Korkein oikeus / Högsta domstolen

KKO: Puolustusvoimien ja EU:n sotilasesikunnan entinen tiedustelupäällikkö tuomittiin törkeästä palvelusrikoksesta 1 vuoden 10 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen

Jaa

Korkein oikeus (KKO) korotti hovioikeuden entiselle tiedustelupäällikölle tuomitsemaa rangaistusta ja määräsi sen ehdottomaksi.

Helsingin hovioikeus oli 9.2.2024 antamallaan tuomiolla tuominnut vastaajan törkeästä palvelusrikoksesta 1 vuoden 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Kaikki asianosaiset valittivat korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus katsoi selvitetyksi, että vastaaja oli käsitellyt ja säilyttänyt salassa pidettävää ja turvallisuusluokiteltua sotilastiedusteluun liittyvää tietoaineistoa oikeudettomasti kotonaan. Vastaaja ei ollut myöskään palauttanut asiakirjoja Puolustusvoimille, kun hänen asemaansa perustunut asiakirjojen käsittelyoikeus oli päättynyt.

Korkein oikeus katsoi, että sotilastiedustelun johtotehtävissä toimineen vastaajan palvelustehtäviin oli olennaisesti kuulunut sotilastiedustelutietoa sekä maanpuolustusta laajemminkin koskevia tietoja sisältävien salassa pidettävien ja turvallisuusluokiteltujen asiakirjojen käsitteleminen. Tällaisten asiakirjojen käsittelemistä ja säilyttämistä pidettiin törkeää palvelusrikosta koskevan rangaistussäännöksen tarkoittamana erityisen vastuunalaisen tehtävän suorittamisena. Vastaajan erityisen vastuunalaisen aseman, rikoksen pitkän tekoajan sekä asiakirjojen laadun ja määrän vuoksi palvelusrikosta pidettiin myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Korkein oikeus katsoi hovioikeuden tavoin vastaajan syyllistyneen törkeään palvelusrikokseen.

Tuomittavan rangaistuksen osalta korkein oikeus totesi, että teon kohteena oli ollut hyvin laaja kansallisia ja kansainvälisiä salassa pidettäviä ja turvallisuusluokiteltuja asiakirjoja sisältänyt aineisto pitkältä ajalta. Erityisen moitittavaa ja suojattavien etujen kannalta potentiaalisesti vahingollista ja vaarallista oli ollut, että vastaaja oli käsitellyt korkeimman turvallisuusluokan asiakirjoja yleiseen tietoverkkoon kytketyllä henkilökohtaisella tietokoneellaan. Vastaaja oli asemansa ja kokemuksensa perusteella ollut tietoinen menettelynsä säännösten ja määräysten vastaisuudesta sekä asiakirjojen paljastumisesta ulkopuolisille sisältyvistä riskeistä. 

Korkein oikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus vastaajan syyksi luetusta törkeästä palvelusrikoksesta oli 2 vuotta 2 kuukautta vankeutta. Rangaistusta tuli kuitenkin alentaa neljällä kuukaudella oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi. Sen sijaan asian saama julkisuus ei oikeuttanut rangaistuksen alentamiseen. Rangaistuksen pituus ja vastaajan menettelyn moitittavuus edellyttivät vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.

Asian diaarinumero KKO:ssa: R2024/219

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot: esittelijä Matti Pyöriä, p. 029 56 40046, matti.pyoria(at)oikeus.fi

Asiakirjatilaukset: korkeimman oikeuden viestintä, viestinta.kko(at)oikeus.fi, puh. 02956 40052 ja 02956 40078

Linkit

Korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa sekä valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan. Korkeimman oikeuden keskeisin tehtävä on antaa ennakkopäätöksiä.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein oikeus / Högsta domstolen

HD avslog alla ansökningar om besvärstillstånd i det så kallade gatugängsärendet27.6.2025 09:00:15 EEST | Pressmeddelande

Helsingfors hovrätt gav sin dom 13.6.2024 i det så kallade gatugängsfallet där det bland andra brott var fråga om förberedelse till grovt brott mot liv eller hälsa som planerats till Brunnshuset samt om ett dråpförsök i Esbo 5.9.2021. Sju svarande ansökte om besvärstillstånd av högsta domstolen. Högsta domstolen avslog alla ansökningar om besvärstillstånd. Hovrättens dom står således fast. Ärendets diarienummer i HD: R2024/697

KKO hylkäsi kaikki valituslupahakemukset ns. katujengiasiassa27.6.2025 09:00:15 EEST | Tiedote

Helsingin hovioikeus antoi tuomionsa 13.6.2024 ns. katujengiasiassa, jossa oli muiden rikosten ohella kysymys 8.10.2021 ravintola Kaivohuoneelle suunnitellusta törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta sekä Espoossa 5.9.2021 tehdystä tapon yrityksestä. Seitsemän vastaajaa haki valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Korkein oikeus hylkäsi kaikki valituslupahakemukset. Hovioikeuden tuomio jää siten pysyväksi. Asian diaarinumero KKO:ssa: R2024/697

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye