Helsingin kaupungin lukiot ja Stadin AO kiinnostivat yhteishaussa
12.6.2025 08:15:00 EEST | Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala | Tiedote
Kevään 2025 yhteishaun tulokset julkaistaan 12. kesäkuuta. Lukiot ja Stadin AO julkaisevat uusien opiskelijoidensa nimet omilla verkkosivuillaan. Vain julkaisuun lupansa antaneiden nimet ovat nähtävissä.
Opiskelupaikan saanneille lähetään henkilökohtaisesti postia, jossa on tarkemmat ohjeet paikan vastaanottamisesta. Opiskelupaikka on otettava vastaan viimeistään 26.6.2025.
Yhteishaussa hakeneille kaupungin lukioissa ja Stadin AO:ssa on yhteensä 6 211 aloituspaikkaa. Kevään yhteishaussa näille paikoille haki 6 468 ensisijaista hakijaa.
– Hienoa, että tänäkin vuonna lukiomme ja Stadin AO ovat kiinnostaneet nuoria. Toisen asteen oppilaitoksissamme voi opiskella monipuolisesti, ja niistä saa hyvät eväät jatko-opintoihin sekä työelämään, toteaa Helsingin kaupungin lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja Harri Korhonen.
Mäkelänrinteen lukio ja hammastekniikka suosituimpia
Helsingin kaupungilla on 15 lukiota, joista kolme on ruotsinkielistä. Kaikista hakutoiveista eniten hakijoita oli Mäkelänrinteen lukioon, johon oli myös eniten ensisijaisia hakijoita suhteessa paikkamäärään.
Kaupungin lukioista opiskelupaikan sai 3 492 nuorta. Ensisijaisia hakijoita oli 4 365, joista suomenkielisiin lukioihin haki 3 771 ja ruotsinkielisiin 594.
Helsingin kaupungin suomenkielisissä lukioissa alin lukioon pääsyn keskiarvo oli 7,09 ja ruotsinkielisissä lukioissa 8,0. Alin lukioon pääsyn keskiarvo vaihtelee Helsingissä, sillä hakijoiden määrä, heidän keskiarvonsa ja lukioiden aloituspaikkojen määrä vaihtelevat vuosittain. Keskiarvorajat päivittyvät kaupungin verkkosivuille 12.6.2025 aikana.
Yhteishaussa Stadin AO:ssa oli tarjolla 28 ammatillista perustutkintoa ja TUVA-koulutus. Stadin AO:sta opiskelupaikan sai 2 328 hakijaa. Ensisijaisia hakijoita oli 2 103 (TUVA mukana luvuissa).
Suosituimpia hakukohteita olivat hammastekniikka, lääkeala, välinehuoltoala, sähkö- ja automaatioala, media-ala ja kuvallinen ilmaisu sekä talotekniikka.
Ruotsinkielistä ammatillista koulutusta Helsingissä järjestää Yrkesinstitutet Prakticum. Yhteishaun tuloksia voi katsoa Prakticumin verkkosivuilta.
Opiskelemaan voi hakeutua joustavasti läpi vuoden
Yhteishaun aikana tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen eli TUVA-koulutukseen oli hakijoita 1 590, joista 108 oli ensisijaista hakijaa.
Ruotsinkieliseen vastaavaan koulutukseen eli Hux-koulutukseen oli yhteensä 317 hakijaa. Heistä Huxiin valittiin 43 ja 274 sai opiskelupaikan jostain muusta hakuvaihtoehdostaan. Huxia järjestää Helsingissä Prakticum.
Jos nuori ei saa yhteishaussa toisen asteen opiskelupaikkaa, hän voi hakea paikkaa Stadin AO:sta tai lukioista joustavasti ympäri vuoden. Syksyllä, talvella ja keväällä lukioiden hakuun tulevat lukuvuoden aikana vapautuneet opiskelupaikat. Tämän kesän haussa on tarjolla yhteishaussa täyttämättä jääneitä opiskelupaikkoja.
Oman koulun opinto-ohjaaja auttaa hakemisessa kesällä ja tarvittaessa myös elokuussa. Viime kädessä hakijalle voidaan osoittaa opiskelupaikka TUVA-koulutuksesta.
Lisätiedot:
- Lukiokoulutuksen päällikkö Tarja Aro-Kuuskoski (suomenkieliset lukiot), puh. 09 310 82365
- Ruotsinkielisen vapaan sivistystyön ja lukiokoulutuksen päällikkö Nina Malaska, puh. 09 310 24588
- Apulaisrehtori Sari Slöör, Stadin AO, puh. 09 310 64093
Lue lisää:
Yhteyshenkilöt
Aija Kortesmaaviestintäasiantuntija
Hallintopalvelut
Anu-Mari Liikalaviestintäsuunnittelija
Stadin AO
Axel Stjernstedtkommunikationsexpert
Ruotsinkieliset palvelut
Hanna-Kaisa Talvensaariviestintä- ja markkinointipäällikkö
Puh:040 758 1572hanna-kaisa.talvensaari@hel.fiHarri Korhonenlukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön palvelukokonaisuuden johtaja
Puh:09 310 86432harri.korhonen@hel.fiIlja Hakalamarkkinointiasiantuntija
Stadin ammatti- ja aikuisopisto sekä lukiokoulutus
Jetta Laajarinnemarkkinointiviestinnän päällikkö
Puh:09 310 76931jetta.laajarinne@hel.fiMaria Lindhviestintäsuunnittelija
Arbis
Mariella MichelssonSekreterare för sektionen
Ruotsinkieliset palvelut
Mediapäivystys toimittajillema-pe klo 9-16
Puh:09 310 39330Mervi Kopomaa-Weymarnyksikön päällikkö
Palveluviestintä
Miia Kemppivarhaiskasvatusjohtaja
Puh:09 310 43368miia.kemppi@hel.fiNana NormanviestintäasiantuntijaVarhaiskasvatus, esiopetus
Puh:09 310 32286Puh:040 768 2973nana.norman@hel.fiNana Normanviestintäasiantuntija
Varhaiskasvatus, esiopetus
Niclas Grönholmruotsinkielisen palvelukokonaisuuden (Svenska servicehelheten) johtaja
Puh:09 310 86225niclas.gronholm@hel.fiNina Daleviestintäasiantuntija
Toimialaviestintä
Samuli Kukiviestintäasiantuntija
Perusopetus
Sari Kämppiviestintäasiantuntija
Englanninkielinen viestintä
Satu Järvenkallastoimialajohtaja
Puh:09 310 86200satu.jarvenkallas@hel.fiSeija Juntunenviestintäasiantuntija
Perusopetus
Suvi Pailokaritoimialaviestinnän päällikkö
Markkinointiviestintä
Ulla KantanenMarkkinointisuunnittelijaHelsingin työväenopisto / markkinointiviestintä
Puh:0931031578Puh:04057407536ulla.kantanen@hel.fiVille Raatikainenperusopetusjohtaja
Puh:09 310 86274ville.raatikainen@hel.fiTietoja julkaisijasta
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä.
Toimialalla on neljä palvelukokonaisuutta ja hallinto.
- varhaiskasvatus ja esiopetus
- perusopetus
- lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö
- ruotsinkieliset palvelut
- hallinto
Toimintaa ja hallintoa johtaa toimialajohtaja Satu Järvenkallas. Koko toimiala toimii kasvatus- ja koulutuslautakunnan alaisuudessa. Lautakunnassa on suomenkielinen ja ruotsinkielinen jaosto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Maternity and child health clinics guide families in Helsinki to early childhood education11.9.2026 08:11:05 EEST | Tiedote
The pilot project involving guidance to families is currently underway in Malminkartano and Kannelmäki. The aim of the guidance is to ensure that every child’s right to participate in early childhood education is realised. Furthermore, the project intends to offer support to children from non-Finnish-speaking backgrounds in learning Finnish at the earliest possible stage.
Neuvola ohjaa perheitä varhaiskasvatukseen Helsingissä11.9.2026 07:51:16 EEST | Tiedote
Kokeilu on käynnissä Malminkartanossa ja Kannelmäessä. Ohjaamisen tavoitteena on se, että jokaisen lapsen oikeus osallistua varhaiskasvatukseen toteutuu. Lisäksi tavoitteena on tukea vieraskielisten lasten suomen kielen oppimista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Helsingfors slutar använda skåpsängar på daghemmen9.9.2026 12:14:53 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors gjorde en kartläggning av skåpsängar på stadens daghem under våren 2026. Det fanns totalt 1 447 skåpsängar på 99 daghem. Helsingfors har sammanlagt 331 daghem.
Helsinki luopuu päiväkodeissa kaappisängyistä9.9.2026 12:14:53 EEST | Tiedote
Helsinki teki keväällä 2026 selvityksen kaappisängyistä kaupungin päiväkodeissa. Kaappisänkyjä oli 1447 kappaletta 99 päiväkodissa. Helsingissä on päiväkoteja yhteensä 331.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 8.9.20268.9.2026 18:28:13 EEST | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 8. syyskuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta. Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti, kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta 11/2026 | Helsingin kaupunki
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme