SDP EDUSKUNTA

SDP:n Piritta Rantanen: Hoitajien kouluttautumisesta leikkaamisella sahataan omaa oksaa

12.6.2025 10:56:41 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Hallitus aikoo lakkauttaa julkisen sektorin koulutuskorvauksen, jolla on tähän tuettu työnantajia henkilöstön kouluttamisessa. Arvioitu säästö on suuruudeltaan 12 miljoonaa euroa vuodessa. SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Piritta Rantanen kysyy, mitä maksaa se, jos hoitajien osaamiseen ei enää panosteta?

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Koulutuskorvauksen poistuminen tarkoittaa sitä, että työnantajien kannusteet mahdollistaa koulutusta vähenevät merkittävästi. Ja tällaista päätöstä ajetaan eteenpäin tilanteessa, jossa kunnissa ja hyvinvointialueilla on erittäin tiukka taloudellinen tilanne.

- Päätös osuu suoraan hoitajiin. Heiltä odotetaan työssään jatkuvaa osaamisen kehittämistä, johon ei työkuorman vuoksi ole faktisesti edes aikaa. Nyt resurssitkin viedään pois tämän päätöksen myötä, sanoo Rantanen tuohtuneena ja jatkaa:

- Osaamisen ylläpito on potilasturvallisuuden perusta. Siksi 12 miljoonan euron säästö voi osoittautua erittäin kalliiksi pitkällä aikavälillä. Jälleen kerran nähdään, kuinka hallitus ei kykene tekemään päätöksiä pitkän tähtäimen näkökulmalla.

Hoitajien työ on jo nyt kuormittavaa. Osaamisen päivittäminen ei ole ylellisyyttä. Se on edellytys turvalliselle ja vaikuttavalle hoitotyölle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Piritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja

Puh:050 545 1123

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Juha Viitala: Työllisyyslupaukset pettivät, työttömyys kasvaa Satakunnassa22.9.2026 16:46:27 EEST | Tiedote

Satakuntalainen SDP:n kansanedustaja Juha Viitala on erittäin huolissaan Satakunnan työttömyystilanteesta ja vaatii hallitukselta toimia työllisyyden edistämiseksi. Satakunnassa oli Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan elokuun lopussa noin 11 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on lähes 850 enemmän kuin vuotta aiemmin. Viitala muistuttaa, että Orpon hallitus lupasi 100 000 uutta työllistä, mutta Suomen työllisyyskehitys on ollut Euroopan heikoimpia viime vuosina.

SDP:n Helena Marttila: Kokoomus joustaa aborttioikeudesta – pääministeripuolueelle naisen oikeudet ovat neuvottelukysymys22.9.2026 14:38:57 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Helena Marttilan mukaan kokoomus myöntää itse, että aborttimaksuista on kyse arvokiistasta. Kokoomuksen Oskari Valtolan mukaan hallituspuolueilla on asiasta erilaisia näkemyksiä ja maksuihin on jouduttu tekemään kompromissi. Käytännössä pääministeripuolue on siis hyväksynyt sen, että omasta päätöksestä tehtävä abortti voidaan jatkossa hinnoitella eri tavalla.

SDP:n Suhonen: Orpon riemu outoon valoon Itä-Suomessa22.9.2026 14:21:49 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpo riemuitsi tänään eduskunnassa työllisyysluvuista ja totesi päivän olevan ”synkkä päivä kaikille opposition pessimisteille”. SDP:n kansanedustaja Timo Suhosen mukaan Itä-Suomen työttömyysluvut kertovat kuitenkin aivan toisenlaisesta tilanteesta: Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut vuodessa 612 henkilöllä ja nuorisotyöttömyys on noussut 2 032 nuoreen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye