkko@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Virta vetoaa SDP:hen: Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt vastapainoksi Orpon hallituksen linjattomuudelle21.9.2026 19:09:30 EEST | Tiedote
Vasemmistoliitto on ilmoittanut tukevansa Vihreiden esittämää epäluottamusta puolustusministeri Antti Häkkäselle tämän Israel-vierailun vuoksi. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kutsuu nyt myös SDP:tä mukaan rintamaan.
Vihreiden Diarra hallituksen aborttimaksuista: ”Naisten oikeuksilla ei ole tälle hallitukselle mitään arvoa”21.9.2026 13:08:34 EEST | Tiedote
Hallitus on antamassa eduskunnalle esityksen terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksista. Esitys vapauttaa raskauteen liityviä toimenpidemaksuja, mutta mediatietojen mukaan omasta pyynnöstä tehtäviin abortteihin voisi liittyä noin 257 euron maksu. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra vaatii hallitusta luopumaan aborttimaksusta.
Vihreiden Hyrkkö: Talouden ennustaminen on kuin ennustaisi teelehdistä tulevaisuutta, jos ympäristökriisien vaikutuksia ei tunnisteta21.9.2026 11:08:54 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kritisoi valtiovarainministeriön ennusteita niiden kyvyttömyydestä tunnistaa ympäristökriisien väistämätön vaikutus myös talouden kehittymiseen.
Virta: Ministeri Häkkäsen Israel-matka on epäluottamustason kysymys19.9.2026 17:06:25 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii hallitukselta vastausta siihen, onko se linjannut puolustusministeri Antti Häkkäsen tapaamisesta Israelin puolustusministeri Israel Katzin kanssa. Myös Vihreiden Atte Harjanne on tänään aiemmin tiedotteella kritisoinut Häkkäsen päätöstä voimakkaasti.
Vihreiden Harjanne kritisoi puolustusministeri Häkkäsen Israel-vierailua: "Kuka tämän maan Israel-politiikkaa johtaa?"19.9.2026 11:03:25 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto tiedotti puolustusministeri Häkkäsen vierailleen Lähi-Idässä 13.-18.9. Osana matkaa ministeri tapasi Israelin puolustusministeri Israel Katzin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme