Samuel Wendelin nimitetty Tesin rahastotiimin johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi
13.6.2025 10:00:31 EEST | Tesi | Tiedote
KTM Samuel Wendelin on nimitetty Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) rahastotiimin johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.9.2025 alkaen

Rahastotiimin vt. johtajana ennen Samuelia toiminut Enni Rautio siirtyy ennalta sovitun mukaisesti sijoitusjohtajaksi Tesin teolliset sijoitukset -tiimiin teollisen mittakaavan hankkeiden pariin.
Samuel siirtyy tiiminvetäjäksi sijoitusjohtajan roolista, ja hän on työskennellyt Tesissä vuodesta 2019. Ennen tätä Samuel työskenteli muun muassa EY:llä, Summa Capitalilla ja Handelsbankenilla.
“Tesi on siirtynyt uuteen strategiakauteen, jossa sen rooli kasvun rakentajana on vahvistunut ja panokset myös rahastosijoitustoimintaan ovat kasvaneet. On valtavan hienoa saada Samuel uuteen rooliin talon sisältä. Hän on kasvanut rautaiseksi ammattilaiseksi ja on vastannut Tesin uuden rahastosijoitusstrategian valmistelusta. Tiedän, että rahastosijoitustoimintamme on osaavissa käsissä jatkossakin”, sanoo Tesin toimitusjohtaja Pia Santavirta.
”Haluan myös kiittää lämpimästi Enniä, joka otti rahastotiimin väliaikaisen vetovastuun vuoden vaihteessa luotsaten tiimin kohti uutta strategiakautta. Olen iloinen, että Tesi voi tarjota meidän parhaimmille osaajille ammatillisia uramahdollisuuksia pääomasijoittamisen parissa. Uraunelmia toteutetaan yhdessä tuumin”, jatkaa Santavirta.
”Olen kiitollinen luottamuksesta ja innoissani mahdollisuudesta jatkaa Tesin vaikuttavaa työtä uudessa roolissa. Meillä on upea tiimi ja paljon tehtävää kasvuyritysten tukemisessa ja suomalaisen pääomasijoitusmarkkinan kehittämisessä”, sanoo Wendelin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia SantavirtatoimitusjohtajaTesi
Puh:+358 40 546 7749pia.santavirta@tesi.fiSamuel Wendelinrahastotiimin johtaja 1.9.2025 alkaen
Puh:+358 50 512 5656samuel.wendelin@tesi.fiSusanna AaltonenviestintäjohtajaTesi
Viestinnän yhteys
Tesi pähkinänkuoressa
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun ja uudistumiseen sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin.
tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Bluesky | Threads | Uutiskirje
Taustaa Tesistä:
- Vuonna 1995 perustettu pääomasijoitusyhtiö
- Virallinen nimi Suomen Teollisuussijoitus Oy
- Suomen valtion 100 % omistama
- Hallinnoidut pääomat 2,6 miljardia euroa
- 12 miljardia euroa liikevaihtoa ja noin 70 000 työpaikkaa Suomeen kasvuyrityksistä, joissa Tesi on suoraan tai välillisesti rahastojen kautta vähemmistöomistajana

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tesi
IQM teki pörssihistoriaa rinnakkaislistautumalla Helsinkiin ja Yhdysvaltoihin3.7.2026 10:17:36 EEST | Tiedote
Kaupankäynti suomalaisen kvanttitietokoneita valmistavan IQM Quantum Computersin (IQM) osakkeilla alkoi Helsingin pörssissä tänään 3.7.2026. IQM teki listautumisellaan pörssihistoriaa: se on Euroopan ensimmäinen pörssiin listautunut kvanttialan yritys, ja myös ensimmäinen Helsingin pörssiin ja Yhdysvaltoihin rinnakkaislistattu yhtiö. Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on ollut sijoittajana ja aktiivisena omistajana IQM:ssä jo vuodesta 2019, ja Tesi jatkaa omistajana myös listautumisen jälkeen.
IQM Made Stock Market History with a Dual Listing in Helsinki and the United States3.7.2026 10:17:36 EEST | Press release
Trading in the shares of Finnish quantum computer manufacturer IQM Quantum Computers (IQM) began on the Helsinki Stock Exchange today, 3 July 2026. With its listing, IQM made stock market history: it is the first quantum technology company in Europe to go public, and also the first company to be dual-listed on the Helsinki Stock Exchange and in the United States. Tesi (Finnish Industry Investment Ltd) has been an investor in and active owner of IQM since 2019, and Tesi will continue as an owner following the listing as well.
ICEYE:lle miljardin rahoituskierros 10,5 miljardin euron arvostustasolla –Suomen kolmas decacorn on syntynyt9.6.2026 08:52:51 EEST | Tiedote
Suomalainen alansa johtava satelliittiyritys ICEYE on kerännyt 450 miljoonaa euroa uutta kasvupääomaa General Atlanticin johtamalla rahoituskierroksella. Yhdessä secondary-kierroksen kanssa 10,5 miljardin arvostustasolla tehty rahoituskierros nousi yli miljardiin euroon. Tesillä on suomalaisista sijoittajista suurin omistusosuus kierroksen toteutumisen jälkeen.
ICEYE raises over one billion euros at a EUR 10.5 billion valuation — Finland gets its third decacorn9.6.2026 08:52:51 EEST | Press release
Finnish satellite company ICEYE, the world leader in its segment, has raised EUR 450 million in new growth capital in a funding round led by General Atlantic. Together with a secondary placement, the round closed at a valuation of EUR 10.5 billion, exceeding EUR 1 billion in total. Following the completion of the round, Tesi holds the largest ownership stake among Finnish investors.
Suomalaiset pääomasijoitusrahastot tuottavat talouden vastatuulista huolimatta7.5.2026 00:01:39 EEST | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) tuoreen selvityksen mukaan startupeihin sijoittavien suomalaisten venture capital -rahastojen kokonaistuotot ovat kääntyneet nousuun ensimmäistä kertaa sitten vuosien 2021–2022. Vakiintuneisiin kasvuyrityksiin sijoittavat buyout- ja growth-rahastot pitävät pintansa vaikeassa irtautumismarkkinassa ja jatkavat vahvaa tuottokehitystään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme