Riina Tanskasen Tympeät tytöt -näyttely avautuu Tampereella
12.6.2025 11:28:01 EEST | Into Kustannus | Tiedote
Sarjakuvantekijä ja yhteiskuntakriitikko Riina Tanskasen näyttelyssä Tympeät tytöt – Luokkakipuja Työväenmuseo Werstaalla Tampereella on esillä uutuuskirjan originaalipiirroksia tyttöyden ja talouden keskinäisistä suhteista. Tympeiden tyttöjen suloisen särmikkääseen pinkkiyteen voi uppoutua museossa 13.6.2025–11.1.2026.

– Tympeät tytöt piirtävät esiin ylisukupolvisen tyttöyden, sen ihanuudet ja taakat. Toivonkin, että näyttelyä tultaisiin katsomaan monessa sukupolvessa, esimerkiksi oman lapsen tai äidin kanssa, sanoo Riina Tanskanen.
Näyttelyssä on 84 käsin piirrettyä sivua sekä kuvasuurennoksia. Piirrokset on kuratoitu vastikään ilmestyneestä Tympeät tytöt – Luokkakipuja -kirjasta. Tympeät tytöt näyttää, kuinka talous on aina kietoutunut tyttöjen helmoihin ja rakentunut heidän työlleen. Kirjan seitsemässä tarinassa talous näyttää romanttiselta pätkätyökomedialta, rapistuvilta syrjäseuduilta sekä järjestelmältä, joka vie hyvinvoinnin ja myy sen takaisin self-caren nimellä.
– Käsinpiirretyt sarjakuvasivut pääsevät näyttelyssä visuaalisesti oikeuksiinsa myös itsenäisinä teoksina. Näyttelyssä yksityiskohtiin voi upota ja pelkän lukemisen sijaan sarjakuvan maailman voi kokea, kuvailee Riina Tanskanen.
Tympeiden tyttöjen vaaleanpunaisessa näyttelyssä voi esillä olevien teosten lisäksi syventyä sarjakuvakirjoihin rennolla oleskelualueella, osallistua yhteisen värityskirjan täyttämiseen ja tutustua Tyttöalttariin, instaallatioon 2000-luvun alun tyttöjen tavaroista. Näyttelykokemusta täydentävät muusikko Alma Uimosen (Nelma U) luomat äänimaisemat. Näyttelyn toteuttamista ovat tukeneet Yrjö Sirolan Säätiö, Grafia ry ja Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto.
Tympeät tytöt – Luokkakipuja -näyttely:
- 13.6.2025–11.1.2026, avoinna ti–su klo 11–18
- Työväenmuseo Werstas, Väinö Linnan aukio 8, Tampere
- Vapaa pääsy
Lataa lehdistökuvia näyttelystä
Pyydä arvostelukappale kirjasta
Riina Tanskanen (s. 1998) on imatralais-tamperelainen sarjakuvapiirtäjä, kuvataiteilija ja kirjailija. Hänen luomansa Tympeät tytöt on karnevalistisen vakava taideprojekti, joka tarkastelee tyttöyden kuvien kautta yhteiskuntamme kipeitä totuuksia sukupuolesta, vallasta ja talousjärjestelmästä. Tympeät tytöt -taidetilillä Instagramissa on yli 60 000 seuraajaa.
Ensimmäinen sarjakuvateos Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä (Into, 2021) oli myyntimenestys ja Riina Tanskaselle myönnettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto vuonna 2022. Tanskanen on myös nuorten verkkomedia ja kirjoittajakollektiivi Vita nuovan perustaja ja toinen päätoimittaja. Näyttely Werstaalla on Riina Tanskasen ensimmäinen museonäyttely.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Rossiviestintäpäällikkö
Puh:0400 846 087maria.rossi@intokustannus.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tutustu syksyn 2025 katalogiimme tästä
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Seela Sella ja Jarkko Martikainen tekivät yhdessä kirjan hyvästä elämästä22.9.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Rakastetut taiteilijat jakavat uutuuskirjassa tarinoitaan ja kokemuksiaan kutsumuksesta, selviytymisestä, luovuudesta ja siitä, mikä kantaa silloin, kun suunta on epävarma. He kysyvät ääneen, mitä moni pohtii: mistä hyvä elämä oikeastaan rakentuu?
Eevi Iisakkilan uusi viihdesarja sykkii romantiikkaa Jane Austenin hengessä16.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Lemmenlupauksia Avainkukan kartanossa vie lukijan suomalaisiin empireajan kartanoihin, joissa sääty määrää kohtalon mutta sydän kirjoittaa omat sääntönsä. Sarja tarjoaa lempeän humoristisen mutta ihastuttavan tarkkanäköisen kuvauksen sääty-yhteiskunnasta ja naisen elämästä 1810-luvun Suomessa.
Sandra Järvenpää uppoutuu esikoisromaanissaan naiseuden, seksuaalisen väkivallan ja ympäristösurun kysymyksiin15.9.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Asun talossa ikuisesti on taidokas romaani itsemurhaan päätyneen Kirsin ja hänen siskontyttönsä Ainan ajat ylittävästä yhteydestä sekä luonnosta, joka katoaa ympäriltämme. Tarina ammentaa Järvenpään oman suvun historiasta.
ENNAKKOTIEDOTE: Risto Isomäki ratkoo uutuuskirjassaan syövän arvoitusta9.9.2026 09:31:43 EEST | Tiedote
Risto Isomäen uusi tietokirja pureutuu yhteen oman aikamme suurimmista ja tärkeimmistä kysymyksistä: miksi ihmisten elinikään suhteutettu syöpäkuolleisuus kasvaa, vaikka sen pitäisi laskea?
Uutuuskirja paljastaa, miten kansainväliset konsulttijätit heikentävät yrityksiä ja julkishallintoa myös Suomessa8.9.2026 09:45:00 EEST | Tiedote
Taloustieteen professori Mariana Mazzucaton ja poliittisen talouden tutkija Rosie Collingtonin ajankohtainen kirja Suuri konsulttipuhallus murtaa sitkeästi elävän myytin siitä, että konsultit tuottaisivat aina lisäarvoa. Teoksen suomenkielisen esipuheen on kirjoittanut dosentti ja akatemiatutkija Matti Ylönen, joka kytkee kirjan teemat suoraan suomalaiseen hallintoon ja politiikkaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme