Vihreiden Virta vaatii yhdenvertaista kohtelua jokaiselle oppilaalle riippumatta oppilaitoksesta: “Oppimisen tuen järjestämistä tulisi rahoituksella helpottaa – ei hankaloittaa”
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii hallitusta ryhtymään toimiin lain muuttamiseksi, jotta jokaisella oppilaalla olisi oppilaitoksesta riippumatta yhdenvertaiset oikeudet ja mahdollisuudet tarvitsemaansa tukeen.

Yksityiskoulujen kotikuntakorvaukset nousevat 100 prosenttiin, mutta valtion koulujen ja yliopistojen harjoittelukoulujen ei. Valtion koulut ja harjoittelukoulut eivät saa riittävää rahoitusta erityisopetukseen, mikä asettaa näissä oppilaitoksissa opiskelevat oppijat eriarvoiseen asemaan oppimisen tuen toteutumisessa.
– Kritisoimme jo eduskuntakäsittelyn aikana hallituksen päätöstä jättää valtion koulut ja normaalikoulut ulkopuolelle. Myös näissä kouluissa on oppijoita, jotka tarvitsevat tukea ja heille tulee se varmistaa. Lisäksi harjoittelukouluissa koulutetaan meidän tulevat opettajamme, minkä vuoksi meistä näiden koulujen todellakin tulisi saada täysimääräinen rahoitus yhdessä muiden kanssa, Virta toteaa ja jatkaa,
– Meidän näkemyksemme mukaan oppimisen tuen järjestämistä tulisi rahoituksella helpottaa – ei hankaloittaa.
Suomessa on viisi valtion koulua ja kahdeksan yliopistojen ylläpitämää harjoittelukoulua. Erityisen tuen järjestämisvelvoitteesta jää ulkopuolelle noin 8 200 esi- ja perusopetuksen oppilasta. Vuonna 2024 perusopetuksessa oli yli 550 000 oppilasta.
– Hintalappu kotikuntakorvauksen korotuksesta ja erityisen tuen järjestämiselle myös näille hieman yli 8 000 oppilaalle olisi häviävän pieni osuus valtion budjetista. Onko tämä todella se paikka, jossa hallitus halusi säästää? Virta kysyy.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Alviina Alametsä: Orpon hallitus on pettämässä transnuoret18.7.2025 14:16:00 EEST | Tiedote
Eduskunta hyväksyi translain uudistuksen yhteydessä lausuman, jonka mukaan hallituksen tulee päivittää translaki myös alaikäisten itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi. Vihreiden kansanedustaja Alviina Alametsä jättämään kirjalliseen kysymykseen ministeri Kaisa Juuso vastasi, ettei uudistusta olla tekemässä.
Tiedote: Ex-ministeri Krista Mikkonen: Verkkokalastuskieltoa on pidennettävä saimaannorpan suojelemiseksi15.7.2025 14:18:07 EEST | Tiedote
Saimaannorppia suojeleva verkkokalastuskielto Saimaalla päättyi kesäkuun lopussa. Vihreiden entinen ympäristöministeri Krista Mikkonen vaatii hallitukselta toimia saimaannorpan suojelemiseksi, kun kalastusrajoituksista päätetään seuraavan kerran keväällä 2026.
Vihreiden Jenni Pitko: “On vaikea nähdä, mistä hallitus on riidellyt, kun vaikuttavat ilmastotoimet loistavat poissaolollaan”4.7.2025 19:15:36 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jenni Pitkon mukaan hallituksen perjantai-iltapäivänä odotteluiden jälkeen lausuntokierrokselle lähettämä Energia- ja ilmastostrategia on surullista luettavaa. Epämääräiset toimet ilman aikatauluja ja rahaa eivät vie hänen mukaansa Suomea hiilineutraalisuuden polulle.
Vihreiden Hyrkkö tyrmistyi: Hallituksen ilmastostrategia ei näytä täyttävän ilmastolain hiilineutraalisuustavoitetta4.7.2025 17:25:47 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Saara Hyrkkö ihmettelee hallituksen perjantai-iltapäivänä lausunnoille lähettämää energia- ja ilmastostrategian luonnosta. Hallitus tuntuu strategian rivien väleissä ilmoittavan, että se ei aio tavoitella ilmastolain mukaisesti hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä.
Vihreiden Jenni Pitko ihmettelee, miksi turkistarhausta ei saada ajettua alas: “Tarhakettu ei kesästä nauti”4.7.2025 10:23:38 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja, Jenni Pitko suree turkiseläinten puolesta ja pitää turkistarhauksen tilannetta Suomessa surkeana ja hallituksen toimettomuutta asiassa häpeällisenä. Kannattamattoman elinkeinon aiheuttama kärsimys eläimille on tarpeetonta. Luonnonvaraisten eläinten kirjo kesällä muistuttaa siitä, miten ankaraa ja stressaavaa elämää tarhan ketut joutuvat viettämään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme