DIPP-tutkimushankkeen toiminta päättyy hyvinvointialueella – jatkosta neuvotellaan yliopiston kanssa
12.6.2025 08:42:42 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
DIPP-diabetestutkimushanke on alkanut vuonna 1994. Jatkosta neuvotellaan yliopiston kanssa. Tutkimukseen osallistuville perheille tiedotetaan muutoksista henkilökohtaisesti.
Rahoituksen vähenemisen vuoksi nykyinen DIPP-tutkimus päättyy Pirkanmaan hyvinvointialueella vuoden 2025 lopussa. DIPP on lasten tyypin 1 diabeteksen ennustamista ja ehkäisyä tutkiva hanke, joka on ollut toiminnassa vuodesta 1994 lähtien. Tutkimuksessa vastasyntyneiltä etsitään tyypin 1 diabetekselle altistavia perintötekijöitä ja lisääntyneen tautialttiuden lapsia seurataan läpi lapsuusiän. Hankkeen rahoittajina ovat olleet useat diabetestutkimusta tekevät säätiöt ja Euroopan unioni, joista osa rahoittaa hanketta myös jatkossa.
Hyvinvointialueella ei ole mahdollista rahoittaa hanketta muuhun toimintaan varatulla budjettirahoituksella. Sen vuoksi hyvinvointialue ja Tampereen yliopisto ovat käynnistäneet neuvottelut hankkeen siirtymisestä yliopiston yhteyteen, jossa sen toimintaa ja tutkimuksessa mukana olevien lasten seurantaa pyritään jatkamaan osana yliopiston tieteellistä tutkimustyötä Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa. Myös Oulussa ja Turussa hanke toteutetaan pääosin yliopiston tutkimusprojektina.
Mahdollinen siirtyminen Tampereen yliopistolle tukisi hankkeen yhtenäistä hallinnointia sekä uusien yhteistyömuotojen kehittämistä tutkimustoimijoiden välillä. Tutkimukseen osallistuville perheille tiedotetaan muutoksista henkilökohtaisesti.
Yhteyshenkilöt
Kristiansson KatiTutkimus- ja kehitysjohtaja
Puh:044 473 9576kati.kristiansson@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Hiljainen sairaus koskettaa monia – Pirkanmaa kutsuu nyt 65‑vuotiaat maksuttomaan kroonisen munuaistaudin seulontaan1.9.2026 10:00:39 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue aloittaa kroonisen munuaistaudin seulontapilotin 65-vuotiaille pirkanmaalaisille. Syyskuussa 2026 käynnistyvässä pilotissa kutsu lähetetään kaikille tänä vuonna 65 vuotta täyttäville pirkanmaalaisille.
Aluevaltuusto päätti ostaa Keskuspaloaseman Tampereen kaupungilta31.8.2026 21:18:36 EEST | Tiedote
Aluevaltuusto päätti maanantaina hyväksyä kauppakirjan Keskuspaloaseman ostamiseksi Tampereen kaupungilta, merkitsi tiedoksi jaostotyön kehittämistyön raportin ja keskusteli pitkään vastauksista valtuustoaloitteisiin.
Aluevaltuusto kokoontuu etänä 31.8. – seuraa kokousta verkossa27.8.2026 15:04:37 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontuu etäyhteydellä maanantaina 31. elokuuta 2026 klo 17. Kokouksessa käsitellään muun muassa keskuspaloaseman kiinteistön ostoa ja jaostotyön kehittämishankkeen loppuraporttia sekä vastauksia valtuustoaloitteisiin.
Pirhan vuoden paras tieteellinen julkaisu vahvistaa hoitotyön vaikuttavuutta27.8.2026 13:13:06 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 parhaaksi tieteelliseksi julkaisuksi on valittu hoitotyön tutkimusartikkeli The Effectiveness of Nursing Interventions in Hospital: An Umbrella Review.
Taysin uudistamisen parissa työskentelee tuhansia rakentamisen ammattilaisia26.8.2026 13:40:17 EEST | Tiedote
Taysin uudistamisohjelmalla on merkittävä työllisyysvaikutus Pirkanmaalle ja koko Suomeen. Parhaimmillaan sairaalan työmailla tulee työskentelemään samanaikaisesti yli 1500 rakennusalan ammattilaista. Urakkamalleilla mahdollistetaan alihankinnat pieniltä ja keskisuurilta rakennusalan yrityksiltä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme