Kustannusosakeyhtiö Otava

Elina Warstan ja Jukka Laajarinteen kuvakirja kertoo, miten vapaus voi löytyä ystävyydestä ja joukkoon kuulumisesta

Jaa

Lumoavasti kuvitettu ja kirjoitettu Tuuliajolla eli kuinka pilvien kiertolaiset eksyivät maan alle ja kohtasivat siellä jotakin hyvin kummallista syntyi tavallisesta poikkeavalla tavalla – kuvat edellä.

Elina Warstan ja Jukka Laajarinteen kuvakirjassa seikkaillaan taivaalla.
Elina Warstan ja Jukka Laajarinteen kuvakirjassa seikkaillaan taivaalla.

Ilmestyy 3.7.

Laule-Lii on tottunut liitelemään ilmalaivallaan yksin, vapaana kuin taivaan lintu. Hiukan vastahakoisesti hän hyväksyy seuraansa kaksi muuta lentäjää, Jätti-Putin sekä Mirellan, ja he lähtevät auttamaan viljelijöitä, joita piinaa hurja lohikäärme.

Luvassa on huima seikkailu, jossa kaikkien kolmen taitoja tarvitaan.

Laule-Lii joutuu ahtaampaan paikkaan kuin koskaan ennen: toisten joukkoon, maan kamaralle. Silti hänen sydämensä pompahtelee ilosta, kun he yhdessä karkottavat tunkeilijan.

Tuuliajolla sai alkunsa kuvakirjalle hiukan poikkeuksella tavalla: kuvittaja Elina Warsta oli luonut Laule-Liin ja Jätti-Putin hahmot toista tarinaa varten, mutta se ei lopulta koskaan asettunut uomiinsa. Kirjailija Jukka Laajarinne kuitenkin bongasi Warstan hahmot hänen sosiaalisen median julkaisustaan, ja niiden tyyli vetosi häneen heti.

Laajarinne uskaltautui ehdottamaan, että hän kirjoittaisi hahmojen ympärille uuden tarinan, ja Warsta vastasi ehdotukseen myöntävästi.

Warsta kertoo kokeneensa valtavaa innostusta ja iloa tehdessään kirjan kuvia, sillä ne tuntuivat kuvituksilta, jotka kuvailevat hyvin vahvasti hänen sisäistä maailmaansa.

”Suuret elämykset, maailman kauneus, yksinolo, ystävyys, värin ja valon vaihtelu… Toivon, että nämä välittyvät kuviin. Olen kirjastamme valtavan ylpeä ja suunnattoman kiitollinen, että sain tehdä sen juuri Jukan kanssa. Ja että Jukka heti tajusi ja innostui alkuperäisistä ajatuksistani.”

Laajarinne kokee kuvakirjan kirjoittamisen eroavan kuvitetun satukirjan kirjoittamisesta muun muassa siten, että on ajateltava, mitä kerrotaan kuvilla ja mitä sanoilla. Kerrontaa on rytmitettävä sivujen ja aukeamien mukaan. Mitä paljastuu nyt, mitä vasta sivua käännettäessä?

”Elinaan uskalsin luottaa täysin. Arvostan hänen taiteellista näkemystään aivan hurjasti. Silti olin aivan ällikällä lyöty, kun sain lopulta nähdä, mitä hän oli tekstin pohjalta luonut. Olin – ja olen edelleen – aivan tohkeissani!”, Laajarinne kertoo.

Tuuliajolla kertoo upeasti kuvin ja sanoin, miten vapaus voikin löytyä ystävyydestä ja joukkoon kuulumisesta.

Elina Warsta on kuvittaja ja graafinen suunnittelija, joka suhtautuu intohimoisesti kirjoihin; kuva-, kauno- ja tietokirjojen ulkoasujen suunnitteluun. Hän uskoo, että hänelle lapsuudessa luetut kirjat ovat olleet pohjana vahvalle mielikuvitusmaailmojen luomiselle ja voimakkaalle kirjallisuuden kokemiselleen. Jukka Laajarinteen kirjallinen tuotanto käsittää kuvakirjatekstejä, romaaneja aikuisille ja lapsille sekä esseistiikkaa. Eniten vaikutteita hän on omaksunut scifistä, surrealismista, kauhusta ja antiikin filosofiasta. Yhdessä Laajarinne ja Warsta ovat aiemmin kirjoittaneet ja kuvittaneet kirjan Multakutri ja suon salaisuus (WSOY).

Haastattelu- ja arvostelukappalepyynnöt sekä lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Hurmaavassa kuvakirjassa on suuren seikkailun lumoa ja ajatonta viehätystä.
Hurmaavassa kuvakirjassa on suuren seikkailun lumoa ja ajatonta viehätystä.
Lataa
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye