SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kymäläinen: Eutanasian laillistamisessa tulee viimein edetä

11.6.2025 14:35:09 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee parhaillaan kansalaisaloitetta eutanasian laillistamisesta.

Kansanedustaja Suna Kymäläisen (sd.) mielestä asiaa on lykätty jo liian pitkään. Hän peräänkuuluttaa viimein toimia eutanasian laillistamisen edistämiseksi.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Eutanasian laillistamista on käsitelty eduskunnassa useita kertoja, ja kausi toisensa jälkeen asiaa siirretään eteenpäin. Aiheesta on tehty lukuisia eri selvityksiä. Kansan mielipide on yhä kasvavissa määrin laillistamisen puolesta, mutta jostain syystä poliittinen tahtotila ja uskallus tuntuu puuttuvan. SDP:llä on voimassa oleva puoluekokouskanta, jonka mukaan eutanasia tulee laillistaa. Valmistelu tulee tehdä huolella ja kuolinavun tarjoaminen tulisi lainsäädännöllisesti rajata tapauksiin, joissa asianmukaista palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa on tosiasiallisesti ollut tarjolla kyseiselle potilaalle, Kymäläinen kertoo.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kuuli tänään asiantuntijoita eutanasian laillistamista koskevasta kansalaisaloitteesta. Kuulemisesta lähetettiin suora julkinen verkkolähetys. Kyseiseen kuulemiseen valiokuntaan saadut asiantuntijalausunnot ovat julkisia.

Kymäläisen mielestä viimeistään ensi vaalikauden hallitusohjelmaan on saatava kirjaus eutanasian laillistamisesta, mikäli asia ei tällä kaudella etene.

– Suomessa kyettiin aikanaan säätämään aborttilaki. Meillä pitäisi olla kykyä yhtä lailla tehdä päätös myös eutanasian sallimisesta. Kyse on ihmisen oman tahdon kunnioittamisesta. Saattohoidosta ja palliatiivisesta hoidosta on olemassa hyvät suositukset. Silti vain 16 prosenttia syöpään ja muihin kroonisiin sairauksiin ja dementiaan kuolevista potilaista pääsee palliatiivisen hoidon piiriin. Myös saattohoidosta ja palliatiivisesta hoidosta tarvitaan lakipykälät, mutta se ei poissulje sitä, että ihmisellä tulee olla oikeus omaan tahtoon eutanasian kautta. Näitä molempia tarvitaan, Kymäläinen päättää.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Juha Viitala: Työllisyyslupaukset pettivät, työttömyys kasvaa Satakunnassa22.9.2026 16:46:27 EEST | Tiedote

Satakuntalainen SDP:n kansanedustaja Juha Viitala on erittäin huolissaan Satakunnan työttömyystilanteesta ja vaatii hallitukselta toimia työllisyyden edistämiseksi. Satakunnassa oli Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan elokuun lopussa noin 11 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on lähes 850 enemmän kuin vuotta aiemmin. Viitala muistuttaa, että Orpon hallitus lupasi 100 000 uutta työllistä, mutta Suomen työllisyyskehitys on ollut Euroopan heikoimpia viime vuosina.

SDP:n Helena Marttila: Kokoomus joustaa aborttioikeudesta – pääministeripuolueelle naisen oikeudet ovat neuvottelukysymys22.9.2026 14:38:57 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Helena Marttilan mukaan kokoomus myöntää itse, että aborttimaksuista on kyse arvokiistasta. Kokoomuksen Oskari Valtolan mukaan hallituspuolueilla on asiasta erilaisia näkemyksiä ja maksuihin on jouduttu tekemään kompromissi. Käytännössä pääministeripuolue on siis hyväksynyt sen, että omasta päätöksestä tehtävä abortti voidaan jatkossa hinnoitella eri tavalla.

SDP:n Suhonen: Orpon riemu outoon valoon Itä-Suomessa22.9.2026 14:21:49 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpo riemuitsi tänään eduskunnassa työllisyysluvuista ja totesi päivän olevan ”synkkä päivä kaikille opposition pessimisteille”. SDP:n kansanedustaja Timo Suhosen mukaan Itä-Suomen työttömyysluvut kertovat kuitenkin aivan toisenlaisesta tilanteesta: Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut vuodessa 612 henkilöllä ja nuorisotyöttömyys on noussut 2 032 nuoreen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye