Vertaileva kaupunkikeskustatutkimus: kauppojen ja ravintoloiden määrä kasvussa Helsingin keskustassa
12.6.2025 13:05:33 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Keväällä 2025 tehty elinvoimalaskenta osoittaa, että kehitys Helsingin ydinkeskustassa on kuluneen vuoden aikana ollut myönteistä. Eri tunnuslukuja yhdistävä elinvoimaluku on laskusuuntaisten vuosien jälkeen kääntynyt tämän vuoden aikana hienoiseen nousuun, mitä selittää tyhjien liiketilojen väheneminen ja kauppojen ja ravintoloiden määrän kasvu. Myös keskustassa liikkuvien ihmisten määrä on osin palautumassa kohti pandemiaa edeltäviä lukuja.

Helsingin keskustan elinvoimaa on selvitetty ydinkeskustan elinvoimalaskennoilla vuodesta 2016 alkaen. Laskennassa seurataan rajatun keskusta-alueen kivijalkojen ja kauppakeskusten liiketilojen määrää, toimintaa, täyttöastetta ja aukioloaikoja.
Tyhjät liiketilat vähentyneet: kauppojen ja ravintoloiden määrä kasvussa
Huhti-toukokuun vaihteessa toteutettu elinvoimalaskenta osoittaa, että kehitys Helsingin ydinkeskustassa on kuluneen vuoden aikana ollut myönteistä. Merkittäviä positiivisia havaintoja ovat vapaiden liiketilojen vähentyminen ja lauantaisin avoinna olevien kauppojen ja ravintoloiden määrän kääntyminen kasvuun.
– Erityisesti ravintolapalveluiden osalta kehitys on ollut myönteistä. Lauantaisin ympärivuotisesti palvelevien ravintoloiden ja kahviloiden määrä on saavuttanut uuden ennätystason, 697 toimipaikkaa. Helsingin keskusta onkin selkeästi Suomen suurin ravintolakeskittymä, kertoo johtava asiantuntija Timo Hämäläinen Helsingin kaupungin elinkeino-osastolta.
Myös keskustan kävijä- ja matkailijamäärissä positiivista kehitystä
Ydinkeskustan jalankulkijamäärät ovat palautuneet liki koronapandemiaa edeltävälle tasolle. Aleksanterinkadun ja Ylioppilastalon mittauspisteissä yhteenlaskettu jalankulkijamäärä oli tämän vuoden tammi-toukokuun aikana 99 prosenttia siitä, mitä se oli vastaavana ajankohtana vuonna 2019.
– Toisaalta vuosittain tehtävän kotimaisia liittymiä tarkastelevan mobiilidatamittauksen perusteella keskustan kokonaiskävijämäärä on kuitenkin edelleen noin kolmanneksen pienempi kuin mitä se oli ennen pandemiaa. Tässä tarkasteltava alue on pistemäistä jalankulkijalaskentaa paljon laajempi, joten esimerkiksi lisääntyneen etätyön vaikutukset näkyvät selvemmin, luonnehtii johtava asiantuntija Timo Hämäläinen.
Matkailijoiden määrissä puolestaan pandemiaa edeltävät ennätykset ovat jo rikkoutuneet. Vuonna 2024 helsinkiläisissä majoitusliikkeissä vietettiin 4,55 miljoonaa yötä, joka oli kaikkien aikojen ennätys. Tänä vuonna tammikuusta huhtikuuhun on kirjattu enemmän kuukausittaisia yöpymisiä kuin koskaan aiemmin.
Keskustassa viihtyvät erityisesti nuoret ja usein siellä käyvät
Tuoreen, 11.6. julkaistun, Helsinki-barometrin mukaan puolet helsinkiläisistä kertoo tällä hetkellä pitävänsä kaupungin keskustaa viihtyisänä. Arviot keskustasta ovat pääsääntöisesti parempia kaupunkilaisilla, jotka asuvat tai vierailevat usein keskustassa.
Erityisesti nuoret vastaajat pitävät keskustan ajanviettomahdollisuuksia mieluisina. Nuorten näkemykset keskustasta ovat ylipäätään vanhempia kaupunkilaisia myönteisempiä. Kaupunkilaisten kokemukset keskustan kehityksestä vaihtelevat kuitenkin monella tapaa niin tarkastelunäkökulman kuin barometriin vastanneiden iän mukaan, ilmenee säännöllisesti toteutettavasta Helsinki-barometrista.
Kaupunkien keskustat elävät muutosten aikaa
Helsingin keskusta, kuten muutkin kaupunkikeskustat, ovat viime vuosina läpikäyneet murrosta, joka johtuu erityisesti pandemian vauhdittamista muutoksista käyttäytymisessä ja kulutuksessa sekä yleisestä talouden alavireisyydestä.
– Trendinä on ollut kaupan, erityisesti muoti- ja asusteliikkeiden, roolin pieneneminen. Toisaalta palveluiden, erityisesti kahviloiden, ravintoloiden sekä kauneus- ja hyvinvointipalveluiden, rooli kasvaa, luonnehtii Hämäläinen.
– Tässä kaupunkikeskustojen murrostilanteessa niin Helsinki kuin yritykset haluavat vahvistaa keskustan elinvoimaa ja elämyksellisyyttä yhdessä, kuten maaliskuussa julkaistuista ydinkeskustan yhteistyön selvityksistä ilmenee, sanoo Hämäläinen.
Elinvoimalalaskennan toteutti Voittajakaupungit - Winning Cities Oy Ltd. Voittajakaupungit on kehittänyt menetelmän Elävät kaupunkikeskustat ry:n toimeksiannosta. Elävät kaupunkikeskustat ry on vuonna 1997 perustettu keskustakehittäjien valtakunnallinen verkosto. Menetelmänä vuosittain toteutettava elinvoimalaskenta antaa arvokasta informaatiota keskustan kehityksestä ja se on hyödyllinen osa toisiaan täydentävien mittarien kokonaisuutta, jolla seurataan ydinkeskustan elinvoimaisuuden kehittymistä.
Tämä tiedote julkaistaan hel.fi-sivustolla myös ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kehityspäällikkö Minna Maarttola, kaupunginkanslian elinkeino-osasto, puh. 050 369 5078, s-posti: minna.maarttola@hel.fi
Johtava asiantuntija Timo Hämäläinen, kaupunginkanslian elinkeino-osasto, puh. 040 510 0313, s-posti: timo.hamalainen@hel.fi
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Pormestari Sazonov tapasi New Yorkin pormestari Zohran Mamdanin22.9.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
Helsingin pormestari Daniel Sazonov osallistui 19.–21. syyskuuta New Yorkissa järjestettyyn globaaliin Urban20 (U20) -pormestarikokoukseen New Yorkin pormestari Zohran Mamdanin kutsusta. Vierailun aikana Sazonov tapasi pormestari Mamdanin sekä muita kansainvälisten suurkaupunkien johtajia keskustellakseen kaupunkien kasvusta, kansainvälistymisestä, asuntopolitiikasta, ilmastotyöstä ja kaupunkienvälisestä yhteistyöstä.
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto käsitteli tilannekatsauksia21.9.2026 18:25:33 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui maanantai-iltana vuoden 2026 seitsemänteen kokoukseensa. Kokouksessa elinkeinojaosto kuuli tilannekatsaukset kaupungin toimitilatonttitarjontaan ja yritysten asiointipalveluihin kaupunkiympäristön toimialalla sekä elinkeino-osaston yritysten perustamista ja kasvua tukeviin palveluihin.
Helsingin kaupunginhallituksen päätökset 21.9.21.9.2026 17:25:09 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus kokoontui 21. syyskuuta. Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan muun muassa valtuutettujen aloitteita.
Lapinlahden peruskorjauksen valmistelu jatkuu17.9.2026 16:15:03 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus keskusteli aamukoulussaan 17. syyskuuta Lapinlahden entisen sairaalan peruskorjauksen valmistelusta.
Omorganisering av Seure Henkilöstöpalvelut Oy:s ägarstruktur framskrider till beslut17.9.2026 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stadsstyrelse behandlar den 21 september ett förslag om en omorganisering av Seure Henkilöstöpalvelut Oy:s (Seure) ägarstruktur så att den motsvarar den ändring av upphandlingslagen som trätt i kraft sommaren 2026. I och med ändringen i ägarstrukturen skulle Helsingfors, Esbo och Vanda städer sälja en del av sina aktier i Seure till andra nuvarande aktieägare och Päijänne-Tavastlands välfärdsområde så att alla ovannämnda instansers ägarandel av Seure i fortsättningen vore minst 10 procent.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme