Suomi ehkäisee matkailun haittavaikutuksia jo ennakolta
Visit Finland on julkaissut Kestävän matkailun tila 2024 -raportin, joka nostaa esiin tarpeen määritellä matkailun vaikutusten rajat ennen kuin ongelmia syntyy. Ilman kantokyvyn tunnistamista vaarana on, että matkailu alkaa kuluttaa juuri niitä vetovoimatekijöitä, joiden vuoksi Suomeen tullaan, kuten luontoa ja hiljaisuutta. Suomessa rakennetaan järjestelmällisesti mittareita, joiden avulla matkailun kasvu voidaan ohjata kestävään suuntaan jo ennakoivasti.

Suomessa ei vielä kärsitä liikamatkailusta, mutta matkailun kasvaessa myös meillä on syytä varautua siihen, että matkailun kantokyky voi ylittyä. Visit Finlandin juuri julkaisema Kestävän matkailun tila 2024 -raportti korostaa, että kestävän kasvun edellytyksenä on matkailun vaikutusten jatkuva seuranta ja raja-arvojen asettaminen.
Raportin mukaan kantokyky ei tarkoita vain matkailijamäärien rajoittamista. Kyse on kokonaisuudesta, jossa ratkaisevaa on ympäristön, paikallisyhteisöjen ja talouden välinen tasapaino. Matkailu voi parhaimmillaan tuottaa positiivista kädenjälkeä ympäristölle, yhteisöille ja taloudelle. Visit Finlandin kehittämän matkailun vaikutuksia seuraavan indikaattorijärjestelmän avulla toimintaa ohjataan ennakoivasti ja läpinäkyvästi: kehitetään mittareita ja etsitään ratkaisuja, joilla matkailu voi vahvistaa luonnon monimuotoisuutta ja alueiden elinvoimaa.
– Matkailun kasvua ei tarvitse pysäyttää, mutta sen on oltava hallittua. Ilman kantokyvyn tunnistamista vaarana on, että matkailu alkaa heikentää juuri niitä asioita, joiden vuoksi Suomeen tullaan: luontoa, rauhaa ja aitoutta. Kestävä matkailu ei ole vain haittojen minimointia, vaan mahdollisuus uudistaa koko toimiala. Luontopositiivisuus ja paikallisten osallistaminen ovat avaimia tulevaisuuden matkailuun, sanoo Visit Finlandin kestävän matkailun asiantuntija Liisa Kokkarinen.
Yhteisölähtöinen matkailun kehittäminen, missä paikallisten asukkaiden hyvinvointi on laitettu keskiöön, on vielä alkutekijöissään mutta kehityssuunta on oikea. Rovaniemellä on otettu käyttöön paikallisia sitouttavia kehitysryhmiä, ideakahviloita ja keskustelutilaisuuksia. Myös ennakoivasta työstä löytyy jo käytännön esimerkkejä: Helsingissä on laadittu kävijämäärien hallintasuunnitelma, joka huomioi sesonkien kuormituksen ja paikallisten kokemukset.
– Kun tiedetään, missä ja milloin kävijäpainetta syntyy, matkailua voidaan ohjata esimerkiksi markkinoimalla hiljaisempia aikoja, tarjoamalla valmiita reittejä vähemmän tunnetuille alueille tai kehittämällä palveluita sesonkien ulkopuolelle. Tällä voidaan turvata luontoarvot ja paikallisten hyvinvointi, Kokkarinen jatkaa.
Vaikka matkailun aiheuttamia haittoja on tärkeää ennakoida, raportti muistuttaa, että myös matkailun hiipuminen voi alueilla johtaa työpaikkojen ja palveluiden katoamiseen. Kestävyyden tavoittelu ei tarkoita kasvun estämistä, vaan sen ohjaamista oikeaan suuntaan. Näin vältetään kielteiset vaikutukset ja matkailulla voi parhaimmillaan olla luontoa ja paikallisyhteisöjen elinvoimaa tukevia vaikutuksia.
Visit Finlandin kolmatta kertaa julkaisema Kestävän matkailun tila -raportti analysoi ja kokoaa yhteen tietoa matkailun vaikutuksista eri puolilta Suomea. Tiedot perustuvat Visit Finlandin kansalliseen indikaattorijärjestelmään, jonka avulla matkailun kestävyyttä mitataan systemaattisesti. Raportin toteuttajakumppanina on FCG Finnish Consulting Group.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liisa KokkarinenHead of Sustainable Development, Visit FinlandBusiness Finland / Visit Finland
Puh:+358505454334liisa.kokkarinen@businessfinland.fiHeli HemgårdCommunications ManagerBusiness Finland / Visit Finland, Invest in Finland, Work in Finland
Puh:+358 40 901 5219heli.hemgard@businessfinland.fiKuvat

Linkit
Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Japanilainen energiayhtiö sijoittaa tuulivoimaan Raaheen4.7.2025 07:39:28 EEST | Tiedote
Tokyo Gasin ja tanskalaisen EWIIn yhteisyritys TOWII Renewables investoi kahteen maatuulivoimahankkeeseen Suomessa. Projektit vahvistavat Suomen asemaa kansainvälisesti kiinnostavana uusiutuvan energian kohteena.
Kesämatkailu Pohjoismaihin kasvussa – Suomi voi hyötyä jatkossa3.7.2025 08:17:43 EEST | Tiedote
Alkukesän ulkomaisessa matkailussa on menossa useita, jopa ristiriitaisia trendejä. Suomen kannalta positiivista on matkailijoiden kasvanut kiinnostus uusiin ja vähemmän tunnettuihin kohteisiin. Toisaalta kasvaneet matkakustannukset aiheuttavat huolta.
Nettihaut paljastavat: sauna, järvet ja yötön yö kiinnostavat kesämatkailijoita26.6.2025 07:44:30 EEST | Tiedote
Suomen kesä tunnetaan ainutlaatuisista luontoelämyksistään kuten tuhansista järvistään ja keskiyön auringon paisteesta. Internetin hakukonedataan perustuvan tiedon mukaan luontoon liittyvien mielikuvien rinnalla kulttuuriin ja urbaaniin elämään liittyvät aiheet sekä kaupunkien tarjonta kiinnostaa yhä useampaa ulkomaista matkailijaa. Suomen tarjonnan tunteminen avaa paremmat mahdollisuudet saada matkailijat houkuteltua kesäiseen Suomeen.
Finnish health businesses seek new market in Japan23.6.2025 08:29:00 EEST | Press release
Business Finland is holding a comprehensive presentation of Finland’s health sector during Japan’s World Expo in Osaka, Kyoto and Tokyo. Japan faces challenges like a low birth rate, an ageing population and labor shortages in the care sector, which are an opportunity for Finnish skills exports. In 2024, health exports to Japan stood at to €67 million.
Suomalaiset terveysalan yritykset hakevat uutta markkinaa Japanista23.6.2025 08:29:00 EEST | Tiedote
Business Finland järjestää Japanin maailmannäyttelyn ympärillä kattavan suomalaisen terveysalan esittelyn Osakassa, Kiotossa ja Tokiossa. Japanin haasteet, kuten alhainen syntyvyys, ikääntyvä väestö ja työvoimapula hoiva-alalla ovat mahdollisuus suomalaiselle viennille. Viime vuonna terveysalan vienti Japaniin oli 67 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme