Norelco avasi monikulttuurisen tulevaisuuden tehtaan Savonlinnaan
Sähkönjakelujärjestelmiä valmistava Norelco on avannut uuden monikulttuurisen tulevaisuuden tehtaan Savonlinnaan. Tehdas on tulosta kolmen vuoden kehitystyöstä, jonka aikana on uudistettu työmenetelmiä, työmuotoilua, valmennuskäytäntöjä sekä IT-ratkaisuja. Uusi toimintamalli vastaa sekä nykyisiin että ennakoituihin tuotannon ja johtamisen tarpeisiin.

Norelcon kasvuohjelma nojaa vahvasti uusiutuvan energian, teollisuuden ja datakeskusten kasvaviin investointeihin. Tavoitteena on saavuttaa 60 miljoonan euron liikevaihto vuoteen 2028 mennessä. Kasvun taustalla vaikuttaa vihreä siirtymä, joka muokkaa useita toimialoja ja luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Kasvun mahdollistamiseksi Norelco panostaa määrätietoisesti kansainvälistymiseen ja investoi yrityskulttuuriin, toimitiloihin, tuotantokapasiteettiin sekä digitaalisiin ratkaisuihin.
Kasvun ja tuottavuuden kannalta keskeistä on myös työntekijöiden nopea ja tehokas perehdyttäminen uusiin tehtäviin. Perehtymisen ja työn oppimisen helpottamiseksi tehtaan työprosesseja on uudistettu siten, että tehtävät opetellaan pienemmissä osissa. Aiemmin esimerkiksi kojeistoasentaja kokosi sähkökeskuksen itsenäisesti noin kuudessa viikossa. Nyt sama työ on jaettu useammalle tekijälle, ja läpimenoaika on lyhentynyt neljään viikkoon.
Uudessa koulutusmallissa tehtaan työntekijät saavat työohjeet ja valmennusmateriaalit henkilökohtaisten tablettien kautta. Jokaisella työntekijällä on myös oma Teams-tunnus, jonka avulla on helppo pyytää tukea valmentajilta ja tukitiimiltä. Työturvallisuuteen ja kehitykseen liittyvät ideat voidaan kirjata suoraan tableteilla, jolloin ne ovat välittömästi työnjohdon käytettävissä. Norelcossa pidetään tärkeänä myös sitä, että ERP-toiminnanohjausjärjestelmä on yrityksen omassa hallinnassa, jotta sitä voidaan joustavasti kehittää prosessien mukana.
Työvoiman saatavuuden parantamiseksi Norelcossa on otettu käyttöön suomen rinnalle englanti työkieleksi, mikä on mahdollistanut kansainvälisen rekrytoinnin. Samalla tehtaan valmennusmateriaaleja on kehitetty kaksikielisiksi, ja perinteiset kirjalliset työohjeet on korvattu itse tuotetuilla multimediaesityksillä ThingLink-palvelussa.
Uuden Itäväylän tehtaan pinta-ala on 4000 m². Tehtaassa valmistetaan Norelcon NorPower 5000-kennokeskuksia teollisuuden ja rakentamisen tarpeisiin sekä Schneiderin Okken-kennokeskuksia datakeskuksiin ja prosessiteollisuuteen.
Norelco toivottaa kaikki tervetulleiksi avoimien ovien päivään uudella Itäväylän tehtaalla keskiviikkona 18.6. klo 15–17.
Yhteyshenkilöt
Ari HämäläinenToimitusjohtaja
Puh:0505291919ari.hamalainen@norelco.fiKuvat

Linkit
Tietoa Norelcosta
Norelco haluaa olla mukana turvaamassa tulevaisuutta, joka sähköistyy kovaa vauhtia. Olemme yhä enemmän mukana aurinkoenergian, vedyn tuotannon ja sähköisten ajoneuvojen projekteissa unohtamatta myös perusverkkoja, joiden varaan kaikki rakennetaan. Pyrimme halutuimmaksi kumppaniksi sähkönjakeluprojekteissa Pohjoismaissa.
Valmistamamme tuotteet turvaavat sähkön jakelua rakennuksissa, teollisuudessa, sähkönjakelussa, uudistuvan energian hankkeissa ja infrassa. Kehitämme valmistamamme tuotteet pääosin itse ja lisäksi toimimme yhteistyössä useiden vastuullisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Päätuotteitamme ovat sähkökeskukset, kojeistot, muuntamot, ja sähköasemat, joita olemme valmistaneet yli 60 vuoden ajan.
Toimimme monikulttuurisessa ympäristössä eettisten sääntöjen ohjaamana. Valmistamme tuotteet neljässä tehtaassa, jotka sijaitsevat Savonlinnassa ja Kuopiossa. Hyödynnämme toiminnassa viimeisintä teknologiaa ja Leanin periaatteita sekä perheyritykselle tärkeitä omia arvojamme. Myös jatkuva parantaminen on meillä arkipäivää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Norelco
Norelco establishes a design and programming office in Jyväskylä3.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Norelco is establishing a new office in Jyväskylä as part of its growth program. The office will provide electrical and circuit diagram design for Norelco's customers, as well as software design for Norelco's own ERP system and artificial intelligence applications. The office will initially employ ten people. The new office will not affect recruitment at the company's Savonlinna factories.
Norelco perustaa suunnittelu- ja ohjelmointitoimipisteen Jyväskylään3.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Norelco perustaa uuden toimipisteen Jyväskylään osana kasvuohjelmaansa. Toimipisteessä tehdään sähkö- ja piirikaaviosuunnittelua Norelcon asiakkaiden tarpeisiin sekä ohjelmistosuunnittelua Norelcon oman ERP-järjestelmän ja tekoälysovellusten kehittämiseksi. Alkuvaiheessa toimistoon haetaan kymmentä henkilöä. Uusi toimisto ei vaikuta yhtiön Savonlinnan tehtaille tehtäviin rekrytointeihin.
Norelco gjorde ett framgångsrikt inträde på den svenska marknaden26.5.2025 17:06:43 EEST | Tiedote
Norelco deltog den 6-9 maj 2025 på Nordeuropas största elmässa i Göteborg för första gången och intresset var stort. Mässan samlade nästan 25 000 branschexperter, innovatörer och beslutsfattare från över 20 länder. Deltagande i Nordens största elbranschevenemang är en del av företagets strategiska tillväxtprogram som samtidigt innebär starten på dess inträde på den nordiska marknaden.
Norelco makes successful entry into Swedish market26.5.2025 17:04:48 EEST | Tiedote
Norelco participated in Northern Europe's largest electrical trade fair held in Gothenburg May 6-9 for the first time and received a lot of interest. The fair brought together almost 25,000 industry experts, innovators and decision-makers from over 20 countries. Participation in the largest electrical trade fair in the Nordic countries is part of the company's strategic growth program and the start of its entry into the Nordic market.
Norelco teki onnistuneen avauksen Ruotsin markkinoille20.5.2025 08:54:39 EEST | Tiedote
Norelcon osallistuminen 6.-9. toukokuuta 2025 Göteborgissa järjestetyille Pohjois-Euroopan suurimmille sähköalan messuille ensimmäistä kertaa sai osakseen runsaasti kiinnostusta. Messuille kokoontui lähes 25 000 alan asiantuntijaa, innovaattoria ja päättäjää yli 20 maasta. Osallistuminen pohjoismaiden suurimpaan sähköalan tapahtumaan on osa yhtiön strategista kasvuohjelmaa ja aloitus pohjoismaiden markkinoille tulolle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme